Jälleen paska-asiaa! Mulle itselle henkilökohtaisesti on aivan se ja sama, jos koira tekee tarpeensa jonnekin ojanpenkalle, mutta on se jumalauta kun edes asfaltilta ei viitsitä siivota!
Esimerkkinä mainittakoon nainen, joka päätti Riksun asemalla jättää siivoamatta perjantaina koiransa jätökset! Klo 19 jälkeen tosiaan nainen kipittää kädet täynnä kantamuksia piskinsä kanssa asemalta sisältä kohti portaikkoa ja koira päättää vetäistä muhkeat läjät 1. raiteen viereen. Nainen toruu piskiä mutta ei siivoa tätä läjää. Samassa raiteelle kurvaa pidempi IC juna, josta väkeä pakkautuu ulos nopealla tahdilla. Pian läjästä on puolet poissa, jonkun kengän pohjissa.
Hyvä koiranomistaja! Jos siis et kykene oman lemmikkisi jätöksiä siivoamaan, niin kannattaisiko miettiä oletko hyvä omistaja ollenkaan, varsinkaan kaupunkiolosuhteissa? Toivottavasti omiin korkoihisi vastaavasti tarttuu jossain jonkun lämmin läjä!
P.S. Koiranomistajana itse kiitän ihmisiä, jotka ovat näitä tarroja liimailleet roskiksiinsa, niin on helpottanut muuten huomattavasti näiden kakkapussien hävittämistä!
Koiran tarpeet assalla
7
70
Vastaukset
- koirallinen myös
Oikessa olet, eihän koira tarpeitaan mielellään asvaltille teekkään, se on ollut jo pidemmän aikaa hädässä tai niin viksu koira ettei ole viitsinyt sisälle tehdä.
Hupaisaa . toru koiraa vaikka itseään olisi pitänyt komentaa Kyykisty- en kehtais
Ihmetyttää eikö noita tarpeitten teettäjiä yhtään nolota ja hävetä ja eikö heille jää jatkuvasta tuollaisesta toiminnasta jonkinlainen trauma mieleen.
- hälläväiätyyliin
en kehtais kirjoitti:
Ihmetyttää eikö noita tarpeitten teettäjiä yhtään nolota ja hävetä ja eikö heille jää jatkuvasta tuollaisesta toiminnasta jonkinlainen trauma mieleen.
Tiedä kenenkään traumoista enkä välitäkkään mutta se tuossa on ikävää kun ikuisesti paskasta jaksetaan jauhaa ja siitä saa siivoojatkin osansa
- KYYKYTTYRÄ
JOO EI TUO UUTTA JOS KOIRAN PASKAA MUTTA TUNNELISSA PASOO IHMISET MYÖS.. ETKÖ HUOMANNUT YHTENÄ PÄIVÄNÄ OLI ISOT PASKAT LYKÄTTY TUNNELIN LATTIALLE PELTSIN PUOLEISEEN OSAAN..ETTÄ SILLÄ SIISTI...TEHDÄÄN RIIHIMÄESTÄ PÄÄSIÄISKAUPUNKIA..
- outoa kirjoitusta
Eikö sinun koneessasi ole pieniä kirjaimia?
- Miss Hanipano
Eikö teillö ole muuta kuin koirat ja niiden ulosteet mielessa perserssit siat!
- oliskin poissa
Poissa silmistä, poissa mielestä, näin kuuluu ikivanha sananlasku.
mutta kun ei ole poissa silmistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862