Erosta aikaa vuosi ja outo yksinäisyys vaivaa. Vaikka on lapset, sukulaiset, ystävät ja työkaverit, niin koen itseni seurassakin yksinäiseksi, jotenkin ulkopuoliseksi.
Onko muilla ollut samanlaista tunnetta.
Kai sitä yli 20 vuoden liitossa, niin tottui siihen, että oli joku jonka kanssa jakaa ajatuksia. En kuitenkaan ole yrittänyt löytää itselleni uutta kumppania. Jotenkin sellainen lähtökohta, että haluaisi parisuhteeseen yksinäisyyden poistamiseksi ei tunnut toimivalta.
Kaikeen tietysti ajan kanssa tottuu, mutta se aika tuntuu vain kovin pitkältä.
Yksinäisyyden tunne
-Mies45-
59
5397
Vastaukset
- mies yli40
vähän samassa tilanteessa ollaan. Erosta (10 vuoden liitto) yli vuosi, suhde exään parempi kuin liiton loppuaikana, nähdään melkein viikoittain. Työ ja talous ym. kunnossa ym. suhteet sukulaisiin ja kavereihin hyvät niin silti... Ystävillä perheet ja omat kuviot. Aina kun tavataan isommalla porukalla niin vähän ikävä olla se seurueen ainoa sinkku.
Aina silloin tällöin iskee sellainen ulkopuolisuuden ja pelon tunne. Kyse ei ole niinkään yksinäisyyden tunteesta vaan tunteesta ettei ole kenellekään oikeasti tärkeä.
Voi tässä olla sitäkin että tässä iässä ei ole enää kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä oli 10 v. nuorempana jos oli samassa tilanteessa.- mimmuli-
Hei kiva lukea että on ihmisiä jotka ovat eronjälkeen YKSIN, siis ilman parisuhdetta, se on hienoa lapsia aatellen!! En voi käsittää niitä jotka ryntää het uuteen suhteeseen, tai vaikka olis uus, ei sitä tarvisi lasten elämään tuoda vähään aikaan... Varmasti te vielä löydätte sen joka kolahtaa ja tulee ja jää ja homma toimii! Samaa toivon itelleni =) juuri tehnyt sen lopullisen eropäätöksen, harkinta aikaa pian kyllä se vuosi jo takana..
- Maailma sekaisin
Niin on sen eron tuottman vaikeuden aika myös läheisillä pitkä ja tuskallinen, olet viisas kun et yritä rynnätä pakoon ihmissuhteeseen. Pyydä noita tuttujasi käymään mahdollisimman usein ja mene myös heidän luonaan käymään.
Yritä heistä löytää se jonka kanssa voit keskustella syvällisestikin, toivottavasti saat apua yksinäisyyteen sillä tavoin.
Sen lapseni eron aiheutttaman vuoksi valvon itsekin ja mietin miten voisin auttaa ja lisäksi lapsenlapseni, jotka ihan selvästi nyt kärsivät.
On vain jaksettava kaikkien näiden rakkaiden vuoksi. - nainen69
Olen eronnut 8v sitten, 14v oltiin yhdessä. Yksinäinen tai tyhjä olo on minullakin, vaikka en kuitenkaan ole yksin. Kolme tapailu suhdetta ollut, en vaan jotenkin osaa
heittäytyä uuteen suhteeseen, enkä pysty esittelemään lapsille ketään. Jotenkin
ajattelen, että kasvatan lapset ensin omilleen ja sitten on minun vuoro.
Sitä kuitenkin kaipaa, että olisi oma kumppani, jonka kanssa voisi suunnitella
tulevaa, käydä läpi päivän asioita ja ennen kaikkea, olisi ihanaa kun olisi jollekkin
sillain rakas.- Oikeaa rakkautta
Kyllä sinullakin varmasti näitä ihmisiä on lähellä, joille olet rakas. Tiedän sen varmasti, koska minäkin rakastan läheistäni niin että koskee, hän ei vain nyt olevassa tilanteessaan näe sitä kuinka häntä tuetaan ja rakastetaan ihan jokaisena päivän hetkenä.
Rakkautta on monenlaista, äidin rakkautta lapsiaan kohtaan, isän rakkautta lapsiaan kohtaan, mummojen ja pappojen rakkautta lapsenlapsilleen jnd.
Sitten on tämä vaikea asia, miehen ja naisen välinen suhde, onko se rakkautta vai mitä. Se on erilainen siinä on toiselle odotuksia ja joskus niitä on niin paljon liikaa, että elämä hajoaa.
Nuo muiden ihmisten rakkausuhteet läheiseen ovat pyyteettömiä ja aitoja joka tilanteessa. Kun te tuon vaikean parisuhteen asioiden mennessä rikki osaisitte tulle sinne pyyteettömän rakkauden luokse, saisitte levätä ja eheytyä todella rakastavien ihmisten lähellä.
Mikään uusi nopea parisuhde ei asioitanne korjaa, älkää pelätkö kertoa vanhemmillenne vaikeuksistanne, sillä he ovat jo varmasti elämänsä aikana nähneet myös vaikeita paikkoja ja osaavat täten rakastaa lastaan vaikeuksista huolimatta. - lkkoohkjfhdofiu
Oikeaa rakkautta kirjoitti:
Kyllä sinullakin varmasti näitä ihmisiä on lähellä, joille olet rakas. Tiedän sen varmasti, koska minäkin rakastan läheistäni niin että koskee, hän ei vain nyt olevassa tilanteessaan näe sitä kuinka häntä tuetaan ja rakastetaan ihan jokaisena päivän hetkenä.
Rakkautta on monenlaista, äidin rakkautta lapsiaan kohtaan, isän rakkautta lapsiaan kohtaan, mummojen ja pappojen rakkautta lapsenlapsilleen jnd.
Sitten on tämä vaikea asia, miehen ja naisen välinen suhde, onko se rakkautta vai mitä. Se on erilainen siinä on toiselle odotuksia ja joskus niitä on niin paljon liikaa, että elämä hajoaa.
Nuo muiden ihmisten rakkausuhteet läheiseen ovat pyyteettömiä ja aitoja joka tilanteessa. Kun te tuon vaikean parisuhteen asioiden mennessä rikki osaisitte tulle sinne pyyteettömän rakkauden luokse, saisitte levätä ja eheytyä todella rakastavien ihmisten lähellä.
Mikään uusi nopea parisuhde ei asioitanne korjaa, älkää pelätkö kertoa vanhemmillenne vaikeuksistanne, sillä he ovat jo varmasti elämänsä aikana nähneet myös vaikeita paikkoja ja osaavat täten rakastaa lastaan vaikeuksista huolimatta.oi miten mielelläni kertoisin äidilleni ja varsikin isälleni vaikeuksistani, mutta äitä on maannut haudassa jo 40 vuotta ja isäni 2 vuotta...
- ihankivanäin
Ymmärrän ulkopuolisuuden tunteen täysin. Itselläni myös ajottain tosi tyhjä olo.
Minä olen jonkinverran teitä toisia vanhempi ja tässä iässä ei enää ole mitään nuoruudest johtuvia villejä kuvitelmia uusista suhteista.
Erostani tulee kesällä viisi vuotta.
Minulla on yksi seurusteluyritys mutta se kariutui exnyxäparin ilkeilyyn.
En enää tässä iässä ala jatkuvasti puolustelemaan itseäni. Minulla on oikeus omaan elämään vaikka minut on petetty ja jätetty sen vuoksi niin en varmaan ole huonompi ihminen siksi vaikka exnyxä pari väittävät niin. - qwerttty
Minulla toisinpäin. Liiton aikana (erosta 2v) tunsin itseni yksinäistä yksinäisemmäksi. Ystävistä, sukulaisista ja työkavereista huolimatta. Eron jälkeen en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi, vaikka vietin aikaa 1 v eron jälkeen yksin enemmän kuin viimeiseen 25 vuoteen.
- se siitä..
samat sanat, aviossa ollessa,olin todella yksin, johtu varmaan kun toinen petti mennen tullen..
nyt tuntuu, että olen itseni kanssa sinut ja osaan olla yksin hyvin, on kokemusta parisuhteesta myös eron jälkee, ei vaan enää onnistunut, kuin vieras hän oli vaikka kuinka yritin sopeutua..- nainen69
niin..kyllä sitä yksin osaa olla, mutta toisinaan yksinäinen olo silloinkin kun läheiset ovat läsnä, hankalapa se on selittää.
- -nainen 45-
Oikein kylmää näitä tekstejä lukiessa, itsellä ero vasta edessä, mies muuttaa juuri pois.
Lapsi jää pääsääntöisesti kanssani asumaan, mutta nyt jo on haikeus ja kaipaus niistä hetkistä, jotka haluaisi jakaa jonkun aikuisen kanssa.
Illan pimeydessä käydyt keskustelut, ihan arkisista asioista juttelut, yhdessä tekeminen ja muu. Voi, kuinka niitä jo kaipaankaan, vaikka tiedänkin, että meidän liitto ei voi enää toimia. Mutta jos joskus jonkun muun kanssa. Toivottavasti.
Pelkään niitä hetkiä, kun yksinäisyys lyö maahan ja toivon vain, että näistä hetkistä pystyy selviämään. Ja minä olen vasta näin alussa...
Selviääkö erosta koskaan - mekin olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä. Minulla ei ole ketään ystävää, joka olisi eronnut, joten sellaista vertaistukeakaan en saa lähipiiristä. On vain opeteltava selviytymään, kuten niin moni muukin on selvinnyt. Meitä eronneitahan tuntuu olevan kuitenkin ihan kamalasti, vaikka niitä ei omassa lähipiirissä kumma kyllä olekaan.
