Mun on pakko kirjoittaa tänne, kun on niin harvoja ihmisiä, joiden kanssa voi aiheesta puhua. Eli mun avopuolisoni kärsii pahoista pakko-oireista: käsienpesusta ja muusta ylettömästä peseytymisestä sekä tarkistelusta. Suihkussa pitää käydä kaksi kertaa päivässä ja se kestää yleensä 1-2 tuntia. Lisäksi hän pelkää koskea mihinkään mikä on mahdollisesti likaista tai joka voi myrkyttää hänet. Lisäksi asioiden tarkistelu kuten hella, ovet ym. vie häneltä paljon aikaa.
Eniten olen väsynyt asiassa siihen, että hän kyselee minulta onko jokin asia tai esine puhdas. Hän hakee koko ajan varmistusta omille epäilyksilleen. Lisäksi koko kodin hoito jää minulle, koska hän ei uskalla tyhjentää tiski-tai pesukonetta koska pesuaineet ovat myrkyllisiä. Hänellä on koko ajan pakko-ajatuksia mielessä, joten hän ei pysty keskittymään esim. tavaroiden järjestämiseen, siivoamiseen ym. mihinkään jotta koti pysyisi siistinä. Olisi ihanaa, jos kotityötkin voisi jakaa, koska oma varsinainen työni on todella raskasta eikä enrgiaa aina työpäivän jälkeen löydy.
Kaikista vaikeinta on kuitenkin ollut hyväksyä se, että hän ei aina voi koskea minuun, koska olen saattanut hänen mielestään koskea johonkin likaiseen ja näin ollen minä olen likainen. Ja kun sitä naisena haluaisi niin paljon hellyyttä. Tästä syystä seksielämämme on myös kuivunut kokoon. Tai siis sitä ei enää ole. En oikein tiedä kuinka kauan jaksan uskoa meihin ja uskoa hänen jonkinlaiseen parantumiseen (hän käy terapiassa ja syö lääkkeitä). Vaikka eihän näistä oireista voi ilmeisesti koskaan kokonaan parantua, vaan niitä pitää oppia hallitsemaan. Mä olen oppinut näiden vuosien aikana nielemään kiukkua ja vihaa OCD:ta kohtaan. Mies on ihana, mutta oireet eivät. Vaikka kuinka yritän auttaa ei siitä yleensä ole mitään apua. Ahdistun vain itse enemmän. Se on niin kavala ja kiero sairaus joka saa ihmisen täysin pauloihinsa. Ei siinä muiden ihmisten sanomiset paljon auta.
Haluaisin kuulla muiden OCD ihmisten kanssa elävien kokemuksia, olisi niin mukava puhua ihmisen kanssa joka ymmärtää mitä tämä arki koko helvetillisyydessään voi olla. Ja älkää nyt lukijat luulko että tämä on vain yhtä kurjuutta, purin tähän vain kaikki patoumat, joita tällä hetkellä itselläni on. Tämäkin vapaa sunnuntai on mennyt täysin kuunnellessa kuinka vesihana laulaa.
Kaikkea hyvää ja voimia kaikille niille avo-ja aviopulisoille ja lapsille, jotka joutuvat elämään asian kanssa! Mukavaa kevättä!
Pakko-oireisen kanssa eläminen
7
713
Vastaukset
- Hyrrä
Onpas tuttua tekstiä! Olen myös mitä ihanimman ja ja hyvän miehen kanssa naimisissa, mutta elämäämme on varjostanut reilun kahden vuoden ajan ocd, joka on perinnöllistä. Ennen se ei ole haitannut millään tavoin häntä eikä muita perheenjäseniä, mutta sitten sairastui masennukseen. Sai ssr-lääkkeitä ja siitä alkoi suoranainen hullunmylly.
Lääkkeet voimistivat oireet. Seroguel ja opamox olivat ensin, mutta ne saivat hänet vain pyörimään entistä enemmän pakko-oiredeisten tarkistusten kanssa. Hän ikäänkuin rupesi pyörimään hyrränä tarkistusten kanssa. Pelot iskivät, vesijohdot vuotivat seinän sisällä, hän kuuli ne ihan selvästi. Kun hän illalla otti lääkkeen tunnin sisällä alkoi ravaaminen talon valokoskettimien luota toiselle ympäri taloa, hän ei millään nähnyt olivatko ne pois päältä. Tätä kesti usein koko yö. Kun lääkkeen vaikutus alkoi vähentyä, pääsi nukkumaan.
