Kävimme tänään Tampereella, jossa on kaksi todella katsottavaa näyttelyä: T:reen taidemuseossa vuoden taiteilija Ari Pelkonen ja Sara Hildenillä Erik Enroth.
Olen pari kertaa nähnyt muutaman Pelkosen työn H:gissä, mutta nyt on tarjolla hänen taiteensa todella laaja katsaus, josta saa hyvän kokonaiskuvan. Hän on saanut perinpohjaisen graafikon koulutuksen, mutta on hylännyt perinteisen grafiikan ja lähtenyt perin omintakeiselle tielle, yhdistäen maalauksen ja puupiirroksen. Lähtökohtana on melkein aina havainto todellisuudesta tai ehkä valokuvasta, joka tekoprosessissa on pitkälti häivytetty.
Hän maalaa ensin pohjustetulle kankaalle akryylillä puhtaasti abstraktin taustan, ja liimaa sen päällee ohuelle japaninpaperille vedostetun puupiirroksen, josta pohja voi näkyä täysin esteettä läpi. Tulos on uskomatoman vivahteikkas teos, josta ei tideä mikä kaikki on pohjaa ja mikä puupiirrosta. Puupiirros voi olla yhden tai useamman laatan vedos, ja värikerrokset joko hyvin, vähän tai ei ollenkaan pohjan näyttäviä. Menetelmä on työläs varsinkin suurissa töissä, ja edellyttää hyvän tekniikan hallintaa, jotta tuloksen saa haluamakseen. Toisaalta menetelmä salli myös yllätysten mahdollisuuden, sattuman osuuden tulokseen.
On turha yrittää kertoa näkemäänsä, teokset on itse nähtävä livenä, ja se on mahdollista vielä nyt alkavan viikon.
Erik Enrothista tuskin tarvinnee sanoa muuta kuin nimen, hänen täysin omaperäinen tyylinsä Suomen taiteessa tunnetaan kyllä. Mutta nähdä nyt tarjolla olevan näyttelyn verran kerralla hänen töitään, on harvinaisuus. Edellisen kerran niitä oli samassa paikassa mutta silloin vain 34 teosta.
Enrothin taiteeesta joko pitää tai sitten ei, mutta mitään välimuoto tuskin on. Hänen taiteessaan ei ole mitään herkkää ja "kaunista", siinä on voimaa ja rajuutta, hurjaa värin käyttöä, jossa muoto on täysin alistettu värille, vaikka työt melkein poikkeuksetta ovat suoraa havaintoa reaalista maailmasta. Parhaiten niitä mielestäni kuvaa sana alkuvoimaisuus.Häntä sen enempää kuin Pelkosta ei saa sullotuksi mihinkään nimettävään raamiin, luokitukseen.
Enrothin töitä näkee sen verran harvoin, että yksin hänen vuokseen knnattaa käydä Tampereella, mutta kun bonuksena on Pelkosen näyttely, matka on kaukana turhasta.
Olen pari kertaa nähnyt muutaman Pelkosen työn H:gissä, mutta nyt on tarjolla hänen taiteensa todella laaja katsaus, josta saa hyvän kokonaiskuvan. Hän on saanut perinpohjaisen graafikon koulutuksen, mutta on hylännyt perinteisen grafiikan ja lähtenyt perin omintakeiselle tielle, yhdistäen maalauksen ja puupiirroksen. Lähtökohtana on melkein aina havainto todellisuudesta tai ehkä valokuvasta, joka tekoprosessissa on pitkälti häivytetty.
Hän maalaa ensin pohjustetulle kankaalle akryylillä puhtaasti abstraktin taustan, ja liimaa sen päällee ohuelle japaninpaperille vedostetun puupiirroksen, josta pohja voi näkyä täysin esteettä läpi. Tulos on uskomatoman vivahteikkas teos, josta ei tideä mikä kaikki on pohjaa ja mikä puupiirrosta. Puupiirros voi olla yhden tai useamman laatan vedos, ja värikerrokset joko hyvin, vähän tai ei ollenkaan pohjan näyttäviä. Menetelmä on työläs varsinkin suurissa töissä, ja edellyttää hyvän tekniikan hallintaa, jotta tuloksen saa haluamakseen. Toisaalta menetelmä salli myös yllätysten mahdollisuuden, sattuman osuuden tulokseen.
On turha yrittää kertoa näkemäänsä, teokset on itse nähtävä livenä, ja se on mahdollista vielä nyt alkavan viikon.
Erik Enrothista tuskin tarvinnee sanoa muuta kuin nimen, hänen täysin omaperäinen tyylinsä Suomen taiteessa tunnetaan kyllä. Mutta nähdä nyt tarjolla olevan näyttelyn verran kerralla hänen töitään, on harvinaisuus. Edellisen kerran niitä oli samassa paikassa mutta silloin vain 34 teosta.
Enrothin taiteeesta joko pitää tai sitten ei, mutta mitään välimuoto tuskin on. Hänen taiteessaan ei ole mitään herkkää ja "kaunista", siinä on voimaa ja rajuutta, hurjaa värin käyttöä, jossa muoto on täysin alistettu värille, vaikka työt melkein poikkeuksetta ovat suoraa havaintoa reaalista maailmasta. Parhaiten niitä mielestäni kuvaa sana alkuvoimaisuus.Häntä sen enempää kuin Pelkosta ei saa sullotuksi mihinkään nimettävään raamiin, luokitukseen.
Enrothin töitä näkee sen verran harvoin, että yksin hänen vuokseen knnattaa käydä Tampereella, mutta kun bonuksena on Pelkosen näyttely, matka on kaukana turhasta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.