Kuinka monelle teistä on käynyt niin että ...
1)... on ihastunut/rakastunut johonkin tyyppiin aivan älyttömästi, mutta olosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei suhteesta ole tullut mitään? Kysyisin nimenomaan silloisilta sinkuilta... Mihin se kaatui tapauksessanne?
2)... on ihastunut/rakastunut ihmiseen, joka ei jaakaan omaa kiinnostustanne. Miten selvisitte pettymyksestä, kun saitte rukkaset?
3)... tai vaihtaen niin päin, että joku on ollut sinuun aivan älyttömän rakastunut, mutta sinua ei kiinnostanut/et voinut aloittaa suhdetta?
Aihe kiinnostaa minua, sillä kahdesti peräkkäin on käynyt niin, että ihastuin aivan silmittömästi, mutta jotenkin kaikki lähti menemään pieleen ja aivan kuin kädet sidottuna vain seurasin tilannetta, mutta en mitenkään pystynyt kääntämään sitä niin, että suhde/hänen kiinnostuksensa olisi kohdannut minut... Nyt mietin, olenko sellainen ihminen, joka on jotenkin tarkoitettu elämään elämänsä yksin, ilman kumppania. Jos tämä onkin joku Karmajuttu?
1)... on ihastunut/rakastunut johonkin tyyppiin aivan älyttömästi, mutta olosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei suhteesta ole tullut mitään? Kysyisin nimenomaan silloisilta sinkuilta... Mihin se kaatui tapauksessanne?
2)... on ihastunut/rakastunut ihmiseen, joka ei jaakaan omaa kiinnostustanne. Miten selvisitte pettymyksestä, kun saitte rukkaset?
3)... tai vaihtaen niin päin, että joku on ollut sinuun aivan älyttömän rakastunut, mutta sinua ei kiinnostanut/et voinut aloittaa suhdetta?
Aihe kiinnostaa minua, sillä kahdesti peräkkäin on käynyt niin, että ihastuin aivan silmittömästi, mutta jotenkin kaikki lähti menemään pieleen ja aivan kuin kädet sidottuna vain seurasin tilannetta, mutta en mitenkään pystynyt kääntämään sitä niin, että suhde/hänen kiinnostuksensa olisi kohdannut minut... Nyt mietin, olenko sellainen ihminen, joka on jotenkin tarkoitettu elämään elämänsä yksin, ilman kumppania. Jos tämä onkin joku Karmajuttu?
Vastaukset 6
Vanhimmat
mulle käy jatkuvasti noin, joko ei oma kiinnostus herää mut vastapuolen kyllä, tai sitten toisinpäin että oma kiinnostus herää mutta ei vastapuolen...tai sitten jos on kerrankin molemminpuolista niin jokin ulkopuolinen juttu estää olemasta yhdessä. eli siis kaikki mun suhteet on tuhoon tuomittuja...toistuvasti. pitänee tehdä tietoinen päätös koittaa elää ilman rakkautta ja elää yksin. vaikeaa se tulee tunneihmiselle olemaan kuitenkin.
sulla on huono tuuri. ja ehkä sun pitäisi laskea vaatimuksia. tarviiko sun omia se ihminen heti kokonaan itsellesi varsinkin kun sillä on ne kaikki sitoumukset päällä. aluksi syrjähyppyä ja sitten jos jutussa on potkua, voi tapahtua että vanhat sitoumukset sortuvat ja tulee aika onnellisen liiton ( vähän kyynistä äänenvärinää).
vaan että syrjähypyt ON PERSEESTÄ!!
En lähde aloittamaan mitään varattujen ihmisten kanssa. Tietääkseni he eivät olleet varattuja, mutta siitähän en voi olla 100%:sella varmuudella tietoinen. Minä olin tuolloin siinä luulossa, että ovat vapaita.
sitä kutsutaan elämäksi.
No joo, mustakin tuntuu juuri nyt siltä, että olen olosuhteiden uhri. Munkin ihastumiset on tuomittu jo ennakolta. Vuosikausiin luulin, että mä en enää koskaan saakaakaan kokea ihastumista, muttta sitten vain *blink* yden kauniin kerran tunnistin oireet itsessäni. Tunne oli valtavan ihana, mutta kohteeni naimisissa oleva. Eli ei mitään mahiksia. Nautin hänen seurastaan ja väitän, että hän minun. Aina välillä melkein unohdan tunteeni, mutta kun hän on näköpiirissä niin perhosia lentelee vatsassa... Se siitä, yritän olla olematta ihastunut.
Nytpä sitten... lähelläni oleva ihminen otti ja ihastui minuun. Ja voi, kuinka minäkin viihdyn hänen seurassaan... Mutta hänkin on varattu. Minulla on ollut työ ja tuska pitää sekä se ihminen että tunteeni kurissa, mutta olen onnellinen, että olen vonut niin tehdä.
Vaikka minua vähän harmittaakin, että aina käy näin, niin silti sydämestäni toivon, että tuo läheiseni tuntema ihastus kuihtuisi mahdollisimman nopeasti pois ja hän voisi jatkaa onnellisena elämäänsä parisuhteessaan.
Nyt uskon, että elämässä tulee ja menee ihastuksia useampikin määrä. Niitä pitää vain oppia käsittelemään jotenkin järjen avulla. Kuinka ihana olisikaan vain ottaa ja mennä hetkeen, tunteen viemäksi... Mutta me aikuiset olemme vastuullisia olentoja. Ja jos elää parisuhteessa, on sitoutunut toiseen ihmiseen, pitää olla vielä varovaisempi... Tiedän, olen itse kaiken kantapään kautta oppinut. En tahtoisi satuttaa enään ketään. Siksi en ehkä tahtoisi koskaan tuntea tuota huumaavaa tunnetta. Jos se todella iskee, se vie mennessään. Onneksi minuun ei tämä viimeisin niin iskenyt...