Olen monta kertaa ihmetellyt että mistä kummasta kumpuavat vanhoillislestadiolaisten monisyiset, ristiriitaiset ja seikkaperäiset kirjoittamattomat, mutta niin syvälle juurtuneet ja sisäänrakennetut syntikäsitykset. Synnit, joista ei Jeesus, suurin opettajamme maininnut kertaakaan?
Suurin osahan näistä synneistä on "keksitty" 60-70 -luvuilla, osa synneistä on vanhentunut mutta osa (esim. televisiosynti, meikkaussynti ja korvakorusynti) säilynevät maailman tappiin asti.
Uusia syntejä ei enää juurikaan keksitä, vaikka perusteita voisi entisten valossa löytyä, esim. videot ja internet.
Syntilistat eivät taidakaan perustua raamattuun, niikuin meille vl-lapsille aletaan n. 3 vuoden iästä opettaa (tyyliin jos et näitä noudata, joudut tulimereen).
Tarkoituksena on erottautua muista kristityistä, jotta voitaisiin joku peruste löytää sille että vain vl.t pelastuvat. Lisäksi siinä on takana halu hallita porukkaa, ja käteävimmin se käy selaisilla kielloilla joita on helppo valvoa.
Jos ei olisi tätä kilvoittelua korpitiellä, miten eroaisimme muista kristityistä, miten muuten voisimme omia taivaspaikat vain itsellemme? Pitää löytää ero, erotutaan sitten ulkoisilla elämäntapanormeilla, joista on tehty autuuden ehtoja.
Nyt kun tiedän mihin syntikäsitykset perustuvat, voin alkaa uskomaan ja elämään vapaasti. Suuri taakka putoaa harteiltani, koska minun ei tarvitse yrittää sompailla käsittämättömässä, ristiriitaisia tunteita herättävässä syntiviidakossa. Voi nauttia elämästä, Jumalan lahjoista kuten monipuolisesta musiikista, kulttuurista, elokuvista, itsensä ehostamisesta, esimerkiksi. Miksi elämän pitäisi olla ahdistavaa ja täynnä pikkuseikkoihin asti ulottuvia kieltäymyksiä? Sanoiko Jeesus, ettemme saisi iloita elämästä, Jumalan lahjasta, kaikilla aisteilla?
Ei, hän kehotti elämään normaalisti ja pitämään huolta lähimmäisestä...
Mikä on syntiä ja mikä ei?
6
206
Vastaukset
- Etsikkoaika...
olen uskomassa ja vl, akateeminen nainen.
Sydämessäni uskon ja ymmärrän niin, että jos ihminen käsittää uskon omakohtaisesti ja Jumalan tahdon mukaan, niin ko. "syntilistat" on nähtävissä ihan toisella tavalla. Minulla ei ole jääkaapin ovessa listaa, josta aina tarkistaisin asioiden luvallisuuden.
Jos ihminen uskoo niin kuin Jumalan sana kehottaa, avautuvat "kielletyt ja sallitut asiat" oikealla tavalla.
En halua kotiini telkkua, vaikka tiedän siellä olevan paljonkin hyvää asiaohjelmaa. Tiedän myös sen tarjoavan suunnattoman määrän omaatuntoa loukkaavaa ohjelmaa ja koskaan en voisi olla telkkaria avatessani varma, mitä sieltä silmilleni hyppää. Siksi koen, että elämäni on helpompaa ja mukavampaa ilman nurkassa seisovaa vehjettä, joka masiinana itsessään ei ole sen kummempi kuin esim mikroaaltouunikaan.
Tietokone ja laajakaista meillä on, mutta olemme hankkineet itsemme ja lastemme suojaksi nettivahdin -eli netin tarjonta ei ole täysin rajatonta. Koen netin vaarat jopa pahemmiksi kuin TV:n vaarat. Netistä on milloin vaan tarjolla jos mitäkin törkyä ihan muutamalla napin painalluksella. On kuitenkin nykyään jopa välttämätöntä työ- ym. asioiden hoidon takia olla internetin ulottuvilla. Ja paljon hyvää ja tarpeellistakin sieltä on löydettävissä.
