Mikä vaivaa??

Aloitin uuden työn. Aluksi podin tietenkin pientä jännitystä uudesta työstä, mutta jossain vaiheessa se jännitys alkoi muuttua ahdistukseksi. Siis työni on kiireistä ja tarkkaa. Aluksi ahdistus iski vain kiireisinä hetkinä, sitten koko työn päivän ajan. Lopuksi ahdistus kesti aamusta iltaan. Ja nyt mua ahdistaa ihan koko ajan. Jotenkin kamala ahdistunut olo ihan kaikkialla, en saa sitä edes vaapaalla pois. Viikonloput ja kaikki menee ihme ahdisteluun. Tiedän että työ on syy sillä tehtävä ahdistavat. Mutta mitä tä nyt sit voi olla kun en saa ahdistavaa tunnetta enää hetkeksikään pois??
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todennäköisesti työ on tällä hetkellä voimavaroihisi nähden liian rasittavaa. Jos et ala sopeutua niin parasta lopettaa ennen kuin kamelinselkä romahtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistust kirjoitti:

Aloitin uuden työn. Aluksi podin tietenkin pientä jännitystä uudesta työstä, mutta jossain vaiheessa se jännitys alkoi muuttua ahdistukseksi. Siis työni on kiireistä ja tarkkaa. Aluksi ahdistus iski vain kiireisinä hetkinä, sitten koko työn päivän ajan. Lopuksi ahdistus kesti aamusta iltaan. Ja nyt mua ahdistaa ihan koko ajan. Jotenkin kamala ahdistunut olo ihan kaikkialla, en saa sitä edes vaapaalla pois. Viikonloput ja kaikki menee ihme ahdisteluun. Tiedän että työ on syy sillä tehtävä ahdistavat. Mutta mitä tä nyt sit voi olla kun en saa ahdistavaa tunnetta enää hetkeksikään pois??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu