Morgellon.

Voihan ahdistus

Olen 16-vuotias tyttö, ja ongelmani on jatkuva ja syvä luulosairaus. Pääni kutisee (Erityisesti iltaisin ja öisin.) Ja olen vakuuttunut että minulla on täitä. Päänahkani on kuitenkin tarkistettu useaan otteeseen ja äitini väittää että mitään ei löydy. Myöskään perheeni ei ole saanut tartuntaa, mikä puoltaa myös äitini mielipidettä. Luulisihan sitä että olisin tartuttanut jo heidätkin, varsinkin kun käytämme joskus yhteisiä hiusharjoja.
Käyn kotona viikonloppuisin, opiskelen muualla. Kukaan opiskelu paikkani asunnon kämppiksistäni ei vaikuta omaavan täioireita. Silti itse olen hyvin vakuuttunut omaavani täitä, vetelen hiuksistani mustia pehmeitä palleroita, ja olen varma että ne ovat jonkinlaisia täin asteita. Leikkaan yksittäisiä "saastuneiksi" ajattelemiani hiuksia kynsisaksilla. Ajoittain olen aivan vakuuttunut siitä, että minulla on myös muita loisia. Silloin ahdistun erityisen paljon ja alan itkemään, ajattelen vain että miten joku voi olla näin saastunut.
Yritän olla ihmisten kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista, sillä pelkään tartuttavani loiset muihin ihmisiin. Desifiointiaine on paras kaverini. Aina kun olen yksin desifioin sillä kaikkea ovenkahvoista tietokoneen näppäimistöön. Olen laittanut sitä jopa päähäni, sillä koen sen helpottavan kutinaa.
Olen koko ajan hyvin stressaantunut ja väsynyt. Tämä todellakin rajoittaa elämääni. Jos ystäväni pyytää minua esimerkiksi luokseen viikonlopuksi kieltäydyn aina tekosyyn varjolla. Pelkään tartuttavani muut ihmiset, jonka takia haluaisin vain eristäytyä. Viikonloppuni kuluvat pyykinpesun merkeissä, sillä ajattelen että kaikki kyllä puhdistuu kun pesee tarpeeksi korkeassa lämpötilassa. Olen ahdistunut, koko ajan stressaantunut ja väsynyt. Olen muutenkin luonteeltani hyvin luulosairas. Koneellani on kaksi selainta, toinen tavallista netin käyttöä varten ja toinen sairauksien googlaamiseen. Sairauksien, joita koen itse sairastavani.
Netissä surffaillessani satuin lukemaan Morgellonin taudista, ja oireeni pätivät kuvaukseen hyvin. Olisiko siis mahdollista että sairastaisin kyseistä luulotautia, vaikka sitä kuvaillaankin hyvin harvinaiseksi lapsilla ja nuorilla? Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä taudista? Olen hukassa, sillä en oikein tiedä olisikohan nyt oivallinen hetki hakeutua jonkinlaisen psykologisen avun piiriin. Enkä muutenkaan tiedä miten sellaiseen pääsisin.

Olen hyvin ahdistunut ja väsynyt. En tunne sitä "Huoletonta nuoruutta" josta aina puhutaan. Jollain tasolla ymmärrän kyllä ettei tälläinen ole normaalia, pitäisihän 16-vuotiaan nuoren olla pitämässä hauskaa. Olen hyvin surullinen kun mietin, miten tuhlaan nuoruuteni puhdistaen ovenkahvoja pakkomielteen omaisesti. :(

Saatan joidenkin mielestä kuulostaa aivan naurettavalta, mutta minkäänlaisia pilkkakommentteja en silti kaipaa.

5

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seborreasta kärsivä

      Käy tutkituttamassa päänahkasi ihotautilääkärillä. Esimerkiksi kuiva seborrea aiheuttaa tuollaista kutinaa. Kuiva kiteytynyt tali (siis hieno hilse) näyttää ihan samalta kuin täin saivaret.

    • Apua22

      Hei! Veikkaisin, että kärsit enemmänkin pakko-oireisesta häiriöstä ja pakkotoiminnot aiheuttavat sitten sinussa ahdistuneisuutta. Millä sitten eroon tästä? Voisitko päästä koulusi kautta psykologin luo keskustelemaan? Läheiset, kaverit tai sitten lääkäri jonka kanssa vaihtaisit ajatuksiasi. Lue kirjoja ja siirry pakko-oireisen puolelle keskustelemaan. Tietenkin on olemassa myös lääkitys mistä saat apua. Pyrit nyt vakuuttumaan, että kärsi kirpuista tai loisista. Kyse on neuroosista. Lähde ystävien luokse vaikka mielessä pyörisi kuinka ajatus siitä, että saastutat toisen. Näiden pääkopan ongelmien kanssa tulee turhan usein eristettyä itsensä neljän seinän sisään.

      Omalla kohdallani auttaa kun iskee nämä neuroottiset epäilyt se, että käyn läpi itseksi seuraavat asiat: Tämä ei ole uutta, mitään vakavaa ei satu tai en ole vakavasti sairas. Olen selvinnyt tästä ennenkin. Ja jos nämäkään eivät auta, soitan jollekin läheiselleni, epäilen asiaani ja saan vastauksen, että halojaa olet "täysin terve".

      Tsemppiä sinulle, hae apua pikaisesti niin paraneminen voi alkaa. Hyvää kevättä!

    • gezy

      Samaa mieltä,käy lääkärissä niin saat tietää onko päänahassasi/hiuksissasi mitään hoidettavaa.Voisit samalla puhua tilanteestasi muutenkin,vaikka samalla tavalla kuin kirjoitit tänne.Apua22 kirjoitti hyvin ja toivoisin että ottaisit hänenkin vinkeistään vaarin.Hae apua tai tilanteesi ajautuu ihan kaoottiseksi joka tavalla.

    • Kokeile näin

      Ylläolevat palautteet ovat oivallisia ja samaa suosittelen itsekin. Jos silti lääkäriin meno tuntuu vaikeelta hae apteekistä täisampoota ja käsittele sillä pääsi, voit myös ostaa apteekista muidenkin loisten häätöö tarkoitettuja tuotteita ja hoitaa itsesi niillä kertaluontoisesti jos oireet ei sillä helpota mee sit oikeesti lääkäriin voi olla joku ihosairaus tai sit sull on liikaa stressii ja tarvit siihen apuu.

    • Keissa

      Ei tule mieleenkään että alkaisin pilkaamaan sinua. Ei sinussa mitään loisa ja saastaa ole ja tuskin mikään asiantuntijan tukimus ja lusunto saa sinua vakuuttuneeksi että olet puhdas ja täitön.
      En tunne tuota Morgellonin tautia, mutta sinulla on jokin mielen alueen ongelma. Et hyväksy itseäsi, luulet että et kelpaa ja yrität tavalla tai toisella etsiä perusteita ja faktaa, että ole kelpaamaton.
      Sinulla on varmaan sisimässä paha olla ja jotekin purat tunnettatouhuamalla siisteyden kanssa. Hallitset myös arkea ja tunteistasi pakenemalla tähän sijaistoimintaa ja puuhaan.
      Onko sinulla ollut ankara nuoruus, onko sinulta vaadittu yli voimiesi asioita ja suoritukisia. Onko jotkain sielun syövereissä mikä kaivertaa. Nämä oireet ovat hyvin yleisiä ja monet ovat niistä kärsineet. Sinun kannattaisi varata aika lääkärille ja psyyken ammatilaiselle.
      Varmaan olet hyvin täydellisyyteen pyrkivä ihmien ja haluat pitää ohajt omissa käsissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      104
      6724
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      87
      5057
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3309
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      32
      3180
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      27
      2348
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1716
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1351
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1302
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1206
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      984
    Aihe