Mistä löytää ihmisiä, joiden kanssa tästä voisi jutella ja purkaa tuntoja? Baariin ei ihan ensimmäisenä ole nyt mieli lähteä mitään tuttavuuksia hakemaan, sieltä kai niitä yhden yön ymmärtäjiä löytyisi...- 20 + 5
Etsi paikallista yksin-ja yhteishuoltajien porukkaa. Mitä olet aina halunnut harrastaa, mutta et ole kerennyt tai kehdannut? Miten olisi puutöiden peruskurssi, tai unien tulkintakurssi. Myös se perinteinen jooga, jota esim. kansalaisopistojen kurssitarjonnasta löytyy, tekee hyvää ja saisit uusia ystäviä.
Maailma on eronneita nelikymppisiä täynnä, ja omalla asuinpaikallasikin on varmaan joitakin. Seurakunnallakin on monenlaista tarjolla sekä lapsille että aikuisille.
Itsekin haaveilen pienestä mutta keskustelevasta luku- tai opintopiiroistä, joka kokoontuisi pari kertaa kuussa kahviloissa tai kodeissa, ja jossai aikuiset naiset voisivat puhua asioista oikeilla nimillä keskenään. - Erotettu nainen 46v.
Eroprosessissa menen minäkin, avioliittoa takana19 vuotta. Mies muutti yhteisestä kodista pois tammikuun alussa, jäin ensin kahden lapsen kanssa kolmisin, kuukausi sitten muutti vanhempi lapseni omilleen. Mies ei halunnut mitään apua, ilm. oli jo pitkään harkinnut eroa. Aika vähän pystyimme erosta puhumaan, tai jos yritimme emme löytäneet yhteistä käsitystä eron syistä. Vaikeaa tämä aika on ollut, vaikka välillä on parempiakin päiviä. Yksinäisyys pelotti eniten aluksi, mutta se ei ole ollut kuitenkaan pahinta. Kamalinta on ollut luopua yhteisestä arjesta ja juuri siitä että on voinut jakaa elämänsä toisen kanssa. Sitä kaipaan eniten. Fisherin eroryhmästä sain eväät erosta toipumiseen, suosittelen lämpimästi. On yritettävä vaan rakentaa omaa elämää nyt uudelleen ihan eri lähtökohdista kuin nuorena. Olen joutunut nyt luopumaan paljosta, mutta toivon että saan joskus jotain mukavaa tilalle- siihen uskon vielä, vaikka itsetunto on vielä alamaissa. Tuntuu, että vain eron kokenut voi tässä tilanteessa ymmärtää miten raskasta tämä elämä nyt on.
- erosta jo aikaa
No ainakin tuo on hyvä, et lapsi jää kanssasi asumaan, ei ole niin yksin kuin olis ihan yksin, mutta itse olen selvinnyt, vaikka olin aviossa vielä kauemmin ja ihan yksin eron jälkeen asumaan..,
kävin kyllä eroseminaarin, ja siellä on saman kokeneita, puhuin, puhuin ja puhuin, myös kirjoitin todella paljon ajatuksiani ja tunteitani paperille, kunnes helpotti ja silppusin paperit, mutta täällä olen käynyt ja nytkin tulin kertomaan oman kokemukseni..,
itse myös sisustin uutta kotiani ja aina kun ahdisti, annoin ahdistuksen tulla ja mennä, ja taas elämä jatkui, kunnes palautui taas raiteilleen..,
aika haavat parantaa, pitää kyllä paikkaansa ja voimia tarvitaan, mutta niinhän se on elämässä et joskus vaan vahvistuu ikävistä kokemuksista..- navettapiika
Meillä erosta kohta vuosi. Päivät menee hyvin lapset, 6kappaletta ja osa aikuisia ja osa vielä koululaisia, ja paljon töitä pysyy kiireisenä. Mutta se kaipaus kun ois joku jolle puhua kuin ihmiselle, eihän sitä ole enään vuosiin ollut avioliitossakaan, mikä oli sellainen kylmänsodan näyttämö. Nyt vielä kun juuri eroa ennen muutettiin pieneen tuppukylään, niin tuttuja ei ole ketään. Juoruja kyllä kulkee pitkin kylää, että joskus tekee mieli kysyä kauppareissulla kyläläisiltä, että mitäs meillä nyt tapahtuu. Yksinäisyys on minulle sangen vieras asia, mutta nyt kun erosin tajusin, ettei minulla tosiaankaan ollut ainuttakaan ystävää. Exä piti huolen, ettei elämääni mahtunut kuin työtä ja lapsia, harrastuksia ei ehtinyt ja kettuilu oli sitä luokkaa, ettei voinut kuvitellakaan, että johonkin olisi voinut mennä. Ja nyt kun pääsisi, en uskalla lähteä. En kertakaikkiaan tunne enään itseäni, missä on se räväkkä nainen, joka osallistui ja meni. Minne katosi se iloinen naurukone, joka oli valmis yllättämään ystävät ja sukulaiset. Jäljelle on jäänyt nahistunut sitruuna, joka pelkää hauskuutta ja ihmisiä. Minusta on kadonnut paljon avioliiton kurimukseen. Nyt vielä loputkin tuttavat ovat karisseet matkan varrella, kun exäni on tehnyt minusta oikean naispaholaisen, häntä ja sarvetkin on. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tuon tulvaveden mukana tulee, viime vuonna ei kyllä tullut kuin paalimuovia, mutta jos tänä vuonna tulis jotakin muutakin. Päivä kerralaan jospa se päivä paistaisi sinne risukasaankin!!!
- Erakoituva N68
navettapiika kirjoitti:
Meillä erosta kohta vuosi. Päivät menee hyvin lapset, 6kappaletta ja osa aikuisia ja osa vielä koululaisia, ja paljon töitä pysyy kiireisenä. Mutta se kaipaus kun ois joku jolle puhua kuin ihmiselle, eihän sitä ole enään vuosiin ollut avioliitossakaan, mikä oli sellainen kylmänsodan näyttämö. Nyt vielä kun juuri eroa ennen muutettiin pieneen tuppukylään, niin tuttuja ei ole ketään. Juoruja kyllä kulkee pitkin kylää, että joskus tekee mieli kysyä kauppareissulla kyläläisiltä, että mitäs meillä nyt tapahtuu. Yksinäisyys on minulle sangen vieras asia, mutta nyt kun erosin tajusin, ettei minulla tosiaankaan ollut ainuttakaan ystävää. Exä piti huolen, ettei elämääni mahtunut kuin työtä ja lapsia, harrastuksia ei ehtinyt ja kettuilu oli sitä luokkaa, ettei voinut kuvitellakaan, että johonkin olisi voinut mennä. Ja nyt kun pääsisi, en uskalla lähteä. En kertakaikkiaan tunne enään itseäni, missä on se räväkkä nainen, joka osallistui ja meni. Minne katosi se iloinen naurukone, joka oli valmis yllättämään ystävät ja sukulaiset. Jäljelle on jäänyt nahistunut sitruuna, joka pelkää hauskuutta ja ihmisiä. Minusta on kadonnut paljon avioliiton kurimukseen. Nyt vielä loputkin tuttavat ovat karisseet matkan varrella, kun exäni on tehnyt minusta oikean naispaholaisen, häntä ja sarvetkin on. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tuon tulvaveden mukana tulee, viime vuonna ei kyllä tullut kuin paalimuovia, mutta jos tänä vuonna tulis jotakin muutakin. Päivä kerralaan jospa se päivä paistaisi sinne risukasaankin!!!
Olet kuitenkin säilyttänyt satiirisen huumorisi ;) ja se on paljon. Olet vahva, oikeasti, ja joku rohkenee vielä elämääsi tuppautua. Tsemppiä vaan!
- kokem. on
Mää olen todella yksinäinen..siis niin yksinäinen..Erostani ei ole vielä vuottakaan, eikä liittokaan ollut elämän mittainen. Mutta, teimme kaiken yhdessä, asuimme ulkomailla ja olen elämäni aikana muutenkin aina ollut muualla menossa, asunut siellä täällä ja poissa Suomesta, joten minulla ei ole mitään kunnon juuria tänne ja vain muutama tosiystävä on pysynyt matkan varrella mukana myös ne ulkomaan komennukset..
Minulla ei ole ystäviä, ei kavereita, ei tuttavia. On vain työkaverit ja ne todella rakkaat ja tärkeät hyvät todelliset ystävät, mutta arjessa olen niin yksin!! En tiedä miten tästä selviää, miten taas kerran aloittaa elämänsä alusta, uusien ihmisten etsimistä jälleen kerran ja kohta taas muutan. On niin kamalaa tuntea olonsa näin yksinäiseksi, kun kerran on hyvä tyyppi ja mukava seuraihminen niin miten voi olla, että tällaisella ihmisellä ei ole kavereita..?
Voimia yksinäisille! - Erakoituva N68
Eron jälkeen kyllä tuntee itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan. Avioliitossa eläessä oli kaverit ja ystävät, yhteisetkin, ja kotona puoliso, elämäni "paras kaveri". Hänen kanssa jakoi päivittäiset molemminpuoliset ilot ja surut ja päivän sään.
Kun se suhde loppui (erittelemättä enempää) ja muutti yksin, kaikki muuttui. Myös suhteet kavereihin ja ystäviin - ja etenkin niihin yhteisiin.
En ole kaatanut eropaskaa muiden niskaan. Pitkälle yksin kärvistellyt, itkenyt. Järkisyiden kautta on tietysti kavereiden kanssa puhuttu joskus asiat puhki ja se siitä. Katse eteenpäin.
Olinko tärkeä vain avioliittoni ja puolisoni kautta? Nyt ei ole ketään kenen kanssa päivittäiset tapahtumat ja elämäntilanteet voisi käsitellä. Eikä ketään joka jakaisi omat asiansa kanssani. Kirjoitin "päiväkirjaa" jonkin aikaa, mutta sekin alkoi tuntua turhalta. Ei sieltä tukea saanut arkipäivän ongelmiin. Remontteihin, matkakaveria, mitä tänään ruuaksi.
Erosta on 3 vuotta. Ainoat minusta kiinnostuneet miehet on joko naimisissa tai liian nuoria, ja minä en ole sellaisista kiinnostunut. En halua miestä vain siksi että olisi mies. En ole enää aikoihin pitänyt yhteyttä kavereihinkaan, eikä he minuun. Joulukortit tuli lähetettyä. Tänä vuonna lähetän vain niille kenen kanssa olen tekemisissä = vähiin jää.
Olen siskoni lapsen kummi. He kävi usein minun ja mieheni luona. Täällä omassa kolossani eivät ole kutsuista huolimatta käyneet kertaakaan, eivätkä ole paljon heillekään kutsunut. Paitsi kummilapsen synttäreille.
Mutta ei tästä enempää. Ei tämä kirjoittamalla muutu. - rakastetaan itseä
sama täällä, eivät edes siskot pidä yhteyttä ja itse olen aina aloitteen tehnyt yhteydenpidoissa, mutta nyt lopetan ja alan elämään ilman, että olen heistä mitenkään henkisesti riippuvainen, rakennan ihan oman elämän ja onhan sitä kaikenlaista, vaikka käsityöt, maalaaminen, ja kaikenlaisissa tapahtumissa käyminen, eli meitä on ja paljon joilla sama tilanne..
- Home-alone
Erostani kulunut puoli vuotta, 2-vaiheen ilmoitus menemässä sisään. Takana 15 vuotta kestänyt suhde josta 10 vuotta avioliitossa. Olen tehnyt henkistä eroa narsisistisesta, alistavasta miehestäni jo vuosia - mutta vasta noin vuosi sitten olin niin pohjille runnottu että tajusin oikeasti lähteä. Nyt uusi ihana oma koti, puutarhaa, vapaus tehdä mitä halua, ei tarvitse pelätä toisen raivareita tai epäluuloja.
Silti..kaipaan sitä toista - sitä pientä osaa siitä vanhasta paskaelämästä joka oli hyvää. Huomaan että olen erakoitumassa. Kutsuista ja menoista luistan niin pitkälle kun mahdollista. Mielummin olen vain itseni kanssa. En ehkä yksiäinen - mutta yksin. Enkä tiedä osaanko kenenkään kanssa enää yhdessä elää. Juuri nyt en tunne olevani suhteeseen edes valmis. Nyt 49 v - ehkä loppuelämän yksin? Tsemppiä kaikille erosta toipuville ja uuden elämän suunnan etsinnälle.
Omasta pitkästä suhteesta eroamisesta tulee syyskuussa 2 vuotta. Nyt viimeiset 5kk ovat tuntuneet jo ns. hyvältä elää. En kaipaa mitään vanhasta suhteesta...kaipuu toisen ihmisen kainaloon kuitenkin on pikku hiljaa hiipinyt sisuksiin, mutta pelko samalla mitalla. Uuden ihmisen opetteleminen ja rakkauden kivuille alttiiksi heittäytyminen ei vielä tunnu ihan oikealta. Taidan olla vielä liian noviisi...pettymyksiin kun ei ole tarvinnut totutella aikoihin!
Voiko "miehiin enää luottaa" takoo takaraivossani koko ajan....- hertta
Oli tuskallista lukea teidän kokemuksistanne... Olen juuri itse keskellä eroprosessia ja pohdin kovasti juuri yksinäisyyttä tulevaisuudessa.
Nautin läheisyydestä ja toisen huomioimisesta ja hemmottelusta... Siitä, että voidaan laittaa viestejä kesken päivän ja soittaa, jos jotain tärkeää mielessä. Suunnitella yhdesää viikonloppua ja supatella illalla sängyssä.
Ajatus yksinäisestä sängystä ahdistaa... Kun ei kuule enää toisen hengitystä eikä kuorsausta... Kun kukaan ei kuiskaa hyvää yötä eikä suukota... Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin ja ahdistua kunnes vaan katoan.
Lapset ja ystävät ovat arjessa mukana kyllä. Minulla on työpaikka ja hyvät työystävät, joten arki on rytmitettyä... Mutta illat... Kun lapset nukkuvat... Katsonko tv:tä ja luen kirjoja, yksin? Kenen kainaloon käperryn ja ketä suukottelen?
Toivottavasti tämä kauhu helpottaa joskus ja totun ajatukseen. Nyt se on aivan musertava, kuristava.- eroava
Hertta..ihan kuin omia ajatuksia lukisin.
Jaksamista kaikille eroprosessin keskellä oleville.
- yön yksinäisyydessä.
Minun erostani jo 10v meillä oli pitkä liitto takana erosin koska alkoholi oli niin voimakkaasti mukana kuvioissa miehelläni.
Mutta vieläkin joskus kaipaan häntä lähinnä niitä hyviä aikoja ja ihania muistoja. En ole oikein pystýnyt luomaan mitään pysyvää suhdetta, olin kihloissa mutta juoksin karkuun kun piti mennä naimisiin ja muuttaa yhteen. Olen kaunis ja iloinen nainen saan huomiota osakseni mutta en vaan löydä ketään miestä elämääni.
Joskus yksinäisyys ahdistaa tosi paljon, ajauduin sen takia varmasti suhteeseen varattuun mieheen, sitä on jatkunut jo vuoden haluaisin eroon en vain keksi miten, rakkaus on kai niin sokea. Nytkin olen yksin lapseni jo aika aikuisia ja heillä omat menonsa. En tiedä mitä tekisin Kaipaisin niin läheisyyttä ja rakkautta elämääni ja kunnon miestä mihin voisi luottaa..ihanaa kesää kaikille :)- Hertta
Olet osaltasi nyt vaikuttamassa siihen, että jonkun muun liitto kariutuu ja tuo lisää yksinäisyyttä... Niin surullista kuulla, että olet eronneena ja sen tuskan läpikäyneenä aiheuttamassa mahdollista erohelvettiä muille.
Toivon, että löydät itsellesi suhteen, joka perustuu luottamukselle ja aidolle rakkaudelle. Ei varastetuille hetkille. Toivon, ettet osaltasi lisää tuskaa muille...
Hyvää kesää sinullekin. - Maija P.
Hertta kirjoitti:
Olet osaltasi nyt vaikuttamassa siihen, että jonkun muun liitto kariutuu ja tuo lisää yksinäisyyttä... Niin surullista kuulla, että olet eronneena ja sen tuskan läpikäyneenä aiheuttamassa mahdollista erohelvettiä muille.
Toivon, että löydät itsellesi suhteen, joka perustuu luottamukselle ja aidolle rakkaudelle. Ei varastetuille hetkille. Toivon, ettet osaltasi lisää tuskaa muille...
Hyvää kesää sinullekin."Olet osaltasi nyt vaikuttamassa siihen, että jonkun muun liitto kariutuu ja tuo lisää yksinäisyyttä... Niin surullista kuulla, että olet eronneena ja sen tuskan läpikäyneenä aiheuttamassa mahdollista erohelvettiä muille."
Hertta hyvä, eiköhän pettäjä itse ole vastuussa liitostaan eikä se yksinäinen toinen osapuoli? Varmaankaan varattujen miesten/ naisten rakastajattareksi/rakastajaksi ei kannata ryhtyä jo siksikään, että pelin luultavasti häviää kuitenkin ja kylvää helposti muutenkin ikävää ympärilleen. Mutta kaikkein surullisinta on tuollainen moralistinen sormen heristely. Kannattaisi lukea esim. ihmisen seksuaalisuuden kehityshistoriaa vähän, jotta ymmärtäisi seksuaalista käyttäytymistä. Sen valossa vaatimus ns. elinikäisestä, uskollisesta parisuhteesta on lähinnä järjetön ja tuhoa kylvävä ideaali, joka sellaisenaan aiheutta tuskaa. En tarkoita, että pitäisi ryhtyä polyamoristiseksi hipiksi, mutta ihmisen eläimellisen luonteen ymmärtäminen helpottaa jo sinänsä ja auttaa luopumaan vääristä odotuksista, jotka eivät kuitenkaan voi nuhteettomasti toteutua. Maija P. kirjoitti:
"Olet osaltasi nyt vaikuttamassa siihen, että jonkun muun liitto kariutuu ja tuo lisää yksinäisyyttä... Niin surullista kuulla, että olet eronneena ja sen tuskan läpikäyneenä aiheuttamassa mahdollista erohelvettiä muille."
Hertta hyvä, eiköhän pettäjä itse ole vastuussa liitostaan eikä se yksinäinen toinen osapuoli? Varmaankaan varattujen miesten/ naisten rakastajattareksi/rakastajaksi ei kannata ryhtyä jo siksikään, että pelin luultavasti häviää kuitenkin ja kylvää helposti muutenkin ikävää ympärilleen. Mutta kaikkein surullisinta on tuollainen moralistinen sormen heristely. Kannattaisi lukea esim. ihmisen seksuaalisuuden kehityshistoriaa vähän, jotta ymmärtäisi seksuaalista käyttäytymistä. Sen valossa vaatimus ns. elinikäisestä, uskollisesta parisuhteesta on lähinnä järjetön ja tuhoa kylvävä ideaali, joka sellaisenaan aiheutta tuskaa. En tarkoita, että pitäisi ryhtyä polyamoristiseksi hipiksi, mutta ihmisen eläimellisen luonteen ymmärtäminen helpottaa jo sinänsä ja auttaa luopumaan vääristä odotuksista, jotka eivät kuitenkaan voi nuhteettomasti toteutua.Missä kohtaa löysit moralistista sormen heristelyä, "Hertan" kirjoituksesta? Siis itse tuskan kokeneena pitäisi ymmärtää, että on aiheuttamassa toiselle samankaltaista tuskaa. Pitäisikö tämän kaltainen toimiminen vaan hyväksyä ihmisen seksuaaliseen kehityshistoriaan nojaten???
Kyllä "Hertta" esitti tuossa enemmänkin ainoastaan tervejärkisen toteamuksen edelliselle kirjoittajalle ja kehoitti osoittamaan inhimillistä empatiaa.
Kolmas osapuoli on edelleenkin vastuussa myöskin pettämisessä, mikäli on tietoinen pettäjän parisuhteesta.- Hente
mies.mina kirjoitti:
Missä kohtaa löysit moralistista sormen heristelyä, "Hertan" kirjoituksesta? Siis itse tuskan kokeneena pitäisi ymmärtää, että on aiheuttamassa toiselle samankaltaista tuskaa. Pitäisikö tämän kaltainen toimiminen vaan hyväksyä ihmisen seksuaaliseen kehityshistoriaan nojaten???
Kyllä "Hertta" esitti tuossa enemmänkin ainoastaan tervejärkisen toteamuksen edelliselle kirjoittajalle ja kehoitti osoittamaan inhimillistä empatiaa.
Kolmas osapuoli on edelleenkin vastuussa myöskin pettämisessä, mikäli on tietoinen pettäjän parisuhteesta.Juuri näin!! Lukeneet, oppineet ja tietävät ihmiset (tai muuten vaan selittelevät) osaavat kyllä löytää selityksen tutkimusten ja muilla tavalla "älyllisten" analogioiden kautta selityksen seurata viettejään tai hetkellisiä mielihalujaan. IHANAA!! Kauankohan tätä "älyllistä" kehityshistoriaa on tässä maailmakaikkeudessa harrastettu? Varmaan siitä lähtien, kun opinto- ja sosiaalituet on keksitty. Voi herranjestas, kun ollaan viisaita ja itsetietoisia maailman menosta. Ollaan ja eletään hetkessä koko ajan. Hertalla ja ap:llä on tuskaa sydämessä, minä, minä.mies ja monet monet muut näitä lukevat mukaan lukien. Nämä tunteet on olleet olemassa jo agraalitalouden kehitysvaiheista lähtien ja ennen sitä (eli ennen sivistyssanojen keksimistä). Muut "fiksuudet" ovat tulleet vähän niinku jälkeenpäin. No muutama vuosikymmen eteenpäin, niin tulokset ovat selviä, missä tässä viisaudessa ja tietoisuudessa loppujenlopuksi ollaan. Miten ne asiat sitten pitäisi olla? En tiedä, eikä tiedä oikeasti kukaan muukaan! Miksi sitten on olemassa avioliittoinstituutio, jos sillä ei lopulta ole mitään merkitystä? En tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan! Minkälaisia arvoja lapsillemme pitäisi opettaa ja minkälaista esimerkkiä näyttää?? Itse olen sitä mieltä, että maailmaa ei muuteta tässä ja nyt, mutta tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa kasvattamalla jälkikasvuamme kehitystä kestävillä arvoilla. Olen lueskellut tätäkin keskustelua ja minun sympatiat on ap:n, Hertan ja muidenkin "symppisten" puolella.
- yön yksinäisyydessä.
mies.mina kirjoitti:
Missä kohtaa löysit moralistista sormen heristelyä, "Hertan" kirjoituksesta? Siis itse tuskan kokeneena pitäisi ymmärtää, että on aiheuttamassa toiselle samankaltaista tuskaa. Pitäisikö tämän kaltainen toimiminen vaan hyväksyä ihmisen seksuaaliseen kehityshistoriaan nojaten???
Kyllä "Hertta" esitti tuossa enemmänkin ainoastaan tervejärkisen toteamuksen edelliselle kirjoittajalle ja kehoitti osoittamaan inhimillistä empatiaa.
Kolmas osapuoli on edelleenkin vastuussa myöskin pettämisessä, mikäli on tietoinen pettäjän parisuhteesta.En tee pahaa muille kuin itselleni olen vapaa nainen, sen on myös mies minulle sanonut syy on hänessä.
ei siitä sen enempää ymmärtäkää miten haluatte elämää tämä vain on ja aina kaikella on tarkoituksensa niin myös tällä. - Maija P.
mies.mina kirjoitti:
Missä kohtaa löysit moralistista sormen heristelyä, "Hertan" kirjoituksesta? Siis itse tuskan kokeneena pitäisi ymmärtää, että on aiheuttamassa toiselle samankaltaista tuskaa. Pitäisikö tämän kaltainen toimiminen vaan hyväksyä ihmisen seksuaaliseen kehityshistoriaan nojaten???
Kyllä "Hertta" esitti tuossa enemmänkin ainoastaan tervejärkisen toteamuksen edelliselle kirjoittajalle ja kehoitti osoittamaan inhimillistä empatiaa.
Kolmas osapuoli on edelleenkin vastuussa myöskin pettämisessä, mikäli on tietoinen pettäjän parisuhteesta.Sormen heristelyä on kohdassa, jonka lainasin. Olen itsekin eronnut nainen, tuskaa kokenut ja sitä aiheuttanut monissa rakkaussuhteissa, ja tässä avioeron jälkeen ja toki jo aiemmin huomannut, että sormea heristellään mieluusti mutta vieraaseen sänkyyn kyllä hypätään, jos se vain on mahdollista. Minusta Hertan kirjoituksessa ei ole inhimillistä empatiaa vaan siihen verhottua moralistista kannanottoa, toki vielä lievästi. Avioliitto on itse asiassa yllättävänkin uusi instituutio ja länsimaisella avioliitolla on tietysti juuret missäpä muualla kuin kristillisissä arvoissa, toki rakkausavioliitto on vielä myöhempää perua. Mutta ihmiselämähän koostuu lähinnä kohtaamisista, eroista, uusista kohtaamisista jne. Jos suhde vahingoittaa itseä tai muita, se on varmasti parempi lopettaa. Toisaalta se syy siihen, että se vahingoittaa, on yleensä juuri niissä arvoissa, jotka sotivat ns. luontaista käyttäytymistä vastaan. Mutta otin kantaa väärällä palstalla, sillä täällä pitää itkeskellä sitä, ettei ole sitä uskollista olkapäätä, johon kotisohvalla nojailla, eikä heittää mitään "kylmiä" faktoja pöydälle.
- Hertta
Maija P. kirjoitti:
Sormen heristelyä on kohdassa, jonka lainasin. Olen itsekin eronnut nainen, tuskaa kokenut ja sitä aiheuttanut monissa rakkaussuhteissa, ja tässä avioeron jälkeen ja toki jo aiemmin huomannut, että sormea heristellään mieluusti mutta vieraaseen sänkyyn kyllä hypätään, jos se vain on mahdollista. Minusta Hertan kirjoituksessa ei ole inhimillistä empatiaa vaan siihen verhottua moralistista kannanottoa, toki vielä lievästi. Avioliitto on itse asiassa yllättävänkin uusi instituutio ja länsimaisella avioliitolla on tietysti juuret missäpä muualla kuin kristillisissä arvoissa, toki rakkausavioliitto on vielä myöhempää perua. Mutta ihmiselämähän koostuu lähinnä kohtaamisista, eroista, uusista kohtaamisista jne. Jos suhde vahingoittaa itseä tai muita, se on varmasti parempi lopettaa. Toisaalta se syy siihen, että se vahingoittaa, on yleensä juuri niissä arvoissa, jotka sotivat ns. luontaista käyttäytymistä vastaan. Mutta otin kantaa väärällä palstalla, sillä täällä pitää itkeskellä sitä, ettei ole sitä uskollista olkapäätä, johon kotisohvalla nojailla, eikä heittää mitään "kylmiä" faktoja pöydälle.
En heristellyt sormeani kenellekään. Jos sinä tekstiäni niin tulkitsit, kertoo se enemmän liene sinusta kuin minusta.
Hertta kirjoitti:
En heristellyt sormeani kenellekään. Jos sinä tekstiäni niin tulkitsit, kertoo se enemmän liene sinusta kuin minusta.
"Hertta" osoitti kiistatonta empatiaa parisuhteen petetylle osapuolelle.
Onko se nyt niin vaikea käsittää, ettei kaikki asiat ole vain yksilön omia? Jos, kuka tahansa puolustaa toista ihmistä, niin ollaan heti kategorioimassa "moraalin vartijaksi". Karrikoituna, jos henkilö on kokenut pahoinpitelyä suhteessaan, on ihan ok, jos ummistaa silmänsä toiseen henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan??? Pettäminen ja tahallinen luottamuksen pettäminen, on henkistä väkivaltaa, joka on yhtäläillä muun väkivallan kanssa paha asia sanokoon kuka mitä haluaa.
Tällä palstalla nimen omaan surraan sitä, kun parisuhteessa on luottanut siihen olkapäähän, johon nojata, siinä niin ilot, surut, kuin arkisetkin asiat jakaen. Siihen tuskaan mikä syntyy, kun tuo, erinäisten syiden ansiosta "katoaa".- Hertta
mies.mina kirjoitti:
"Hertta" osoitti kiistatonta empatiaa parisuhteen petetylle osapuolelle.
Onko se nyt niin vaikea käsittää, ettei kaikki asiat ole vain yksilön omia? Jos, kuka tahansa puolustaa toista ihmistä, niin ollaan heti kategorioimassa "moraalin vartijaksi". Karrikoituna, jos henkilö on kokenut pahoinpitelyä suhteessaan, on ihan ok, jos ummistaa silmänsä toiseen henkilöön kohdistuvaan väkivaltaan??? Pettäminen ja tahallinen luottamuksen pettäminen, on henkistä väkivaltaa, joka on yhtäläillä muun väkivallan kanssa paha asia sanokoon kuka mitä haluaa.
Tällä palstalla nimen omaan surraan sitä, kun parisuhteessa on luottanut siihen olkapäähän, johon nojata, siinä niin ilot, surut, kuin arkisetkin asiat jakaen. Siihen tuskaan mikä syntyy, kun tuo, erinäisten syiden ansiosta "katoaa".Kirjoitat koskettavasti. Olet sanoillasi tuonut minulle lohtua useassa kohdassa. Kiitos siitä, mies.mina
- Lätyslää
Maija P. kirjoitti:
"Olet osaltasi nyt vaikuttamassa siihen, että jonkun muun liitto kariutuu ja tuo lisää yksinäisyyttä... Niin surullista kuulla, että olet eronneena ja sen tuskan läpikäyneenä aiheuttamassa mahdollista erohelvettiä muille."
Hertta hyvä, eiköhän pettäjä itse ole vastuussa liitostaan eikä se yksinäinen toinen osapuoli? Varmaankaan varattujen miesten/ naisten rakastajattareksi/rakastajaksi ei kannata ryhtyä jo siksikään, että pelin luultavasti häviää kuitenkin ja kylvää helposti muutenkin ikävää ympärilleen. Mutta kaikkein surullisinta on tuollainen moralistinen sormen heristely. Kannattaisi lukea esim. ihmisen seksuaalisuuden kehityshistoriaa vähän, jotta ymmärtäisi seksuaalista käyttäytymistä. Sen valossa vaatimus ns. elinikäisestä, uskollisesta parisuhteesta on lähinnä järjetön ja tuhoa kylvävä ideaali, joka sellaisenaan aiheutta tuskaa. En tarkoita, että pitäisi ryhtyä polyamoristiseksi hipiksi, mutta ihmisen eläimellisen luonteen ymmärtäminen helpottaa jo sinänsä ja auttaa luopumaan vääristä odotuksista, jotka eivät kuitenkaan voi nuhteettomasti toteutua.Jokaisessa parisuhteessa on vain kaksi olkoon ne avioliittoja, avoliittoja, seurusteluja, pettämissuhteita. Kukaan kolmas ei voi rikkoa kahden suhdetta. Ne jotka noin ajattelee kuvittelevat omistavansa puolisonsa. Sen ajatusmallin mukaan myös joku ulkopuolinen voisi vain "viedä" heidät itsensä ilman että he itse voisivat vaikuttaa asiaan. Vastuunpakoilua. Kun syyttää "toista naista" kieltäytyy katsomasta itseään peiliin mikä suhteessa mättää. Jos puolisoaan rakastaa niin myös antaa tälle vapauden vaikka erota. Väkisin pitäminen suhteessa, jossa toinen voi huonosti, ei ole rakkautta.
Lätyslää kirjoitti:
Jokaisessa parisuhteessa on vain kaksi olkoon ne avioliittoja, avoliittoja, seurusteluja, pettämissuhteita. Kukaan kolmas ei voi rikkoa kahden suhdetta. Ne jotka noin ajattelee kuvittelevat omistavansa puolisonsa. Sen ajatusmallin mukaan myös joku ulkopuolinen voisi vain "viedä" heidät itsensä ilman että he itse voisivat vaikuttaa asiaan. Vastuunpakoilua. Kun syyttää "toista naista" kieltäytyy katsomasta itseään peiliin mikä suhteessa mättää. Jos puolisoaan rakastaa niin myös antaa tälle vapauden vaikka erota. Väkisin pitäminen suhteessa, jossa toinen voi huonosti, ei ole rakkautta.
Olen kyllä hieman eri mieltä "Latyslää", kyllä vahvojakin liittoja voi horjuttaa ulkopuoliset tekijät, esim painostamalla, panettelemalla ym. keinoilla, mutta se ei tietenkään oikeuta pettämiseen.
Nähdäkseni eipä täällä ole vähäteltykään pettäjän vastuuta. Täällä on nostettu silti esiin ns. kolmannen osapuolen vastuu pettämisestä.
"Hertta", kiitos sanoistasi, toivottavasti tilanteesi helpottaa ja tulevaisuudessa nuo jäljessä kirjoittamasi toiveet toteutuvat ja luottamuksen löydät. Kertoilehan kuulumisiasi jatkossakin.- Hente
Maija P. kirjoitti:
Sormen heristelyä on kohdassa, jonka lainasin. Olen itsekin eronnut nainen, tuskaa kokenut ja sitä aiheuttanut monissa rakkaussuhteissa, ja tässä avioeron jälkeen ja toki jo aiemmin huomannut, että sormea heristellään mieluusti mutta vieraaseen sänkyyn kyllä hypätään, jos se vain on mahdollista. Minusta Hertan kirjoituksessa ei ole inhimillistä empatiaa vaan siihen verhottua moralistista kannanottoa, toki vielä lievästi. Avioliitto on itse asiassa yllättävänkin uusi instituutio ja länsimaisella avioliitolla on tietysti juuret missäpä muualla kuin kristillisissä arvoissa, toki rakkausavioliitto on vielä myöhempää perua. Mutta ihmiselämähän koostuu lähinnä kohtaamisista, eroista, uusista kohtaamisista jne. Jos suhde vahingoittaa itseä tai muita, se on varmasti parempi lopettaa. Toisaalta se syy siihen, että se vahingoittaa, on yleensä juuri niissä arvoissa, jotka sotivat ns. luontaista käyttäytymistä vastaan. Mutta otin kantaa väärällä palstalla, sillä täällä pitää itkeskellä sitä, ettei ole sitä uskollista olkapäätä, johon kotisohvalla nojailla, eikä heittää mitään "kylmiä" faktoja pöydälle.
Mistäköhän arvoista Maija P. mahtaa puhua? Niistäkö, joita tuputetaan eri medioista, minkälainen ihmisen kuuluisi olla?? Vapaus on vastuuta, mutta nykyään kun ei tarvi sitä vastuuta ottaa (kaikilla). Tai no tarvii, mutta ei niiden jotka ottavat vapauden kulkea aina muita viisaampina ja tietoisempina muutaman askeleen muita edellä. No sotkut siivoaa sitten ne, jotka "joutuvat" kulkemaan sen muutaman askeleen perässä. Se, että osa ihmisistä kokee "näinä vapauden ja äärimmäisen ITSEtietoisuuden aikoina" oikeudekseen ja jopa velvollisuudekseen kulkea viettiensä mukana on mahdollista vain ja ainoastaan siksi, että jotkut tekee sen mahdolliseksi. Täällä aikuiset ihmiset kirjoittelevat jatkuvasti itsestään, omista tarpeista jne... Itsekin olen aikuinen ihminen ja kirjoittelen tänne, mutta en kyllä missään nimessä kannata eroamista vain ja ainoastaan omien tuntemusten perusteella. Itsekin olen tahtomattani eroprosessissa. Täällä aina moititaan jätettyjä ihmisiä roikkujiksi ja ties miksi! Moniko jättäjä voi "käsi raamatulla" (kuvainnollisesti) sanoa, että se on esim. lasten etu? No joo voi toki selitellä, että kun äiskä/iskä on onnellisempi eron jälkeen, lapsetkin voi paremmin. Tuleeko se totuus tuossa lapsen vai aikuisen suusta?
PS. Miksiköhän nuo mielipiteet tuntuu muuttuvan faktoiksi nykyään niin usein? Ai niin! Itsetunto ja tietoisuus on sitä luokkaa nykyihmisillä, että jopa toisten ihmisten tuntemukset voi lytätä maanrakoon, jos ne ei kohtaa omia tunteita. Kätevää nykyaikaa. - 2+4
Maija P. kirjoitti:
Sormen heristelyä on kohdassa, jonka lainasin. Olen itsekin eronnut nainen, tuskaa kokenut ja sitä aiheuttanut monissa rakkaussuhteissa, ja tässä avioeron jälkeen ja toki jo aiemmin huomannut, että sormea heristellään mieluusti mutta vieraaseen sänkyyn kyllä hypätään, jos se vain on mahdollista. Minusta Hertan kirjoituksessa ei ole inhimillistä empatiaa vaan siihen verhottua moralistista kannanottoa, toki vielä lievästi. Avioliitto on itse asiassa yllättävänkin uusi instituutio ja länsimaisella avioliitolla on tietysti juuret missäpä muualla kuin kristillisissä arvoissa, toki rakkausavioliitto on vielä myöhempää perua. Mutta ihmiselämähän koostuu lähinnä kohtaamisista, eroista, uusista kohtaamisista jne. Jos suhde vahingoittaa itseä tai muita, se on varmasti parempi lopettaa. Toisaalta se syy siihen, että se vahingoittaa, on yleensä juuri niissä arvoissa, jotka sotivat ns. luontaista käyttäytymistä vastaan. Mutta otin kantaa väärällä palstalla, sillä täällä pitää itkeskellä sitä, ettei ole sitä uskollista olkapäätä, johon kotisohvalla nojailla, eikä heittää mitään "kylmiä" faktoja pöydälle.
Maija P. Kirjoitat niin totta. Noin se menee. Vaikka tässä ketjussa on kyseenalaistettu tutkimustietoa, niin jo käytännön kautta samat asiat on jokaisen nähtävillä. Kautta aikojen on "petetty" ja ollut rinnakkaissuhteita. Niin tulee olemaan myös jatkossa, koska kaikesta älyllisyydestä huolimatta ihmisissä on se primitiivinen puoli, jota ei järjellisesti ohjata. Myös halu lapseen liittyy tuohon samaan.
Tämä on tietysti ikävää, mutta se on myös totta. On myös kulttuureita, joissa eletään huomioiden tämä luontainen ominaisuus. Näissä kulttuureissa rinnakkaissuhteet ja jopa moniavioisuudet ovat ihan luonnollisia. Meillä tpuolestaan kulttuurista nousee tiukat säännöt, joiden keskellä ihmiset sitten rimpuloivat sisäisen minänsä tarpeiden kanssa. - katka -64
Itselläni juuri samantapainen menneisyys avioliitossa, tosin erosta vasta vähän toista vuotta, sekä nykyisyys varatun miehen kanssa.. Lapsia 2, esikoinen 19-v ja kuopus kohta 16-v, molemmilla omat kuvionsa. Vanhempi asuu toisessa kaupungissakin jo. Muutimme avioliiton aikana kotikaupungista toiselle paikkakunnalle, ja vaikka olen saanut muutaman uuden ystävänkin, sekä monia ns. "hyvänpäivänystäviä", arki tuntuu usein varsin yksinäiseltä. Onneksi on noita eläimiä, että tulee lähdettyä ulos ja lenkille eikä jäätyä neljän seinän sisälle.. mutta olisipa mukava vaihtaa enemmänkin ajatuksia kanssasi :) Laitan sähköpostiosoitteeni, jos haluat kirjoitella: [email protected] Kaikkea hyvää sinulle!
- katka -64
katka -64 kirjoitti:
Itselläni juuri samantapainen menneisyys avioliitossa, tosin erosta vasta vähän toista vuotta, sekä nykyisyys varatun miehen kanssa.. Lapsia 2, esikoinen 19-v ja kuopus kohta 16-v, molemmilla omat kuvionsa. Vanhempi asuu toisessa kaupungissakin jo. Muutimme avioliiton aikana kotikaupungista toiselle paikkakunnalle, ja vaikka olen saanut muutaman uuden ystävänkin, sekä monia ns. "hyvänpäivänystäviä", arki tuntuu usein varsin yksinäiseltä. Onneksi on noita eläimiä, että tulee lähdettyä ulos ja lenkille eikä jäätyä neljän seinän sisälle.. mutta olisipa mukava vaihtaa enemmänkin ajatuksia kanssasi :) Laitan sähköpostiosoitteeni, jos haluat kirjoitella: [email protected] Kaikkea hyvää sinulle!
Äskeinen viestini oli siis "yön yksinäisyydelle."
- kunnioitalähimmäistä
Turha on kakkosnaisen syyllisyys harteiltaan ravistaa. Hän on aivan yhtä syyllinen sen liiton kariutumiseen kuin mies ja hänen vaimonsakin. Mutta suuri syyllinen on se kakkonen, koska ei anna avioliitolle mahdollisuutta toipua ja katsoa voisiko sen vielä pelastaa. Mies päättää pettää, mutta kakkonen mahdollistaa sen, joten millä ihmeen laskuopilla kakkonen voi pestä kätensä ja vierittää syyllisyyden vain miehelle??
Jos mies sinulle mitään merkitsee niin jätät hänet ja sanot, että palata voi kun on vapaa. Noinko yksinäisyyttä hoidetaan aikuismaisella tavalla, että unohdetaan oma arvo ja toisten liittojen kunnioittaminen? Mikään ei oikeuta suhdetta varattuun ihmiseen. Siis kertakaikkiaan ei minun ymmärrykseeni mene se, että miten kukaan haluaisi itselleen pettäjää? Jos vaikka ero tulisi, niin eihän mieheen ole luottaminen kun pettää huom vaimoaan? Ihmistä, jolle on luvannut olla myötä- ja vastamäessä tukena? Jos mies ei vaimoaan rakasta, hän ottaa eron. Jos rakastaa, hän ei petä. Jos vaimo tietää pettämisestä, hän varmasti ottaa eron eli ehkäpä sinun kannattaisi kertoa teistä vaimolle.
Miten vaikeaa on oikeasti asettua toisen asemaan?? Mietipä kakkonen oikeasti miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos sinä olisitkin se vaimo ja mies pettäisi mennen tullen..?
Yksinäisyys on kamalaa, mutta ei sentään noin kamalaa. Jos pitää toisten suhteita sotkea, niin silloin on kyseessä paha läheisriippuvuus kun ei yksin pysty elämään ja olemaan.- raadollista12
Olen kyllä eri mieltä siitä, kuka on suurin syyllinen. Jos mies pettää, hän on se pääsyyllinen, ei toinen nainen, eikä vaimo. Kuvio on yleensä sellainen, että varattu mies alkaa aktiivisesti etsiä uutta naisseuraa. Hän useimmiten lupaa toiselle naisella seurustelua, oman avioliittonsa päättymistä jne. Tämän varattu mies tekee, koska naiset eivät yleensä halua suhdetta, jolla ei ole mahdollisuuksia kehittyä oikeaksi seurustelusuhteeksi. Mies siis huijaa toista naista. Miehet voivat olla hyvin häikäilemättömiä halutessaan suhteen ulkopuolista seksiä, valitettavasti. Mies näkee vain käsilläolevan hetken ja seksintarpeensa, vaa'assa ei paina vastuu toisesta naisesta ja hänen elämästään, ei mies myöskään muista siinä tilanteessa vaimoaan. On vain halu.
Yksinäisyys ei ole kamalaa, mutta tottakai aito rakkaus on se voima, joka tekee elämästä erityisen kauniin.
- tööt tööt
Moraalin pasuuna törähteleee.
- santra
Niin toröhteleekin, tööt tööt ja muut samanmieliset. Täällä käsittääkseni kirjoitetaan rikkinäisten ihmisten yksinäisyydestä, jotka haluavat eheytyä. Kun elämä eron myötä pirstaloituu, tietää miltä petetyksi ja jätetyksi tuleminen teettää, näkee lasten kärsimyksen ja yrittää päästä jaloilleen niin todellakaan ei halua jatkaa sitä kenellekään muulle! Erostani tulee elokuussa kaksi vuotta, 22 vuotta yhteistä taivalta takana. Itse olen paljosta selvinnyt, mutta yksinäiseksi minäkin tunnen itseni muiden seurassa ajoittain. On vaikea keksiä puhumista sukulaisten kanssa työ- ja lapsiasioiden lisäksi, juttu katkeaa ja haluaa kotiin. Korkeat kriteerit on uuden suhteen luomiseen, vaikka sitä joskus toivookin. Ei todellakaan tule mieleen aloittaa suhdetta varattuun mieheen ja jatkaa muiden elämän hajoittamista. Rakastetaan itseämme mutta ei itsekkäästi. Rehellisesti.
- rfdeurfd
Mies45, kirjoituksesi tuntui tosi tutulta. Yli kymmenen vuoden liitto loppui puoli vuotta sitten. Ero on vielä kesken. Yksinäisyys, pelko, loukattu olo ja ulkopuolisuuden tunne on ollut ihan kamalaa, eikä loppua näy.
Yksinäisyyttä voi pahentaa se, että monet menettävät erossa myös paljon muita ihmisiä kuin puolison. Ihan kuin pelkkä ero ei riittäisi, vaan pitäisi vielä jaksaa etsiä uusia ihmisiä elämään. En ole yrittänyt löytää uutta kumppania, eikä sillä tavalla kannata yrittää poistaa yksinäisyyttä. Täytyisi myös muistaa varautua siihen, ettei uutta kumppania ei välttämättä koskaan löydy.
Selviytyminen vie tosi kauan. On aika lohdutonta, kun ei ole takeita siitä milloin alkaa mennä paremmin. Se on kiinni niin monesta jutusta, eniten kai kuitenkin itsestä.- nbnbnb
"Yksinäisyyttä voi pahentaa se, että monet menettävät erossa myös paljon muita ihmisiä kuin puolison."
Jos erossa jättävät myös "ystävät", niin eikö se ole vain hyvä? Voi etsiä oikeita ystäviä ilman lainausmerkkejä.
- käpälä pelastaa
Tämä ei ole mitään vi***ilua, mutta mua auttoi eron jälkeen kun hankin itselleni koiran. Ei ollut yksinäistä kotona, oli pakko lähteä joka ilta lenkille parikin kertaa. Koiraa ulkoiluttaessa vieraatkin ihmiset (etenkin toiset koiranomistajat) pysähtyvät juttusille. Koiran kanssa voi harrastaa ja tavata muita ihmisiä. Eikä ole ihanampaa kun ei koskaan tarvinnut tulla tyhjään kotiin. Koira ymmärtää kaiken, mitä sille juttelet.
Kuuden vuoden yksinäisyyden jälkeen löysin miehen, hän on nykyisin ihan hassuna koiraani. Koira ottaa kaiken ilon irti palvovasta isännästään. Mutta se on taas toinen tarina. - Hertta
Minulle jää erossa koira ja lapset. Olen myös työelämässä. Eli arki on mukavan rytmitettyä. Lenkillä tapaan usein koiraihmisiä ja muutama sana tulee vaihdettua. Kyllä, koira takaa sen, että on pakko jaksaa ulos lenkille. Liikunta taas piristää aina. Koirasta saa paljon iloa, mutta siitä on myös murhetta ja vastuuta. Kuka hoitaa koiraa, jos olisi esim. töiden jälkeen jotain menoa? Kuka ulkoiluttaa silloin kun on kuumetta ja oksennustauti?
Yksinäisyys lyö vastaan minua silloin kun olen seurassa... Ystävien tai sukulaisten ympäröimänä. Tunne siitä, etten ole kenellekään erityisesti rakas. Ettei kukaan ajattele mua omanaan enkä "kuulu" kenellekään... Eikä minulla ole paria, sielunkumppania, jonka kanssa jakaa tätä elämää.
Olisi ihanaa tietää, että tulevaisuudessa minullakin olisi rohkeutta vielä luottaa ihmiseen ja saada kokea rakkaus, läheisyys ja yhteenkuuluvuus. Nyt ei ole sen aika, mutta josko myöhemmin... - jo jaloillaan
aikaa se ottaa, mutta kun alkaa olla taas jaloillaan, tuntuu tosi hyvälle kun on oma tupa ja oma lupa..
- Niin järjettömän pah
Hei Mies -45! Olen kirjoittanut omaa tarinaani tällä palstalla eri keskustelussa n imimerkillä Niin järjettömän paha olla. Minun tarinani on se, että olen ollut naimisissa 20 vuotta, yhdessä 21 vuotta mieheni kanssa ja avioliittomme on olut turvallinen, perustavallinen, arkinen ja välillä huimaakin juhlaa. Noin kk sitten hän ilmoitti haluavansa avioeron ja hän oli näin päättänyt eli tilanteessa ei enää ollut mitään neuvottelemista. Tuo ilmoitus tuli minulle täysin puun takaa. Menin aivan sekaisin, itkin, raivosin, huusin, rukoilin...ei mitään vastakaikua. Vain kylmä, välinpitämätön tuijotus. Hän on kyllästynyt perusarkeemme, ei rakasta minua tarpeeksi ollakseen aviossa kanssani, haluaa nähdä ja kokea jotakin lisää. TOista naista ei´kertomansa mukaan ole.
Asumme edelleen yhdessä, kohta hän on pois muuttamassa. En tiedä, miten selviän yksin (olen nainen 46v, ei lapsia, ei koiria). Olikohan se tuo Hertta, joka kirjoitti ettei ole sitten kenellekään juuri sillä tavalla enää tärkeä. Olen usein öisin valvoskellut tässä vuosien aikana ja katsonut yön kajossa unessa tuhisevaaa miestäni, joskus koskettanut hänen ihoaan, nauttinut ihan vain siitä, että hän on siinä. Kohta hätä ei enää ole. Menen yksin illalla nukkumaan, herään yksin aamuisin. Kenelle kerron päiväsi tapaahtumat, ilot ja murheet? Kuka tekee kanssasi seikakiluja maailman ääriin? KKuka lohduttaa kun on paha olla? Kenelle sanoo, että rakastan sinua?
Olen hakenut itselleni varsin monipuolisesti ammattiapua tässä tilanteessani ja saanut sitä todella kiitettävästi ihan ns. julkiselta puolelta (Helsinki). Ystäviänikin olen surkeudellani vaivannut. Kaikki kyllä kuuntelevat, mutta ymmärtääkö sellainen jätetyn tuskan, jolla ei itse samaaa kokemusta ole tai vaikka olisi itse se jättäjä, mutta joka lähtee huonosta liitosta?
Pelkään, mitä tapahtuu seuraavaksi. Mitä teen täällä kotona? Miten kuluvat pitkät illat? Kenelle juttelen? Kuka lähtee kanssani ulkoilemaan? Tämä lista on loputon, loputon. Lisäksi mieheni oli paras ystäväni, joten menetän myös parhaan ystäväni tässä.
Mieheni suunnittelee jo heinäkuista lomamatkaansa, pohdiskelee uutta asuntoaan, käy normaalisti työsssä, elää ihan kjuin ennenkin. En jaksa ymmärtää, että miksi häntä ei tämä tilanne tunnu koskettavan, onhan hänkin eroamassa? En kuitenkaan usko, että yli 21v kestänyt liittomme niin huono ja kamala on ollut, että sen vuoksi olisi tilanteesta ainoastaan helpottunut? Missä ovat mieheni tunteeet? Hänen tunteettomuutensa satuttaa ja tosi kovasti!
Pelottaa ajatella, kuinka kauan kertää, ennenkuin tästä toivun. Sinulla Mies -45 on erostasi vuosi ja koet olevasi yksinäinen. Jollakin on erostaan paljon vielä pitempi aika ja se yksinäisyys painaa vielä heitäkin. Onko se niin, että avioero seuraa aina mukana, minne ikinä menetkin, mitä ikinä teetkin ja kauanko aikaa siitä onkaan? En haluaisi ajatella, etten enää ikinä ole kenellekään se tärkein ihminen mutta en tiedä, uskallanko enää rakastua, luottaa toiseen ihmiseen. Luotin mieheeni todella paljon ja silti hän antoi vuosien kulua, eikä kertonut mieltään painavista asioista. Kaikki ystävämmekin ovat todenneet, etteivät huomanneet miehessäni mitään "outoa".
Minulla on huomenna 47v syntymäpäivät ja olenkin sanonut miehelleni, ettei huomioisi niitä nyt millään tavalla. En halua onnitteluja mieheltä, joka on hetki sitten ilmoittanut jättävänsä minut 20 avioliittovuoden jälkeen. Se tuntuisi jotenkin....naurettavalta ja säälittävältä. Menen itsekseni päivällä jonnekin kahvilaaan syntymäpäiväkahvilleni. Koska se yksinäisyys odottaa jo oven takana, niin miksen aloittaisi sitä sitten jo huomenna?
Kuinkahan paljon meitä eronneita ja eroavia, kärsiviä ihmisiä onkaan? Voi hyvänen aika sentään! Elämä tästä eteenpäin tuntuu toivottomalta, näköalattomalta, yksinäiseltä, jotenkin vain niin...epätodellisen pahalta.
Toivotan sinulle Mies -45 mahdollisimman hyvää jatkoa kuten myös kaikille muille kohtalotovereille! Joku muuten tuossa toisessa viestiketjussa hiukan ehdotteli, että voisimmehan me yksinäiset joskus vaikka porukalla joskus tavata jossain. Se tosin ongelmana, että saatamme asua täysin eri puolilla Suomea. Vertaistuki on usein se paras tuki kuitenkin- eron kolhima
hei...
niin samanlaisia ajatuksia teillä kaikilla kuin itsellänikin.
Mieheni lähti maanantaina ja olen vieläkin shokkivaiheessa, sairaslomalla, en pysty menemään töihin, rauhoittavat lääkkeet tilapäisesti apuna.
Itse asun Helsingissä ja olisi kyllä kiva tavata muita kohtalotovereita.
- avioero satuttaa
Sulle niin järjettömän..
Ero harvoin tulee oikeasti täysin puun takaa. Jos miehesi pystyy noin kylmästi jo suunnittelemaan tulevaa, tarkoittaa se, että hänen rakkautensa sinua kohtaan on jo aika finito. Merkit ovat varmasti olleet olemassa, et vain ole niitä halunnut huomata tai olet ne ohittanut.
Olet elänyt liikaa elämääsi miehesi kautta. Sitä ei valitettavasti kannata koskaan tehdä juuri sen vuoksi, että koskaan ei ole takuita siitä kuinka kauan suhde kestää.
Itsekin eronneena tiedän mistä surusta, tuskasta, yksinäisyydestä ja mitättömyyden tunteesta puhut. Eihän sitä muut ymmärrä täysin, kuin sellaiset, jotka ovat avioeron läpikäyneet ja joille ero on ollut todella vaikea. Mutta yleensä ihmiset tietävät mitä on tulla jätetyksi, joten ei se ihan niin ole, etteivätkö ihmiset ymmärtäisi. Toisin on lapsettoman tuska, sitä ei todella ymmärrä kuin toinen tahattomasti lapsettomaksi jäänyt.
En sano sinulle nyt kliseitä, vaan toivotan mukavaa kesän odotusta. Kunhan pääsette eroon toisistanne, alkaa elämäsi pikkuhiljaa asettumaan uusiin uriin. Ei kannata elätellä toiveita uudesta yhteisestä alusta, parempi vain luopua niin se tekee vähemmän kipeää.
Yksinäisyys on se pahin mikä eroon liittyy. Yksin olen minäkin asioita tehnyt, kun kaverit, tuttavat ja sukulaiset ovat kaikki parisuhteellisia, lapsetkin on, joten uusia ystäviä olisi hyvä löytää muista eronneista. Minä olen Helsingissä, ja täällä ei uusiin ihmisiin tutustu helpolla. Työkaverit ovat mahtavia, mutta eipä sitä niitäkään halua vapaa-ajalla ehkä nähdä, ainakaan kovin usein. Harrastuksissa ei oikeasti tutustu kehenkään, kun sinne mennään treenaamaan ei seurustelemaan. Joku kielikurssi tai kokkikurssi voi olla eri asia.
Yksinäisyys helpottaa toisina päivinä, mutta viikonloput ja vapaapäivät ovat pahimpia. Hellyys ja kainalo eivät niinkään enää puutu, mutta juttuseura ja se, että olisi jollekulle tärkeä. Erosi on niin tuore, että elät nyt shokkivaihetta. Jokainen päivä tässä on kuitenkin jotenkin elettävä, joka aamu noustava ja jos töitä on, töihin mentävä. Masentuakin saa, jos voimat ehtyy. Ei auta kuin ajatella päivä kerrallaan, kun huomisesta ei tiedä.
Sanon kuitenkin, että laastareihin ei kannata sortua ihan oman itsensä takia. Tulee vain pahempaa jälkeä. Voimia sinulle!- Niin järjettömän pah
Hei, avioero satuttaa! Kiitos kannustavasta ja osuvasta viestistäsi. Olen miettinyt noita mainitsemiasi merkkejä mieheni kyllästymisestä minuun, mutta en ole niitä oikeasti huomannut. Hän on aina ollut sellainen melko hiljainen mies, ei turhia puhele. Olen kyllä kysynyt, että onko kaikki ok, jos hän on ollut jotenkin poikkeuksellisen hiljainen tai äreä. Yleensä syy on ollut sitten se työpaikka. Jos olen tivannut jotain, että liittyykö tähän jotenkin meidän suhteemme, on hän sen kieltänyt.
Kuten olen kirjoittanutkin, kertoo hän pohtineensa kaikkia asioita tarkkaan eli niitä syitä, jotkka aiemmin olen kirjoittanut. Nehän ovat hänen tuntemuksiaan ja toki sitten tosia ainakin hänelle mutta mielestäni olisi ollut reilua sitten puhua myös minulle niistä jo vuosia sitten, kun on itse niitä alkanut pohtimaan ettei vain sitten tule ja sanoa töksäytä haluavansa avioeron. En tällä hetkellä ole tuosta erostakaaan niin surullinen ja katkera kuin tavasta, jolla hän on tämän asian hoitanut.
