Kevään kulkua

Suomemme sulosta
siitä entisajan tenhosta
runosi kaikkia meitä
muistuttaa..

Vuolas oli virta.
Kaikuvi rannoilta..

"Me tulemme taas sinä tyttöni hoi.."..

Punatulkutkin
minne kadonneet ovat
niin kotoisia nekin ovat :)

Vitsas

Kukkia maassa, kukintoja puulla,
raikuu taivas lintuin suulla.
Kehut kai kuuluu miten ma lensin,
kuinka ehdinkään tänne ensin.

Äiti kun puusta vitsan käänsi,
lapsi raukka se itkua väänsi.
Silloin aikaan teerenpelin,
nuppupäitä hankikelin.

Turha oli huoli nuorukaisen,
äiti kukkimaan kun sai sen.
Turhaa sa varrot kevään kukkaa,
vitsa maljakossa silmua jo pukkaa.

Voi nam !


Kiitos jälleen - voima-hetkestä - runosi äärellä p_p ! :)



t: http://www.uutisvuoksi.fi/f/b/b0/panorama_uv_12832364.jpg :○)

Koskikara

Kylmän karaisema lintujen suku,
yllään juhlava pastorin puku.
vaimein huudoin kutsuihin vastaa,
hyiseen veteen itsensä kastaa.

Sille on eineet vetten tuomaa,
pienenkin toukan virrassa huomaa.
Rannalla, kivellä, parrun päällä,
sukeltelee sukkelaan talvenkin säällä.

Lämpimässä odottelee peipponen kesää,
koivun haaraan rakentelee pesää.
Keväisin laulaa juhlavan virren,
kaiuttaa kansalle oksalta hirren.

Toisin on laita koskikaran,
tummassa puvussaan lentävän aran.
Pesä on suojassa virran partaan,
laulelee laulunsa hiljaisen hartaan.

Kaunista on ja
soljuvaa niin
jään yötäni uinumaan
keväthaaveisiin

Silmät kun suljen
ja unessa kuljen
Sun lintusi kevään
nään lentävän

Tiedän kertomaa
sadun on
kaukomaa

mut se soittelee
peipponen sävelin
tanssimaan viimeinkin

kanssa kevään tämän
riemun aikaa
ilmassa on jotain
ihmettä ja taikaa!

kiitos paimenpoika!

Uni

Usvan nuolema sillan kaari,
vaivoin erottuva satujen saari,
siellä unelmat viipyä saa,
rauhaisa unien täyttämä maa.

Sinne voi toivoa aikaista kesää,
lintujen laulua, joutsenen pesää.
Kulkea läpi yöttömän yön,
laskea käsistään elämän työn.

Heikkona hetkenä Herraankin luottaa,
elämän vaiheet kun surua tuottaa.
Iloja helkkyy utuinen tie
joka satujen saarelle perille vie.

Pidän sinun runoistasi:)

Ilta

Kuin tuudittelisi uneen lastaa,
soi illassa äänet mustarastaan.
Latvassa kuusen korkeimmalla,
soi laulut kevättaivaan alla.

Yöhön kulki katseen aika,
silmät sulki unen taika.
Tyyni rauha sielun ruokaa,
luonto vaiti hetken huokaa.

Varhain koittaa keväinen huomen,
juuri ehti rastas ummistaa luomen.
Sovittelee saari vielä usvakaapuaan,
herää jo lintu aamuun saapuvaan.