Kuka ei kestänyt tätäkään?

Viesti on poistettu

UGH OLEN PUHUNUT
11.2.2012 19:53

Ankkuri lehti kertoi lukijoille kuinka arvokkaasti ja kuntalaki hallussa PS popparit kotkalaisten asioita hoitavat.
Kun ei enemmistön mielipiteet miellytä, korotetaan ääntä ja otetaan kirosanat käyttöön. Valtuusto istuntoja yleisölehtereiltä seuraavalle on muodostnut selvä kuva herroista Merivirta ja Hirvonen, onks tukka hyvin näkyyks kello, hei me ollaan täällä.

Ja sitten Almgreenin hyvä kirjoitus Ankkurissa;

Valtuutettu Jorma-Kalevi Merivirran kirjoitus Ankkurissa 4.2. antaa oikeutuksen eräisiin huomautuksiin. Kun kaupunginvaltuusto käsitteli Ruonalanrannan asemakaavaa, valtuutettu Merivirta kiihdytti sanottavansa kiroiluun.
Olen toiminut valtuutettuna yli 40 vuotta. Merivirran kirosanat, joista valtuuston puheenjohtaja Kotiniemi asiallisesti huomautti, ovat ainutlaatuinen likaisuus Kotkan kaupunginvaltuuston historiassa.

Eräitä huomautuksia Merivirran harkitsemattomuudesta ja osaamattomuudesta. Avasin kaupunginvaltuuston järjestäytymiskokouksen
26.1. 2009 siten kuin kuntalaki ja valtuuston työjärjestys edellyttävät. Valittaessa valtuuston puheenjohtajia Merivirta ehdotti, että valtuuston neljänneksi varapuheen johtajaksi valittaisiin valtuutettu Juho Eerola.
Vastasin ehdotukseen, että en voi ottaa Merivirran ehdotusta käsiteltäväksi, koska se on valtuuston työjärjestyksen l§:n vastainen. Valtuuston työjärjestyksen mukaan "valtuustossa on ensimmäinen, toinen ja kolmas varapuheenjohtaja."

Mikä oli seuraus? Valtuutettu Merivirta, joka oli toiminut neljä vuotta valtuutettuna ja kaksi vuotta kaupunginhallituksen jäsenenä, jätti valtuuston pöytäkirjaan liitettäväksi eriävän mielipiteen, jossa kirjoittaa: "Valtuuston kunniapuh.joht., valtuutettu Esko Almgren ei huolinut ryhmämme esitystä työ/johtosäännön vastaisuuden vuoksi.
Toisaalta kuntalaki antaa poliittiseen esitykseemme mahdollisuuden. Näen, että ryhmämme on toiminut voimassa olevan kuntalain puitteissa oikein."

Tämän suurempaa virhettä ei voi tehdä. Kuntalain 12. pykälä määrää, että valtuustossa on puheenjohtaja ja tarpeellinen määrä varapuheenjohtajia.
Kotkan kaupunginvaltuusto oli päättänyt 19.1. 2005, että valtuustossa on kolme varapuheenjohtajaa.
Merivirran väite, että hän ja perussuomalaisten ryhmä olisivat toimineet kuntalain puitteissa oikein, on totaalisesti väärä.

Olen vähän imarreltu tittelistä "kunniapuheenjohtaja". Sellaista ei laki eikä valtuuston työjärjestys tunne.

Esko Almgren

3

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täältä löytyy
    • UghOlenPuhunutJne

      Aloite Suomi24Kotka foorumille sekä Karhulan kaupunginhallitukselle 01.03.2016

      Esitän aloitteessani että Toteutummamattomien Esitysten Ennätysten kirjaan pyrkivästä maalataan 5X3 m näköistaulu joka sijoitetaan Karhulan Torin esiintymislavalle sekä varataan toripäivinä puheoikeus lavalla, 3 tuntia.

      Kuljetus saaresta tai Karhuvuoresta ja takaisin toripäivinä tulee liittää Kotkan kaupungin työttömistä maksettaviin Kela korvauksiin, mikäli tämä on lainsäädännöllisesti mahdollista.

      Esitykseni tueksi sitoudun maksamaan em tarkoitukseen vuositasolla kokouksissa tarjottujen kahvikupillisten hinnan kyseisen valtuutetun osalta.

      • TavastilanVesiposti

        Kannatetaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe