psykologini sitä mieltä että asenne pitää saada kohilleen ja näin ollen voi selvitä masennuksta ja et pitäs ryhdistäytyä? oikeesti..miten se asenne sit korjataan kun hengittäminenkin harvinaisen työlästä välillä.
Asenne ratkaisee?
vieras123
180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ajattelen, että asia voi olla niin... Olen samasta asiasta puhunut hoitajani kanssa. Olen itse kärsinyt masennuksesta 16 vuotta.
Parempina aikoina asenteenikin elämään oli toisenlainen. Olin kiitollinen asioista, näin ympärilläni kauneutta ja heräsin jopa huolehtimaan itsestäni. Elämä oli paljon keveämpää. Kunnes tuli syvempi aalto ja unohdin kaiken hyvän elämästäni. Sillä tiellä ollaan taas.
Mutta miten asenne korjataan? Kun kaikki näyttäytyy harmaan eri sävyissä ja olo on toivoton eikä tulevaisuuteenkaan voi uskoa. Mistä saada voimaa muutokseen tai edes halua...
Olen useana päivänä päättänyt alkaa taas kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa, koska se selvästikin auttoi avaamaan silmiäni viimeksikin. TÄhän päivään mennessä en ole saanut aikaiseksi. Olen myös päättänyt opetella tietoisen läsnäolon taitoa, koska elän jatkuvasti menneisyyden kiroissa. Mutta en ole saanut aikaiseksi sitäkään.
Ehkä vain jonakin hetkenä kun hengitys pitää huolen itsestään ja saa kiinni halusta muuttaa asennetta, pitää käyttää se hetki hyväkseen ja tehdä todellakin asialle jotain. Vaikka kaivaa edes se kiitollisuuspäiväkirja valmiiksi pöydälle ja avata tyhjä sivu esiin. Ehkä siihen jonain päivänä alkaa muodostua sanoja. Ja se on jo askel eteenpäin.