Sitten lääkäri purki pois lääkkeen. Mutta vieroitusoireet tulivat niin kamaliksi, että joutui osastolle. Tarkoitus on saada lääkitys turvallisesti pois. Siellä laitettiinkin heti uudet lääkkeet. Optipar ja zyprexa tulivat nyt. Silloin hän alkoi uskoa, että seinän takana oleva televisio lähettää häneen mangneettisäteilyä, likaisuus lisääntyi joka puolella, tarkistelu senkun vain lisääntyi. Saattoi usean tunnin räplätä valokatkaisijoita, tarkistella yöt jääkaappia, johtoja, hellan nappuloita. Puheet alkoivat pyöriä päivät pitkät saamojen asioiden ympärillä. Kyseli jatkuvasti minulta samoja asioita, valitti samoja asioita aamusta iltaan.
Lääkäri lopetti taas lääkkeet. Kun ne loppui, samantien loppui tarkistelu ja alkoi nukkumaan yöt. SE oli helpotus kummallekin.
Eli nuo lääkkeet olivat selvästi syypää ocd:n voimistumiseen sairaalloiseksi. Ne ikäänkuin lamaannuttivat ajatukset pyörimään samaa kehää.
Pakko-oireinen ilmiö, mm. bakteeripelko on edelleen olemassa, mutta se ei invalidisoi.
Tällaista meillä on ollut. Se on rankkaa puolisolle, kun hänet temmataan mukaan oireisiin. - pelottaa
Aloin etsimään tästä aiheesta jotain keskustelua, mutta onkin jo pari vuotta vanta aloitus :) Kuule, samat on kokemukset täälläkin. En oikein tiedä miten suhtautuisin aviopuolisooni hänen hullujen fobioidensa takia.
- Mila13
No älkää ainakaan näyttäkö tai sanoko puolisollenne että pidätte häntä hulluna. Jos rakastatte OIKEASTI puolisoanne niin olkaa hänen tukenaan ja kohdelkaa häntä normaalisti, vaikka hänen käytös tai rutiinit ei sitä ole. Puolisonne tietää tasan tarkkaan itse että hänen käytös ei ole normaalia, mutta ei sitä hänelle tarvitse ilmaista. Eikä varsinkaan pilkkaavaan tai ilkeään sävyyn. Ja pakko-oireisuudesta ei kannata riidellä koska se vain pahentaa oireita. Pakko-oireisuudesta kärsivä haluaa (ainakin minä) että häntä kohdellaan normaalisti, kaikesta huolimatta. Mutta juuri tuon hulluksi leimaamisen asenteen takia itse en ole kertonut sairaudestani kenellekään, ainoastaan puolisoni tietää. Ja voi kuule, olen kuullut olevani hullu, sairas, sekopää, epänormaali ja miten mulla on paskaa pää täynnä. Ja sitten ihmetellään kun oireet ja rutiinit pahenee! Me tiedetään että tekemisemme ei ole normaalia, mutta pitäkää mielipiteet omana tietona. Vaikka puolisolla on myös haastava rooli, niin on myös pakko-oireisuudesta kärsivälläkin. Varsinkin jos kaikki aika menee pakko-oireisuuden parissa.
Eli puolisot miettikää omaa käytöstä välillä! - Mila13
No älkää ainakaan näyttäkö tai sanoko puolisollenne että pidätte häntä hulluna. Jos rakastatte OIKEASTI puolisoanne niin olkaa hänen tukenaan ja kohdelkaa häntä normaalisti, vaikka hänen käytös tai rutiinit ei sitä ole. Puolisonne tietää tasan tarkkaan itse että hänen käytös ei ole normaalia, mutta ei sitä hänelle tarvitse ilmaista. Eikä varsinkaan pilkkaavaan tai ilkeään sävyyn. Ja pakko-oireisuudesta ei kannata riidellä koska se vain pahentaa oireita. Pakko-oireisuudesta kärsivä haluaa (ainakin minä) että häntä kohdellaan normaalisti, kaikesta huolimatta. Mutta juuri tuon hulluksi leimaamisen asenteen takia itse en ole kertonut sairaudestani kenellekään, ainoastaan puolisoni tietää. Ja voi kuule, olen kuullut olevani hullu, sairas, sekopää, epänormaali ja miten mulla on paskaa pää täynnä. Ja sitten ihmetellään kun oireet ja rutiinit pahenee! Me tiedetään että tekemisemme ei ole normaalia, mutta pitäkää mielipiteet omana tietona. Vaikka puolisolla on myös haastava rooli, niin on myös pakko-oireisuudesta kärsivälläkin. Varsinkin jos kaikki aika menee pakko-oireisuuden parissa.
Eli puolisot miettikää omaa käytöstä välillä! - Mila13
No älkää ainakaan näyttäkö tai sanoko puolisollenne että pidätte häntä hulluna. Jos rakastatte OIKEASTI puolisoanne niin olkaa hänen tukenaan ja kohdelkaa häntä normaalisti, vaikka hänen käytös tai rutiinit ei sitä ole. Puolisonne tietää tasan tarkkaan itse että hänen käytös ei ole normaalia, mutta ei sitä hänelle tarvitse ilmaista. Eikä varsinkaan pilkkaavaan tai ilkeään sävyyn. Ja pakko-oireisuudesta ei kannata riidellä koska se vain pahentaa oireita. Pakko-oireisuudesta kärsivä haluaa (ainakin minä) että häntä kohdellaan normaalisti, kaikesta huolimatta. Mutta juuri tuon hulluksi leimaamisen asenteen takia itse en ole kertonut sairaudestani kenellekään, ainoastaan puolisoni tietää. Ja voi kuule, olen kuullut olevani hullu, sairas, sekopää, epänormaali ja miten mulla on paskaa pää täynnä. Ja sitten ihmetellään kun oireet ja rutiinit pahenee! Me tiedetään että tekemisemme ei ole normaalia, mutta pitäkää mielipiteet omana tietona. Vaikka puolisolla on myös haastava rooli, niin on myös pakko-oireisuudesta kärsivälläkin. Varsinkin jos kaikki aika menee pakko-oireisuuden parissa.
Eli puolisot miettikää omaa käytöstä välillä! - Mila13
No älkää ainakaan näyttäkö tai sanoko puolisollenne että pidätte häntä hulluna. Jos rakastatte OIKEASTI puolisoanne niin olkaa hänen tukenaan ja kohdelkaa häntä normaalisti, vaikka hänen käytös tai rutiinit ei sitä ole. Puolisonne tietää tasan tarkkaan itse että hänen käytös ei ole normaalia, mutta ei sitä hänelle tarvitse ilmaista. Eikä varsinkaan pilkkaavaan tai ilkeään sävyyn. Ja pakko-oireisuudesta ei kannata riidellä koska se vain pahentaa oireita. Pakko-oireisuudesta kärsivä haluaa (ainakin minä) että häntä kohdellaan normaalisti, kaikesta huolimatta. Mutta juuri tuon hulluksi leimaamisen asenteen takia itse en ole kertonut sairaudestani kenellekään, ainoastaan puolisoni tietää. Ja voi kuule, olen kuullut olevani hullu, sairas, sekopää, epänormaali ja miten mulla on paskaa pää täynnä. Ja sitten ihmetellään kun oireet ja rutiinit pahenee! Me tiedetään että tekemisemme ei ole normaalia, mutta pitäkää mielipiteet omana tietona. Vaikka puolisolla on myös haastava rooli, niin on myös pakko-oireisuudesta kärsivälläkin. Varsinkin jos kaikki aika menee pakko-oireisuuden parissa.
Eli puolisot miettikää omaa käytöstä välillä! - Mila13
Voi luoja, netti sekosi ja siksi tuo tekstini näkyy moneen otteeseen. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1219509- 492794
- 1592557
- 222039
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais141796- 141613
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa151537"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla111474- 101407
- 141336