Pinnallisuus vituttaa.

Lisätään tuohon samaan turhamaisuus, omahyväisyys, itsekeskeisyys, narsismi niin saadaan oikeat massapsykoosin ainekset jotka toden totta suurinta osaa porukasta vaivaavat.

Se mikä on hämmentävää että myös valtakulttuurista poikkeavista alakulttuureista löytyy nykyään täysin pintaa ja turhamaisuutta korostaa "vaatteet on aatteet" tyyppistä olemista jota on hyvin vaikea ymmärtää.

Koin nuorempana ulkopuolisuutta ja ajattelin että se helpottaa ajan myötä ja sopeudun joukkoon, mutta tajunnut että en halua sopeutua siihen joukkoon sillä tavoin kuin odotetaan.

Jostakin ihmeen syystä myös varsinkin naiset kuvittelevat olevansa pinnallisen yläpuolella jne. vaikka heistä selkeästi näkee kaikesta mielipiteitä myöten miten kaltevalla pinnalla liikutaan.

On turhauttavaa pettyä kun joka kerta sieltä esimerkiksi naisten kanssa löytyy ne samat kliseet tai sitten mennään siitä mistä aita on matalin.

Toisaalta olen tavannut kyllä sitten niitäkin jotka ovat epäpinnallisia, mutta usein heidän kykynsä ylipäätään tehdä mitään elämässä on niin pahasti heikentynyt jonkin syyn takia että enemmän vaikuttaa siltä että he eivät ole pinnallisia vain sen vuoksi koska eivät kelvanneet pinnallisille ja jos heillä olisi vara valita niin he olisivat aivan yhtä pinnallisia kuin kaikki muutkin.

Toisin sanottuna suurin osa joko on pinnallisia tai haluaisi olla, mutta eivät vain sovellu niihin arvoihin joten esittävät etteivät olisi pinnallisia.

Samoin ihmisten kyky sanoa mikä on rumaa ja mikä on kaunista on järkyttävän kiveen kirjoitettu nykyaikana.

Kriittisestäkin ajattelusta on tullut vain joku tyylikäs negaustapa jossa on enemmän lähinnä kriittisyyttä eikä lainkaan sitä ajattelua.

"Se mikä on hämmentävää että myös valtakulttuurista poikkeavista alakulttuureista löytyy nykyään täysin pintaa ja turhamaisuutta korostaa "vaatteet on aatteet" tyyppistä olemista jota on hyvin vaikea ymmärtää."

Kiitos etenkin tästä ajatuksesta. Nyt kun mainitsit, käsittelen aihetta kirjassani.

Niin aina syytetään normaaleja ihmisiä pinnallisuudesta. Mutta onko kukaan ottanut huomioon että:

"Pidän monia asioita typerinä, mihin muut tuhlaavat rahansa ja elämänsä."

Niin se, että itse pidät monia asioita typerinä, niin ne eivät ole typeriä 80 %:lle kansalaisista. Ja elämän ja rahojen tuhlaus ei ole pinnallisuutta ko ihmisille vaan tapoja nauttia omasta elämästään. Kuten ajan ja rahojen käyttö autoihin, m-pyöriin, matkusteluun, urheiluun jne.

"Oletteko kokeneet pinnallisuuden ylläpitämisen niin raskaana taakkana, että se sysää yksinäisyyteen? "


Varmasti mikä'li tarkoiteuksella, tekee jotain mikä ei tunnu luontaiselta. Eihän sellaista koko elämäänsä jaksa.

Itse ainakin uskon että oikeasti "pinnallisia" ihmisiä on hyvin vähän ainakin suomessa. Siis sellaisia jotka vaativat kavereiltaankin esim saman merkkistä laukkua,takkia, kenkiä. Jotta heidän kanssa "kehtaa" liikkua. Tuskin montaakaan per 100 000 suomalaista kohti.

Joo. Olen aina ollut siinä mielessä ulkopuolinen, että en ole jotenkin koskaan osannut ymmärtää muiden elämää, jossa ei tunnu olevan mitään syvyyttä ja asioiden kohtaamista elämässä. Minusta se on pinnallista, mutta kuten sanoin, niin en ole osannut ymmärtää sitä. Ainakaan se ei tunnu vievän ihmisiä eteenpäin: se on mielestäni hyvä mittari.

Kaikki pinnallisuus jotenkin palautuu siihen, haluaako kohdata asioita elämässään ja itsessään. Jos haluaa, niin suurin osa ihmisille tyypillisistä puuhasteluista menettää merkityksensä. Sitä ei haluakaan käyttää aikaansa tyhjiin asioihin tai rahan keräämiseen ja kuluttamiseen. Jos ei halua kohdata mitään, niin elämää voi paeta tuhansin eri tavoin, ostamalla, kierrättämällä, tekemällä töitä, olemalla tekemättä töitä, hifistelemällä, matkustelemalla...

Asiaa vaikeuttaa se, että kaikki riippuu siitä, millä asenteella päättää tehdä valintansa. Jos vaihtaa auton uuteen, koska vanha kyllästyttää ja työkaverillakin on jo "parempi", niin se on mielestäni pinnallisuutta, joka ei tuo mitään pysyvää tyydytystä. Jos vaihtaa auton siksi, että on oivaltanut itsessään jotain ja tietynlainen uusi auto symboloi sinussa itsessäsi jotain merkityksellistä, se ei ole pinnallista. Auto on tällöin vain väline, jolla heijastelet sinussa itsessäsi tapahtunutta muutosta eikä sitä ole tarvetta vaihtaa parin vuoden päästä uuteen "vain siksi, koska."

Mutta koitapa löytää ihminen ystäväksi, joka haluaa miettiä, miksi tekee juuri niitä asioita kuin tekee, ja joka on valmis muuttamaan itseään, jos jokin osa-alue ei vie elämässä eteenpäin. Harvassa ovat ja etenkin oman ikäisissäni piireissä.

En ole kokenut pinnallisuuden ylläpitämistä raskaana taakkana sillä en ylipäätänsä ylläpidä sitä.

Minä olen jo kauan sitten jättänyt piut paut pinnallisuudelle. En elä niin kuin naisten lehtien boheemit mainostavat: ihanne ropa, viimeinen muoti päällä, yleellinen sisustus, rameat illanistujaiset moniene menyineen. Elän meko askeettisen vaatimattomasti ja tulen toimeen vähälllä. Ihmisuhteitakin on ja olen onnellinen.

Ihminen peilaa itseään ympäristön kautta ja kun pyörii tietyissä piireissä pyrkii toistamaan samoja kuvioita mitä toiset tekevät ja ottamaan vaikutteita. Jos pyörii esim. sairaalassa arvottaa asioita sitä kautta. Olen lääkäri käyn vapaa-ajalla pelaamassa tennistä kun toisetkin lääkärit tekevät niin ja kuulun tenniskerhoon joka korostaa kiinnostustani lajiin ja lisää arvostusta ansioluettelooni. Suhteet ovat usein pinnallisia varsinkin työpaikoilla. Onhan se esittäminen rankkaa ja varsinkin jos omat mielipiteet ja arvot ovat aivan toisenlaisia kuin mitä ympäristön missä joutuu olemaan päivittäin useita tunteja.

https://www.facebook.com/AsiatJotkaVituttaa

Loppupeleissä jokaisen ihmisen elämä kuitenkin asuu oman pöntön sisällä, se miten maailman näkee, kokee, tuntee ja haistaa on ihmisen henkökohtainen matka.

Laumaeläimenä samaistuminen on tae laumakypsyydestä, kautta aikain on pelätty erilaisia ihmisiä, ihmisiä jotka eivät sopeudu laumaan.

Tässä ketjussa oli paljon ajatuksia, jotka kohtaavat omani.

Myönnän olevani pinnallinen joissain asioissa, mutta pyrin pääsemään irti itseni ulkopuolelta tulevista ihanteista. Ne ovat kuitenkin kasvatuksessa juurtuneet niin syvälle, että välillä se on vaikeaa.

Minua oksettaa ihmiset, joiden suurimmat tavoitteet ovat rahallisia. Ympärilläni on ihmisiä, joiden maailmankuva on niin paljon yksiulotteisempi kuin minun, etten voi ymmärtää miten joku voi olla niin naiivi. Tärkeintä heille on parisuhteessakin iso kivi kihlasormukseen. Itse tahdon nauttia kumppanistani, hänen mielestään ja yhdessäolosta, enkä tarvitse sen todentamiseen papereita, sormuksia tai kukkia naistenpäivänä.

Nämä samat ihmiset hyljeksivät kaikkea erilaista, pelkäävät ihmisiä jotka poikkeavat massasta. Minä olen onnistunut sulautumaan massaan tietyllä tavalla, joten he eivät koe minua uhkana. Pidän ajatukseni itselläni, ja se rasittaa. Mutten myöskään tahdo viettää näiden pinnallisten ihmisten kanssa yhtään ylimääräistä aikaa, joten ihmissuhteita ei ole avomieheni lisäksi lähes yhtään.

Kirjoitin pitkän tekstin, joka pyyhkiytyi pois.

Piti kuitenkin suositella yhtä kirjaa. Colin Wilsonin "Sivullisen ongelma" on tutkimus ihmisestä, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi tässä pinnallisessa ja ontossa maailmassa. Itselleni kirja on ollut huikea lukukokemus. Kirjassa käydään paljon läpi kirjallisuuden hahmoja, sekä muutamia tosielämän sivullisia kuten Van Gogh ja T.E. Lawrence. Jos sivullisuus kiinnostaa, niin ei kannata sivuuttaa tätä teosta!

Kirja on myös suomennettu nimellä "Sivullinen ihminen".

Olen luonteeltani helposti iloinen tai ilahtunut ja erittäin tunnepitoinen henkilö. Muiden mielialat tarttuu helposti minuun. Muistan aina hyvät käytöstavat. Moni voi äkkiseltään luulla minua varsin positiiviseksi ja iloiseksi ihmiseksi. Hämmästystä aiheuttaa toinen puoleni, ja syvääkin syvempi ajattelu!!!!

Jos luen / näen ikäviä uutisia ja asioita, en unohda sitä hevillä! Koulussa annettu tieto "ihmisten aiheuttamasta maailman tuhosta" sai "jonkun verran" vakavoitumaan ja ihmettelemään, että miksei kukaan tee asioille yhtään mitään parantaakseen tilannetta???? Kaikki tahtoo kokeista kympin, muttei sisäistä oppimaansa paskan vertaa!!!!!! Talouskasvu ja kuluttaminen on vihollinen nro1. Vaikeaa on toki muuttaa omia totuttuja elämäntapoja.

Mieltäni on kaihertanut vuosia alitajuntaisesti olemassa olevat ongelmat. En vain pysty teeskentelään onnellista tietäen, että pinnan alla kytee varsinainen pommi!!! Olisin niin tahtonut olla onnellinen ja luottavainen, saada hyvän miehen ja ison perheen! Ja p.skanmarjat.

Mieleeni pulpahtaa usein, että jatkuvasti jossain on eläimiä jotka kärsii häkeissä ja karsinoissa tuskissaan, mummot makaa paskavaipoissa ja lääkehuuruissa, kodittomia on talvipakkasissa, EIKÄ KUKAAN AUTA!!!!!! Ja kun katselen ylimielisiä kermaperseitä shoppailemassa, en toisinaan voi olla tuntematta kuin ällötystä heitä kohtaan ja ihmetellä, että toisilla on pokkaa. Toisaalta, monet heistäkin on sisimmissään onnettomia ja yrittää hukuttaa ikävän olon krääsään, jota ei tosiasiassa edes tarvitse!!!!!

No vähän samalta tuntuu, ei munkaan mielenkiinnon kohteet kovin monen kanssa kolahda yhteen. Aika ulkopuoliseksi sitä itsensä tuntee näiden pintapuolisten koohkaajien maailmassa.

Joo niin se vain on, niinkuin tuolla eräässä viestiketjussa tuotiin esille, "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä", kyllä se siitä.

Hei ihana nostamisen arvoinen ketju! Mistä tällaisia ihmisiä löytää? Entäpä jos yksinäisyyden syy on juuri tämä: ei- pinnallisuus!

Minulla on hyvin tiukka arvomaailma, ja hermostun helposti ihmisiin, joilla ei ole yhtä "voimakkaita" arvoja kuin minulla. En voi sietää toisten välinpitämättömyyttä. Pidän suurinta osaa ihmisistä kauhean pinnallisina ja (kamala myöntää) typerinä. Tämä ahdistaa minua, koska se eristää minua muista, enkä löydä itseni kanssa samalla aaltopituudella olevaa seuraa. En haluaisi ajatella olevani muita parempi, koska älyllisellä tasolla tiedostan, että jokainen yksilö on arvokas, ja jokaiselta voi oppia. Silti en voi sille mitään, että pinnallisuus ahdistaa minua ja ajaa helposti ylimielisyyteen. En vaan jaksa kiinnostua siitä, kun työkaverit puhuvat Salkkareista ja baarireissuista, kun itse haluaisin puhua "oikeista" asioista. Minua kiinnostaa henkinen kasvu, maailmankaikkeus, filosofia, politiikka, luonto, psykologia, kulttuurit ja historia, erilaisten asioiden analysointi ja pohdinta. Pidän myös tarinoiden kertomisesta ja muusta "itse tehdystä" viihteestä. En jaksa katsoa telkkaria, ja tietokoneella istumisestakin saan vaan päänsärkyä. Alkoholista puhumattakaan.

Tiedän, etteivät arvoni, henkiset harjoitukseni tai mielenkiinnon kohteeni itsessään tee minusta muita parempaa. Tunnen vaan olevani niin kamalan erilainen. En tiedä, miten "normaalien" ihmisten kanssa pitäisi olla. Yleensä olen sitten hiljaa. Minulla on joitakin ystäviä, jokta ovat enemmän samalla aaltopituudella, mutta heilläkin on vähät omat kuvionsa elämässä emmekä tapaa toisiamme kauhean usein. heistä moni on ns. erakkoluonne, eli eivät edes kaipaa toisten ihmisten seuraa. Minä kaipaan.

On kauhean paradoksaalista, kun tunnen hyvin vahvaa vetoa buddhalaista/zeniläistä ajatusmaailmaa kohtaan ja olen myös kokenut voimakkaita henkisiä kokemuksia, mutta ylimielisyyteni estää henkisen kasvun. Olen pettynyt kaikkiin henkisiin opettajiin, joita olen kohdannut. Kuvittelenko tosiaan olevani heitäkin edistyneempi? Pelkään myös omaa mielikuvitustani ja sitä, että menetän täysin kosketuksen tähän maailmaan. Tunnen hyvin vahvasti oman totuuteni, mutta on todella pelottavaa kun se poikkeaa niin paljon "normaalista" ja siitä mitä suurin osa ihmisistä tuntee ja ajattelee. En halua menettää yhteyttä muihin.
Tiedostan omat heikkouteni ja kehityskohteeni ja olen sitoutunut itseni kehittämiseen. On vaan joskus niin haastavaa, kun tuntuu ettei kellään muulla ole samaa tavoitetta. Ja kun annan itseni hermostua muiden pinnallisuudesta, en voi itsekään kehittyä.

Ihanaa, että täällä on samoin kokevia ihmisiä. Voimia teidän kaikkien talveen, toivottavasti yksinäisyys hellittää välillä.