En halua meikata, koska ihminen on Jumalan luoma virheineen ja koen sen muutenkin tarpeettomaksi. Haluan olla oma ja luonnollinen itseni! Myönnettäköön, että pahat couperosa-alueet peitän meikkivoiteella kuitenkin rajaten ko. voiteen käytön vain niille alueille eli luonnollinen kokonaisilmeeni ei muutu ja koen tämän olevan ok! Tästäkin voi joku olla toista mieltä, mutta se ei minua liikuta.
Korvakoruja en käytä myöskään em. syystä.
Permanentin hiuksiin olen joskus ottanut, mutta koen sen vaihteluna siinä missä uusi hiusleikkausmallikin on. Enää en kyllä permanentilla hiuksiani suostu pilaamaan! (sitä en perustele uskollani).
Hiusten värjäys ei myöskään mielestäni ole tarpeen ja olen itse tyytyväinen Luojan antamaan värisävyyn.
Käyn useinkin työni takia illallisilla, joilla on ilmaiset viinit tarjolla. Usein myös tervetuliaismaljat. Käytäntöni on ollut se, että pyydän alkoholittoman maljan ja juon sen. En skoolaa yhdessä enkä kenenkään yksittäisen ihmisen kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että en arvostaisi ko. tilannetta, mutta en halua tehdä kunniaa Kuningas Alkoholille nostamalla maljaa. En siis muutenkaan juo ollenkaan alkoholipitoisia juomia. Tähän joku voi sanoa, että muuttihan Jeesuskin veden viiniksi hääjuhlilla jne. Jo vain, mutta ymmärrän alkoholiin absoluuttisen suhtautumisen syyksi sen, että käyttäessään alkoholia ihmisen on hyvin vaikea pitää rajaa, jotta "ei juopuisi viinistä niin, että paha meno tulee". On siis elämää suojelevaa ja muutenkin parasta pidättäytyä kokonaan alkoholin käytöstä. Enkä ole koskaan haikaillutkaan Alko:n antimien perään.
Tässä nyt vain muutama esimerkki "syntilistaan" liittyen ja uskon tuoma näkökohta niitä perustelemaan.
No, tämä riittänee ja olenkin sitä mieltä, ettei netti ole oikea foorumi keskustella uskon asioista. Täällä on paljon harhaoppeja ja vääriä kirjoituksia, ja hengellistä väkivaltaa.
Jos jollain palstalaisella on oikeasti etsikonaika (hätä sielunsa puolesta) ja kysymystä uskonasioista, niin suosittelisin tutustumaan sivuihin osoitteessa:
www.srk.fi
ja saapumaan lähimmälle rauhanyhdistykselle seuroihin, sillä "usko tulee kuulosta Jumalan sanan kautta".- On työn aika
Vielä kuuluu armon evankeliumi kaikille
- Lar235510_g
Mutta edelleen, sinäkin kirjoitat, että et halua. Totuus kuitenkin on, että lentäisit ulos komeassa kaaressa, jos meikkaisit, käyttäisit korvakoruja ja hankkisit television, vaikka mikään näistä ei ole Raamatun mukaan syntiä. Saivarteluselitykset sikseen.
Ei ole sattumaa, että (lähes) kukaan vanhoillislestadiolaisista eivät halua tv:tä, meikata, korvakoruja, jne. Mikään niistä ei aja ihmistä sen lähemmäksi syntiä kuin vaikka kaupassakäynti. Mutta Oulunsedät näin haluavat jäsentensä toimivan. Ja on lisäksi lukemattomia muitakin vl-syntejä, joita ei Raamatusta löydy.
Säälittäviä siis nämä todistelut omasta halusta kieltäytyä näistä asioista. Paremminkin voisi sanoa, että tahto tulee pakosta.
Tiedän nämä asiat hyvinkin tarkasti, sillä olin vl ennen. Mutta ymmärsin, että vl ei ole ainakaan minulle se oikea usko, vaan koin sen hartautta harjoittavaksi yhdistykseksi, jonka toimintaa leimaa sellaisten inhimillisten piirteiden negatiiviset ilmentymät, joista Raamattu nimenomaan varoittaa. - yks uskovainen
Kiitos kun kirjoitit rauhallisesti ja provosoitumatta ja mitä ilmeisimmin juuri niin kuin sinusta tuntuu. Minäkin olen "akateeminen", vaikka sillä tittelillä ei ole näissä hengellisissä asioissa mitään arvoa, sanoihan Paavalikin olleensa aikansa suurimman opettajan Gamalielin jalkojen juuressa ja kaikki ne roskana jättänyt.
