Jhoo, alotin nyt syksyllä ensimmäisen vuoden lukiossa, uusia kavereita en oikeastaan ole saanut, ainoastaan jotain koulututtuja. Koulussa olen yleensä yksikseni.
Miksi?
Koska ihmiset ajattelevat mun olevan jotenkin outo/masentunut tai jotain. Varmaan jotain sellaista oonkin. Mulle selvisi ylä-asteen aikana että elämä on täynnä vaan ongelmia ja ihmisiin ei voi luottaa. Tietysti on näitä kivojakin hetkiä, mutta pää-asiassa mun elämä koostuu pelkästä tulevaisuuden pelkäämisestä.
Mä kyllä kokeilin syksyllä sulautua joukkoon, mutta se tyssäs sitten vastapelureihin, ei kiinnosta. Eikä muakaan kiinnosta enää kuunnella muiden asioita ja suurinta osaa porukasta pidänkin jollain tavalla itserakkaina tai kusipäinä.
Lisäksi itsetuntoni on saanut muutaman kolahduksen, sain ylä-asteella kahdesti pakit ja nyt lukiossa ihastukseni muutti toiselle paikkakunnalle monen sadan kilsan päähän, jutusta olisi voinut tulla jotain jos olisin saanut pojan jäämään tänne, mutta hänelle oli tärkeämpää jääkiekko.
Nykyään elämä on sellaista etten puhu koulussa juuri muille kuin tunneilla pareille tms. En halua sääliä keneltäkään, mutta tää yksinäisyys alkaa jo tympiä, kohta mulla ei ole enää mitään haluja tutustua keneenkään.
En tiedä mikä mussa on vikana etten kelpaa kellekkään ystäväksi, yritin paljon syksyllä puhua ihmisille enkä saanut kontaktia, näin vain arvioivat silmät jotka arvioivat mut päästä varpaisiin. Eikä ulkonäössäni sinällään pitäisi mitään erikoista olla, ainakaan omasta mielestäni. :/
Joten mikä neuvoksi kun en saa puhumallakaan kavereita, enkä tiedä mistä tämä syrjintä sitten johtuu, sitä en vaan osaa selittää.. MITEN ei voi saada kavereita vaikka puhuu ja on sosiaalinen ja NORMAALI ? :/ (Vaikken sitä kyllä enää ole, mutta en jaksa enää yrittää, alkaa vain hävettää kun yrittää puhu jollekkin ja vastaukseksi tulee vain "mm." tai "en tiiä.".)
How the world says goodbye.
se<waer
2
99
Vastaukset
- party boy
black eyed peasin i gotta feelin' on mun elämän ohje
- oafjkoaje
oon ite tosi ujo uusille ihmisille. mut mun parhaat kaverit on säilyny ihan pienestä asti, joten niitten kaa pystyn olee oma itteni. kyllä jostain joku kaveri löytyy, uskon et siel on muitaki yksinäisiä ihmisiä ku sä. pitää olla vaa rohkee ja mennä jutteleen. :-)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862