Hoskonen kuuluu Keskustapuolueen hajottajiin.

Tämä porukka hajotti Kekustapuolueen

Esko Aho
Matti Vanhanen
Paula Lehtomäki
Mari Kiviniemi
Anu vehviläinen
Hannu Hoskonen
Mauri Pekkarinen
Matti Väistö
8121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tiensä päässä oleva puolue.
Keskustalaiset itse sanovat, Hoskonen on yhteistyökyvytön puolueen sisällä. Ihmettelevät suuresti kuinka aiemmin oli päässyt kansanedustajaksi.
Aivan hiljattain maakunnan Keskustalaisten kokouksessa Keskustan oma porukka oli kovasti kritisoinut Hoskosen yhteistyökykyä.
Hoskonen hamuaa valtaa, muttei koskaan tahdo vastuuta kantaa.

Äänestä

En halua tehdä uutta aloitusta aiheesta, vaan tuon sen tässä, vaikkei asia liityy suoranaisesti aiheeseen.

Olen pienen ikäni ihmetellyt jokaisen puoluejohtajien ajatuksen juoksua ja erikoisesti läpinäkyvyyttä/teatteria.

Kun jokin puolue saa vaalitappion, niin ensimmäiseksi ja suurin huoli on ettei ollut tarpeeksi mielenohjausta/vaali työtä - äänestäjiä kohtaan. Vaalien jälkeen tämä alue tulee puolueen sisällä keskustelun aiheeksi eli miten muokata/ohjata ihmisten mieliä ja unohtaa oma osuutensa/olla sokea.

Onko puoluejohtajille koskaan edes tullut mieleen, miten vaalitappion syy "voisi" olla se,- ettei tämä mielenohjaus ole purrut äänestäjiin voimakkaasta yrityksestä huolimatta eli äänestäjät ovat valveentuneimpia ja ajattelevat ja havainnoivat tehtyjä tekoja - omilla aivoillaan. Ovat itsenäistyneempiä kuin ennen.

Jokainen terveesti ajatteleva ihminen ymmärtää, miten vaikuttavinta vaalityötä on tehdyt teot vuosien varrella,- olipa kyseessä yksityinen ehdokas tai koko puolue.

Äänestä

Päin pimplaoa ovat hommat menneet Mantsissa.

PS. Onko olemassa valeinsinööri AMK - tutkintoa?

Äänestä

Ai ai kun tämä tappelu tekee vanhan demarin sydämelle hyvää.

Äänestä

"Hoskonen hamuaa valtaa, muttei koskaan tahdo vastuuta kantaa."

Olipa osuvasti kirjoitettu!
Kansan täytyy tietää mikä on totuus.

Äänestä

Junttilalainen

Äänestä

ml213 kirjoitti viisasta tekstiä!

"Onko puoluejohtajille koskaan edes tullut mieleen, miten vaalitappion syy "voisi" olla se,- ettei tämä mielenohjaus ole purrut äänestäjiin voimakkaasta yrityksestä huolimatta eli äänestäjät ovat valveentuneimpia ja ajattelevat ja havainnoivat tehtyjä tekoja - omilla aivoillaan. Ovat itsenäistyneempiä kuin ennen.

Jokainen terveesti ajatteleva ihminen ymmärtää, miten vaikuttavinta vaalityötä on tehdyt teot vuosien varrella,- olipa kyseessä yksityinen ehdokas tai koko puolue"

Edellä kirjoitetun sanoma on saatettu rivien väliin. Tällaisen tekstin kirjoittaaminen vaatii asian ymmärrystä. Samoin rivien väliin saatetun tekstin ymmärtäminen lukijaltaan vaatii jotain muuta kuin sahajauhoa korvien välissä.

Lyhykäisyydessään teksti tarkoittaa. Äänestäjillä on pitkä ja hyvä muisti, äänestäjät seuraavat ja jälkeenpäin muistavat millaisia päätöksiä päättäjät ovat olleet tekemässä. Mitä hyvää päätökset ovat minulle tullessaan tuoneet. Millä tavalla yksittäiset päättäjät ja puolue on valtaansa hyväksi käyttänyt.
Kun minä tavallisena entisenä Keskustan äänestäjänä eri näkökulmista katson alla olevaa listaa, jokaisen poliitikon kohdalla näen vain miinusta. Jokainen on negatiivisesti ollut vaikuttamassa niitten ratkaisujen sisältöön joilla ohjataan jokapäiväistä elämän arkeani. Minun lailla ajattelevia on paljon. Keskustapuolue on rappiolle ajettu itsekkäiden, vallanhimoisten ja ahneitten päättäjien toimesta. Kuntavaaleissa Keskustalla on vain yksi suunta alaspäin.

Esko Aho
Matti Vanhanen
Paula Lehtomäki
Mari Kiviniemi
Anu vehviläinen
Hannu Hoskonen
Mauri Pekkarinen
Matti Väistö

Äänestä

Keskustapuolue tulisi lakkauttaa, änkyrät hajaantuisi muihin ryhmiin.
Jokaiselle jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Politiikast kalossia kirjoitti:

Tämä porukka hajotti Kekustapuolueen

Esko Aho
Matti Vanhanen
Paula Lehtomäki
Mari Kiviniemi
Anu vehviläinen
Hannu Hoskonen
Mauri Pekkarinen
Matti Väistö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu