Olen jo useita vuosia ollut väsynyt ja masentunut - eli tietyllä tavalla jumiutuneessa ja haluttomassa, kykenemättömässä tilassa, ja tämän seurauksena tietysti lähes täydellisen aikaansaamaton. Tiedän, että saamattomuus pistetään usein laiskuuden piikkiin, ja tämä hankaloittaa tilannetta entisestään. Itselleni kuitenkin on jäänyt täysin epäselväksi, mitä laiskuus ylipäätään tarkoittaa - sillä haluaisinhan itsekin kyetä tekemään asioita, ja olla voimissani niin että ylipäätään jokin elämässäni liikkuisi johonkin suuntaan. Se vain tuntuu jotenkin mahdottomalta, sillä en ymmärrä mistä ammentaisin energiaa ja motivaatiota liikkuakseni johonkin suuntaan.
Tästä syntyy ristiriitainen tilanne - haluaisi tehdä jotain, mutta ei saa tehdyksi, eikä tahtoisi osoittautua riesaksi mahdollisessa kykenemättömyydessään. En siis tee elämässäni tällä hetkellä juuri mitään, koska minulla ei ole energiaa eikä motivaatiota (joita tietysti tahtoisin itselläni olevan, mutta kun ei) - ja muut ihmiset sitten kenties ajattelevat helposti, että energian- ja motivaation puutteeni olisi seurausta toimettomuudestani, vaikka mielestäni se on pikemminkin toimettomuuteni syy, sillä kuten sanoin, en minäkään tahtoisi tilanteeni olevan tällainen, niin että vain huvikseni pysyttelisin toimettomana.
En nyt viitsi tarkentaa ihan kaikkia seikkoja tilanteestani, mutta kaipa se perimmäinen kysymys lienee siinä, että onko tällaisessa tilanteessa todella jotain tehtävissä - en ole millään tavalla itsetuhoinen tai vastaavaa, mutta kaipa tilanteeni sopisi kategoriaan "Masennus". Yleensähän masentunutta ihmistä neuvotaan kääntymään lääkärin puoleen, mutta kysynkin nyt, että mitä todellista hyötyä siitä olisi? Tiedän, että tilanteeni ei johdu serotoniininpuuttesta aivoissani, ja näin ollen en tahdo saada apua tavanomaisista masennuslääkkeistä. Tämä olotila saattaa tietysti johtua monenlaisista fysiologisistakin tekijöistä, kuten kilpirauhasen toiminnasta jne. tai sitten se on vain seurausta elämänhistoriasta. Mutta siinäkään tapauksessa en koe minulla olevan mitään purettavaa esimerkiksi psykologin kanssa. Koen olevani ajatuksiltani ja tunne-elämältäni kohtalaisen terve, ja siinä mielessä tämä masentunut, väsynyt ja saamaton olotila tuntuisi ensisijaisesti ns. "fysiologiselta". Joka tapauksessa, tilanne tuntuu vaikealta ja ristiriitaiselta.
Tästä syntyy ristiriitainen tilanne - haluaisi tehdä jotain, mutta ei saa tehdyksi, eikä tahtoisi osoittautua riesaksi mahdollisessa kykenemättömyydessään. En siis tee elämässäni tällä hetkellä juuri mitään, koska minulla ei ole energiaa eikä motivaatiota (joita tietysti tahtoisin itselläni olevan, mutta kun ei) - ja muut ihmiset sitten kenties ajattelevat helposti, että energian- ja motivaation puutteeni olisi seurausta toimettomuudestani, vaikka mielestäni se on pikemminkin toimettomuuteni syy, sillä kuten sanoin, en minäkään tahtoisi tilanteeni olevan tällainen, niin että vain huvikseni pysyttelisin toimettomana.
En nyt viitsi tarkentaa ihan kaikkia seikkoja tilanteestani, mutta kaipa se perimmäinen kysymys lienee siinä, että onko tällaisessa tilanteessa todella jotain tehtävissä - en ole millään tavalla itsetuhoinen tai vastaavaa, mutta kaipa tilanteeni sopisi kategoriaan "Masennus". Yleensähän masentunutta ihmistä neuvotaan kääntymään lääkärin puoleen, mutta kysynkin nyt, että mitä todellista hyötyä siitä olisi? Tiedän, että tilanteeni ei johdu serotoniininpuuttesta aivoissani, ja näin ollen en tahdo saada apua tavanomaisista masennuslääkkeistä. Tämä olotila saattaa tietysti johtua monenlaisista fysiologisistakin tekijöistä, kuten kilpirauhasen toiminnasta jne. tai sitten se on vain seurausta elämänhistoriasta. Mutta siinäkään tapauksessa en koe minulla olevan mitään purettavaa esimerkiksi psykologin kanssa. Koen olevani ajatuksiltani ja tunne-elämältäni kohtalaisen terve, ja siinä mielessä tämä masentunut, väsynyt ja saamaton olotila tuntuisi ensisijaisesti ns. "fysiologiselta". Joka tapauksessa, tilanne tuntuu vaikealta ja ristiriitaiselta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No jos et kerran koe tarvitsevasi apua, niin sitten kai olet kunnossa...?
Jos kyseessä on masennus, se ei johdukaan serotoniinin puutteesta, vaan monenlaisista syistä. Yleensä takana on kuitenkin selvittämättömiä asioita, jotka halua lisäksi kieltää tai unohtaa.
Ehkä haluat kokea olevasi huonossa kunnossa...?
Usein tekemiset ruokkivat sillä tavoin itseään, että kun saa jotain mielekästä hommaa alulle, niin sitten se alkaa kiinnostaa ja siihen haluaa palata. Aloittaminen on usein kaikkein vaikeinta.
Mitä se tekeminen on, mitä haluaisit tehdä? Kannattaa aloittaa mahdollisimman pienellä vaivalla. Jos vaikka haluaisit lenkkeillä, niin pakotat ensin itsesi vain ulos seisomaan. Pienin askelin onnistuu helpommin.
Tilanne, jossa toivot tekeväsi enemmän, muttet syystä tai toisesta saa aikaiseksi, voi ennen pitkää johtaa masennukseen, mikäli kyvyttömyytesi ryhtyä ei ole jo seurausta masennuksesta. Tekemisen ja tekemättömyyden välissä olevassa tyhjässä tilassa eletty elämä alkaa ennen pitkään tuntua epäelämältä. Sitäkö haluat elää? On parempi lähteä liikkeelle, vaikkei itse tietäisi mikä vaivaa.
Olen lukenut erästä kirjaa, jonka mukaan kopioimme lapsuudestä lähtien ajatuksia ympäristöltämme. Ajatusten sisältö riippuu siitä ympäristöstä missä vartumme, mutta niiden vaikutus on aikalailla sama, riippumatta maasta tai kulttuurista. Nämä ajatukset määrittelevät hyvin vahvasti mitä meidän elämässämme tulisi tehdä, ja minkälaisia meidän tulisi olla, jotta täyttäisimme kunkin ympäristön vaatimukset "kunnollisesta" ihmisestä. Opitut ajatukset asettuvat siis mieleen ulkoisiksi tahdoiksi, jonka takia oma tahtomme vajoaa tiedottomuuteen.
Vaikka ihminen ulkoisesti näyttäisikin tietävänsä mitä tahtoo, niin toiminta on siitä huolimatta opittua. Oma tahto ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan yrittää nousta tietoisuuteen, ja koska se ei sitä onnistu tekemään niin se näkyy eri oireina kuten esimerkiksi masentuneisuutena.
Tästä kirjasta löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus löytyy, siitä tulee tietoiseksi jolloin sen voi valita pois, mutta sitä ennen se vaikuttaa valintoihin ja sen myötä toimintaan tiedottomuudesta, eikä sitä edes huomaa. Tätä työtä tehdessä tietoisuus omasta itsestä ja tahdosta kasvaa vähitellen, ja sitä mukaan kun valinnat alkavat siirtyä kohti omaa tahtoa, myös masennus ym huonovointi katoaa. Suosittelen tosissaan tututstumaan tähän kirjaan, sillä se todella toimii. Kysy sitä vaikka kirjastosta. Lisää kirjasta sivulla www.alkuajatus.org
Tsemppiä!
Kuulostaa tutulta! Kyllähän tuo masennusta on. Itse olen käyttänyt kaikenlaisia lääkkeitä ja tulos on ollut täysin olematon. Terapiassakin kävin mutta nyt en kykene siihenkään. Olo on täydellisen vetämätön, tiskannut olen viimeksi pari vuotta sitten.
Vielä viisi vuotta sitten koin epätietoisuutta siitä miten elämässä tulee käymään, nyt epätietoisuutta ei enää ole. Heikostihan tässä kävi ja mikään ei auta. Psykiatri sanoi muttama vuosi sitten, että kannattaa alentaa elämän tavoitteita. Ei niitä tavoitteita enää silloinkaan ollut. Ainoa asia mistä voin tietenkin olla varma on se, että elämä päättyy mutta sen päättymisen odottaminen on aika helvetillistä - odottavan aika on pitkä!
Minulla sama olotila, kaikki on niin helvetin tuskaisaa ja yhtään mikään ei kiinnosta. En kykene tekemään yhtään mitään ja kaikki on itseni pakottamista, joka päivä vaan makaan enkä tee yhtään mitää ja toivon vaan et joku veisi minut pois. Mieliala lääkkeitä olen syönyt 2,5vuotta ja säännöllisesti käynyt psykologilla mut ei ne mitään auta. Kaksi kertaa itse murhaa 3vuoden sisällä yrittänyt. Onko jollain vastaavaa kun siis mikään ei tunnu miltään ja on kovin yksinäinen olo?
Psykologi? Onko se psykoterapiaa vai ns., keskusteluapua ja kuinka usein?
Suosittelisin kunnollista psykoterpiaa.
Kyllä neuropsykologi ja toinen paikka kaupungin psykosairaanhoitaja ja kerta viikkoon.
Aloittaja.. Syy ettei jokin lääkitys mielestäsi ole paikallaan -niitähän on useita erityyppisiä- on sekin jo melkoisen masentunut lause.. Käy psykologilla keskustelemassa, ehket ole ikinä käsittänyt miksi olet saamaton. Asia selviää psykoterapiassa.. Ei täällä netissä voi kukaan neuvoa ammattilaisen tavoin, sen osaan sanoa. Serotoniinivajauksen korjaus ei auta ainakaan jos juo esim kahvia tai kaljottelee liikaa.. Se myöskään ei korjaa kaikkia elämän epäkohtia, joillain vaan lääkityksen turvin pääsee alkuun purkamaan "lastia" ja minusta asiat selviää kun puhuu rehellisesti itselleen ja hoitotaholle. Ellei sitten ole niin syvällä että on esim kaksisuuntaisen depressiovaihe päällä, minkä lääkitys on jo ihan eri luokkaa kuin normi masennuksen.