Noin minäkin elin kauan ja "halusin" noudattaa noita sääntöjä. kunnes minut heitettiin Saatanalle siitä syystä, että pidin erästä äsken Saatanalle heitettyä edelleen uskomassa. Silloin Pyhä Henki sanoi minulle kirkkaasti, että tuo ei voi olla mitään oikeaa uskoa. Niinpä en taipunut tekemään parannusta "väärästä hengestä", jonka muka olin "imenyt äidinmaidosta". Usko minulle jäi.
Sen jälkeen kesti parikymmentä vuotta, kun kuorin uskostani kaiken epäraamatullisuuden, mitä Raamattua tutkiessani havaitsin vl-liikkeen perinnäissäännöissä, tai niissä mitä he "haluavat" tai "eivät halua" tehdä. Huomasin, että jäljelle ei jäänyt juuri mitään.
Kun uskoo Kristuksen sovintotyöhän ja Hänet Herraksi ja Vapahtajaksi omalle kohdalle, niin siinä se on. Tärkeimmät asiat tulevat Jeesuksen opetuksesta "Suurimmasta käskystä": Rakasta Herraa, Sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Kun Pyhän Hengen valossa tuota sanaa tutkii, niin huomaa sensisältävän kaiken, mitä tarvitaan elämänohjeeksi ja toimintaohjeeksi täällä maan päällä.
Lähimmäisen rakastaminen sisältää senkin, ettei tyrmää toisen uskoa, toimii hänen parhaakseen, ei pelottele sillä että "sinun uskonasiasi eivät ole kunnossa kun teet tai ajattelet noin". Se sisältää toisen auttamisen ja tukemisen hänen vaikeissa elämäntilanteissaan. Mutta siinä ei lue sitä, ettei saa katsoa televisiota tai ehkäistä tai meikata yms Ne ovat ihan epäoleellisia seikkoja lähimmäisen rakastamisen rinnalla.
Monet vl:t sanovat, etteivät nuo kirjoittamattomat "säännöt" ole muuta kuin neuvoja sille, ettemme lankeaisi, esim. ei yhtäkään olutta ettei lankeaisi juoppouteen (kuten kirjoitit). Raamatussa ei kuitenkaan alkoholia kielletä, vaan ainoastaan juopumus. Neuvoja ne ovatkin vain ja ainoastaan jos niitten rikkomisesta ei seuraa mitään. Mutta kun seuraa, niin silloin ne ovat autuuden ehtoja ja ehdottomia määräyksiä, joitten rikkomisesta seuraa, että "on teoillaan kieltänyt uskonsa". Ja se taas on ehdottomasti vastoin Raamatun opetusta.
Paljon muutakin olisi kirjoitettavaa, mutta tuskinkukaan jaksaisi lukea. Toivon sinun miettivän näitä asioita jatkossa. Hyvää kevättä:)
- 10 käskyä
Jumala on antanut kymmenen käskyä, ja Luther kirjoitti niihin perusteelliset selitykset.
Miksi tämä ei meille riitä?- kuulkoon
Jeesus on tuonut vanhojen Mooseksen käskyjen tillalle toisia käskyjä tai kehotuksia(esim vuorisaarna (Matt.5.). Uusi testamentti osoittaa syntikäsitteen väärin ymmärryksen yhä uudelleen.
Jeesuksen käskyt eivät tarkoita muuta kuin "Jumala = Rakkaus" eli "olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen". Ilman tätä ollaan synnissä, siis maailmassa: "joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven", sanoo Jeesus fariseuksille.
Länsimaissa on yleisesti ajateltu, että hyvä on sama kuin ihmisten säätämien mielivaltaisten lakien noudattaminen. "Hyvä" on sopusointu. "Paha" epäsointu. Vain hyvä on totta. Kristuksessa mies ja nainen ovat yhtä, Paavalin mukaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862