Hei,
Onko kenelläkään tietoa Estonia sisaraluksista? Minulle kerrottiin, että olisin joskus lapsena (eli 80-luvulla tai 90-luvun alussa) matkustanut Saksasta Suomeen Estonian sisaraluksella, joten asia kiinnostaisi. Minkähän niminen laiva on ollut mahdollisesti kyseessä?
Estonian sisaralus?
26
5347
Vastaukset 26
- otsoni
FOF:in mukaan Estonialle ei ole sisaralusta, mutta alkuperäinen nimi oli Viking Sallly, seuraavana Silja Star ja Wasa King, viimeisenä tietenkin Estonia.
Joten muistikuvasi voivat johtua näistä edellisistä nimistä.- 26
Muistaakseni Viking Sallylla ei varsinaista sisaralusta ollut, mutta se oli hyvin samankaltainen kuin Viking Saga ja Viking Song. Se oli kymmenen kuitenkin 10 metriä pidempi. Kansiprofiili on noilla kolmella kuitenkin varsin samanlainen, leimaa-antavana piirteenä korkea rakenne komentosillan etupuolella, mikä ainakin Estoniassa esti kunnolla näkemästä keulavisiirin asentoa brygalta.
- J.S.
26 kirjoitti:

Se, että on samankaltainen ei vielä tee aluksista sisaruksia. -Jos samankaltaisuus tekisi niistä sisaruksia. niin eiköhän kaikki maailman tankit olisi sisaruksia keskenään - niissä kun yleensä on vähiten eroavaisuuksia.
- Sitäpaitsi V. Sally on rak. Jos. Meyerin telakalla Saksassa, V Saga ja Song Wärtsilä Turun telakalla -ja Wikip. puhuu paskaa - Sagassa ja Songissa EI ole/ollut Wärtsilän pääkoneet, vaan Pielstickit - V.Sallyssa MAN:it. - Anonyymi
Estonian sisaralus, alkup. nimi Viking Saga. Vamistuneet Saksan telakalla.
- Anonyymi
J.S. kirjoitti:
Se, että on samankaltainen ei vielä tee aluksista sisaruksia. -Jos samankaltaisuus tekisi niistä sisaruksia. niin eiköhän kaikki maailman tankit olisi sisaruksia keskenään - niissä kun yleensä on vähiten eroavaisuuksia.
- Sitäpaitsi V. Sally on rak. Jos. Meyerin telakalla Saksassa, V Saga ja Song Wärtsilä Turun telakalla -ja Wikip. puhuu paskaa - Sagassa ja Songissa EI ole/ollut Wärtsilän pääkoneet, vaan Pielstickit - V.Sallyssa MAN:it.Pielstic ja Sulzer olivat Wärtsilän lisenssillä valmistettuja moottoreita.
- J.S.
Diana II:a väitetään joskus Estonian/Viking Sallyn sisaralukseksi, mutta väite on väärä.
- stonia
Väite ei ole väärä. Diana II on Estonian sisaralus rungon osalta. Hotelli päällä on sitten taas eri asia.
- joonaski
stonia kirjoitti:
Väite ei ole väärä. Diana II on Estonian sisaralus rungon osalta. Hotelli päällä on sitten taas eri asia.
kyllä se väite on väärä,viking sally oli melkein kakskymmentä metriä pidempi kuin diana2,laivojen ainoat yhtäläisyydet oli meyerin telakka ja keulaportin rakenne.
- STa2
joonaski kirjoitti:
kyllä se väite on väärä,viking sally oli melkein kakskymmentä metriä pidempi kuin diana2,laivojen ainoat yhtäläisyydet oli meyerin telakka ja keulaportin rakenne.
Ei aivan, nimittäin rungot olivat muuten täysin identtisiä - tuota pituuseroa lukuunottamatta.
- joonaski
STa2 kirjoitti:
Ei aivan, nimittäin rungot olivat muuten täysin identtisiä - tuota pituuseroa lukuunottamatta.
kyllä joo,maalaisen silmin ne kaikki on samanlaisia.
huh huh ... - Anonyymi
joonaski kirjoitti:
kyllä se väite on väärä,viking sally oli melkein kakskymmentä metriä pidempi kuin diana2,laivojen ainoat yhtäläisyydet oli meyerin telakka ja keulaportin rakenne.
Samankaltaisuus eitee sisaruksia jos itselläsi on vanhempi sisarus niin hän voi olla 20 centtiä sinua pidempi
- aye aye
Kaikki vikingin paatit on veljiä keskenään.
- Niinlutta
aye aye kirjoitti:
Kaikki vikingin paatit on veljiä keskenään.
Regina baltic on rakenteeltaan samankaltainen
- Anonyymi
estonia uposi ysi viisi silolin dsillä ei tietääkseen olut sisaraluksia mutta saman tyypisiä aluksia oli.
- Anonyymi
Ei ole sisaria muttavtuolla sallylla usein tuli matkustettua. Oli aikanaan jopa hieno.
- Anonyymi
Viagra 4 oli sen porauslauttasisar. Ja sitten HUS sukupuolitautiklinikka, Josta penisliiniä, ja rouvan viereen viatomin silmin. Emmoo kettään pannu, Kiersin kaikki kirkot ja museot Tallinnassa, ja helevetin kaukaa. Tosin peltohiiren kokoiset venäjää piipittävät satiaiset kertovat ehkä jotain muuta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

ootpa typerä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ootpa typerä.
Koronan aiheuttama ahdistus ja sekoilu alkaa näkyä joka paikassa.
- Anonyymi
Sen nimi oli silloin Diana || mutta en tiedä mikä se on nykyisin
- Anonyymi
M/S Bluefort (IMO 7816874) oli Bridgemans Services Group LP:n omistuksessa oleva matkustaja-autolautta. Se valmistui vuonna 1979 saksalaiselta Meyer Werftin telakalta Viking Linen ruotsalaiselle osakasvarustamolle Rederi AB Slitelle alun perin M/S Diana II av Slite -nimisenä.
Alusta väitetään usein onnettomuudessa uponneen M/S Estonian sisaralukseksi. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, vaikka alusten pääkannen alapuolinen runko-osa onkin tehty pitkälti samojen piirustusten mukaan.
Syyskuussa 2021 alus matkasi Intian Alangiin, jossa se romutettiin. Anonyymi kirjoitti:
M/S Bluefort (IMO 7816874) oli Bridgemans Services Group LP:n omistuksessa oleva matkustaja-autolautta. Se valmistui vuonna 1979 saksalaiselta Meyer Werftin telakalta Viking Linen ruotsalaiselle osakasvarustamolle Rederi AB Slitelle alun perin M/S Diana II av Slite -nimisenä.
Alusta väitetään usein onnettomuudessa uponneen M/S Estonian sisaralukseksi. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, vaikka alusten pääkannen alapuolinen runko-osa onkin tehty pitkälti samojen piirustusten mukaan.
Syyskuussa 2021 alus matkasi Intian Alangiin, jossa se romutettiin.Onko pakko kopioida noi tekstit
Sano vaikka omin sanoin
- Anonyymi
Törmäsin youtubessa yhteen videoon (aikoja sitten ) M/s estonia
Kyseinen kanava on the ship addict
Kyseisen videon kommenteissa olisi sanottu että Diana II olisi ollut estonian sisaralus ja mare baltica
Mutta en kyllä usko - Anonyymi
No empä tiijjä. ?
Ööö vaikka diana II laivan runko on pitkälti rakennettu samanlaisesti niin estonialla ei muuten ole sisaraluksia
Mutta vikingin vanhat laivat esim, viking song siinä on vähän samanlaisuutta kuin estoniassa- Anonyymi
Viking Sally oli melko samanlainen;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571391- 261010
- 78879
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89660
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93528
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18492
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461