Tuossa olet täysin oikeassa, että olen elänyt liikaa mieheni kautta vaikka olemme eläneet myös siten erillämme, että matkustelemme toisinaan omia polkujamme. Miehestäni on tullut minulle paras ystäväni ja se on pahin virhe minkä voi tehdä! Puolison on tietenkin hyvä olla ystävä, mutta ei ikinä paras sellainen. Nyt siis menetän aviomiehen ja parhaan ystäväni.
Kirjoitat, ettei kannata elätellä toiveita uudesta yhteisestä alusta. Olet tuossakin niin oikeassa. Koko ajan toivon, että tämä on vain jokin "tilapäinen mielennhäiriö" mieheni mielessä, koska koen tämän olevan enimmäkseen sitä kuuluisaa ikäkriisiä. Toivon siis, että palaamme yhteen. Se on kuitenkin oikeasti ihan järjetön toivo, koska hänhän ei rakasta minua enää (on sen itse sanonut), niin mistäpä se rakkaus sitten yht äkkiä ilmaantuisi, kun sitten vielä erilleen asutaan ja nähdään milloin nähdään.
Luovuttaminen, irrottaminen toisesta vaan sattuu niin järkyttävän paljon. En minäkään ole aina miehestäni liittomme aikana pitänyt, joskus olen voinut jopa inhota jotain tapaa tai asiaa hänessä mutta olen aina rakastanut häntä. Valitettavasti rakastan edelleenkin ja siksi tämä onkin niin vaikeata.
Mistä löydän sen voiman ja vahvuuden, että päästän hänestä irti ja annan hänen kulkeutua sinne, minne hänen elämänsä hänet ikinä johdattaakaan; niin hyvään kuin pahaan? Hän itse sanoo, ettei elämästä koskaan tiedä ja niinhän se on.
Yksinäisyys on nyt minun kohtaloni, en tule enää koskaan luottamaaan miehiin. Luotin tähän mieheen, tähän liittoon, uskoin siihen, etät jos ongelmia tuleee, niistä pystymme keskustelemaan ja ne sopimaan. Olin niin väärässä! Laastareita en todellakaan halua, en osaa edes ajatella, että joku toinen mies koskisi minuun mieheni jälkeen. Siihen, että edes hauaisin tuollaista laastaria tulee menemään vuosia!
Jaksamista kaikille!
- mies alle 40
Kiitoksia teille kaikille eron ja toisesta irti päästämisen tuskasta kirjoittaneille.
Helpottaa edes hieman, kun huomaa, että on muitakin kenelle ero on todella vaikea ja satuttava asia.
Itselläni ero on astunut voimaan n. 3kk sitten takana oli yli 17 vuotta yhdessä oloa joista 11 vuotta naimisissa.
Tuntuu todellakin lohduttomalta ajatella, että tästä toipuminen voi viedä jopa vuosia tai peräti koko loppu elämän ainakin jollakin tasolla.
Tällä hetkellä tuntuu etten voi enää koskaan kokea niin syvää rakkautta ketään toista kohtaan kuin entistä vaimoani ja lasteni äitiä kohtaan, mutta toivon, että jonakin päivänä saisin rinnelleni naisen kenen kanssa olisi hyvä olla puolin ja toisin. Koska rakkauden tarve on ihmisen perustarpeita ja ilman rakkautta ei pitäisi kenenkään jäädä. - kaksin yksin
Sinulle yksinäinen.itse olen nainen ja kaksin yksin.henkisesti tosi raskasta.pitäs vaan ottaa ja lähteä...
- kaksin yksin
Sinulle yksinäinen.itse olen nainen ja kaksin yksin.henkisesti tosi raskasta.pitäs vaan ottaa ja lähteä...
- mari*
Minulla on erosta parisen vuotta aikaa. Ennen virallista eroa, puhuin siitä exälle viisi vuotta. Viimeiset kaksi vuotta hyvin aktiivisesti. Samoin työstin asiaa muutamalle ystävälleni vuosikaudet. Yksin tunsin olevani 25v liitossani vähintään viimeiset 10v. Näin jälkikäteen ajatellen paljon pidempäänkin. Alkuaikoina ex oli aina poissa kotoa. Loppuaikoina teki töitä kotona ja harvoin poistui sieltä. Juuri kun olin menneinä vuosina saanut itseni sopeutetuksi yksinäisyyteen, miehen jatkuvaa poissaoloon, hän jäikin häiritsemään kotielämää töineen. Kotitöihin muuhun elämämään hän ei kuitenkaan osallistunut. Ei lasten hoitoon. Missään ei käyty yhdessä. Puhuin toiveistani vuosikaudet. Ex sanoi, ettei ole aikaa, katsotaan joskus.
Eron jälkeen olen ollut loistavassa vireessä. Jaksan tehdä, harrastaa, osallistua jo teini-ikäisten/aikuisten lasten elämään enemmän kuin koskaan. Mikä parasta, saa tulla kotiin, jossa kenenkään läsnäolo ei ahdista. Jossa saa olla vapaasti. Ex ei
arvostele ja vaadi jotain, sotke paikkoja. Kotona saa olla niinkuin on. Enää ei yksinäisyyden tunne ole vaivannut, vaikka olisin yksin kotona. Nautin joka hetkestä. Nautin myös miesystäväni seurasta. Hänen kanssaan olen jakanut ajatuksia enemmän kuin kertaakaan exäni kanssa. Oikeastaan myös ystävie
n kanssa olen jakanut ajatuksia enemmän kuin ex-miehen kanssa ikinä. Ex-miehellä kun ei ollut aikaa moiseen hömpötykseen. Kuulin, kun joku vastasi kysymykseen "mitä on rakkaus": "se on aikaa". Siinä piilee vahva totuus.
Sinulle ap: anna itsellesi aikaa, rakasta itseäsi. Kun rakastat itseäsi, tulet mainiosti toimeen "juttuun" yksinkin. Silloin löytää helposti myös kumppanin elämään vierelle. - ToinenMies40
Minulla erosta 1½ v. Samanlainen tunne jota nimittäisin tyhjyyden tunteeksi.
Oikein mikään ei kiinnosta tai paremminkin mikään ei tunnu miltään.
Matkustelen, käyn paljon ulkona, yritän innostua uusista asioista, tapaan ihmisiä, mutta ei. Jokin sisältö puuttuu elämästä. Erosta koen päässeeni jo siinä mielessä yli, etten enää sitä murehdi. Ei ole hyvä eikä paha olla. On vain jotenkin tyhjää. - ero kaduttaa..!
Mielestäni moni liitto olisi voinut pelastua, jos puolison kanssa olisi jaettu ne epävarmuuden tuntemukset, pohdittu yhdessä mitä voisi tehdä ja miten pelastaa suhde. Tiedän, että monilla se vastapuoli ei näe välttämättä mitään vikaa suhteessa tai mitään pelastettavaa. Todella harmi.
Jos ex-mieheni olisi suostunut puhumaan ja lähtemään kanssani pariterapiaan tms., suhteemme olisi pelastunut. Hän rakastui työkaveriinsa, mutta ei siitä kenellekään puhunut, valehteli vain. Olisi puhunut minulle, niin olisin tiennyt jättää hänet ihastuksen kanssa. Ei olisi tarvinnut kärsiä.
Ärsyttää ihmiset, jotka eron jälkeen valittavat miten joku teki näin tai noin. Sukulaisille kerrotaan, että ero tuli puun takaa tai että pettäminen oli se syy. Luultavasti ex-mieheni valittaa siitä miten kamala olin hänelle ja että se oli se eron syy. Oikea syy on se, että hän syystä tai toisesta lakkasi elämästä meidän suhteessamme. Sitä ei ollut, oli vain kämppisten kommuuni. Ei ollut seksielämää, ei ollut läheisyyttä, ei ollut mitään yhteistä muuta kuin jaettu vuode, joka sekin vaihtui toisen sohvalla nukkumiseen lopulta..
Ex-mieheni ihan tietoisesti teki valinnan sitkutella "huonossa suhteessa" niin kauan kunnes rakkaus on loppu ja eron tekeminen on huomattavasti helpompaa. Sen sijaan, että hän olisi oikeasti yrittänyt pelastaa mitä pelastettavissa oli, hän teki kaikkensa suhteen tuhoamiseksi ja rakkautensa päättämiseksi.
Tästä oppineena en enää suhteeseen, edes tapailuun ala, ellei minulla ole sellainen tunne koko ajan, että tiedän missä mennään ja että toinen puhuu niin hyvät kuin huonot asiat. Tyhjyys on yhä olemassa ja hirveä turhautunut olo koko ajan siitä, että vastapuoli syytti minua erosta, kaikista meidän ongelmistamme ja itse ei millään muotoa halunnut mitään pelastaa. Niin päättyi vuosisadan rakkaustarina, josta jäljelle jäi vain ikävät muistot. Kaveruus, ystävyys - sille ei ollut enää perustetta, kun rakkauden tilalle tuli täysi välinpitämättömyys, jo avioliitossa..Niiiiiiiiiin surullista.
Tämä vastaus nyt ei sinänsä tähän ketjun aiheeseen liittynyt, sorry, mutta herätti ajattelemaan..en usko, että tuo tyhjyyden tunne eron jälkeen voi kadota ennen kuin tapaa toisen ihmisen, vertaisensa, sellaisen, jonka kanssa voi olla läheisessä ihmissuhteessa. Ihmistä ei ole luotu olemaan yksin, vaikka yksin pitää osata olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k375096- 823626
- 333006
- 612985
- 102906
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562353- 411838
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91780- 181721
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1351669