Tätäkö tämä on..

Tuleva lh

Opiskelen lähihoitajaksi ja palasin juuri eräästä harjoittelusta. Menin harjoittelun positiivisin mielin ja ihan rohkeana, mutta harjoittelun jälkeen palasin masentuneena ja itseluottamus heikentyneenä. Ongelmaksi ei muodostunut suinkaan asiakkaat tai potilaat, ei p....a tai sellaiset työhön liittyvät seikat. Vaan yleinen ilmapiiri ja kommunikointi. Ehkäpä suurin ongelma oli ohjaajassani, jolla on varmasti suuri merkitys harjoittelussa. Hän ei alusta alkaen ottanut kunnon ohjausvastuuta, vaan jäin melko oman onneni nojaan. Toiminta oli hyvin ajoittaista: välillä sain ohjausta, välillä en. Välillä häneltä pystyi kysymään asioita, niinkuin harjoittelussa pitäisi voida kysyä, välillä taas hänen asenteensa oli sellainen ettei paljoa huvittanut kysellä. Toiminta oli muutenkin ajoittaista: välillä sain tehdä hommia, välillä taas tuntui että olen vain tiellä ja mitään en osaa tehdä ja siksi en myöskään saa tehdä. Eräässä vuorossa tein sen virheen, että lähdin ns.vetäytymään, sillä koin että omaa toimintaani arvostellaan koko ajan. Kukaan ei suoraan sanonut mitään, mutta tuntui että olen tiellä, mitään en saa tehdä ja toimintaani arvostellaan merkitsevin katsein ym. Olisi ollut mukavaa tietää, mitä tein väärin, jotta olisin voinut asian korjata. Niin, lähdin sitten tauolle ja sitä sitten en olisikaan sillä hetkellä saanut tehdä, vaan sitten olisinkin yhtäkkiä saanut tehdä ja olisi pitänyt tehdä. Tästä vetäytymisestä sain sitten palautetta myöhemminkin ja harmittaa, sillä kyse oli siitä, että sain ristiriitaista ohjausta eikä kommunikointi pelannut. En todellakaan ole mikään tauolla istuja, vaan haluan tehdä töitä, jos niitä saan tehdä ja minuun luotetaan. Motivaatio kuitenkin kärsii, jos tuntuu ettet pienintäkään asiaa osaa oikein toisten mielestä tehdä ja on ns.sivustaseuraajan roolissa. Harjoittelun lopussa oli hirveät paineet silloin kun sain tehdä, tuntui ettei virheitä saa tulla tai neuvoa ei saisi kysyä. Ilmapiiri oli muutenkin työpaikalla sellainen, että aika paljon oli takana jupinaa, ja kitkaa oli varmasti joidenkin työntekijöiden välillä. Paljon oli mukaviakin hoitajia ja ihan hyvää ilmapiiriä, mutta usein törmäsi tilanteisiin, että jotain oli pielessä mutta harjoittelijana oli vaikea määritellä aina tarkemmin mikä ongelma oli. Kommunikointi sujui osittain ihan hyvin, mutta sitten oli sellaista "jaa-a, mistä minä voisin tietää.." ja tyyliin ei kuulu minulle, ei kiinnosta..En usko, että törmäsin edes mitenkään pahimpaan paikkaan, koska sain kyllä hyvääkin kohtelua. Kuitenkin oli niin paljon noita ongelmia, etten haluaisi omaa hyvinvointiani pilata menemällä tuollaiseen paikkaan töihin..Minulla ei nimittäin varsinkaan loppuvaiheessa ollut mitenkään hyvä olla ja alkoi tympimään harjoitteluun meno. Minulla on entistäkin työhistoriaa muilta aloilta, ja vaikka kaikissa paikoissa on omat ongelmansa ollut, oli tuon paikan kommunikointityyli ja muu kyllä ihan omanlaistaan. Aloin pääsemään käsitykseen siitä, mitä tämän alan v...maisuus on..Mietin nyt, että on kai kuitenkin olemassa paikkoja, joissa olisi vähempi tuota selän takana toimintaa, jossa voitaisiin vastata kysymyksiin normaalisti ym? Ehkä jossain kotihoidossa työ olisi ainakin itsenäisempää. En keskeytä opintojani huonojen kokemusten vuoksi, mutta jäähän ne vähän masentamaan. Toki omat ongelmansa tuo harjoittelijan asema, mutta millaistahan olisi olla töissä paikassa, jossa omaa toimintaa arvioitaisiin selän takana ja apua jos tarviisit, et sitä välttämättä saisi..

17

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia sinulle

      Mikähän se harjoittelijan asema on? Ohjaajan asema on selvä, hänet voi pistää vaihtoon,jos ei ohjaus, puhumattakaan kommunikointi onnistu. Opiskelijalla on oikeudet, hän voi yhtälailla tehdä reklamaatiota epäasiallisesta käyttäytymisestä kuin muutkin.jos oppilaitos suhtautuu välinpitämättömästi näihin ongelmiin, niin siitäkin voi pistää eteenpäin viestiä.ihan turhaan opiskelijat pelkäävät, päinvastoin mitään parannuksia ei synny, jos ei nosteta asioita esille. Näillä ohjaajilla ei ole pienintäkään pätevää syytä olla antamatta infoa ja opastaa, päinvastoin sitä kautta he saisivat itsekin apuja työhönså, mutta kun ei kaikkien aivot riitä tämän ymmärtämiseen.

    • Masemasentunut

      Kylläpä masensi. Taidan ottaa naukun. Hitto että ihmiset voi olla niin älyttömän vastenmielisiä toisille ihmisille. Itsekeskeisyys ja aseman hank....äh masentaa. En jaksa kirjoittaa enempää.

    • Tittiriitipstips

      Minä olen 3 vuotta sitten valmistunut sairaanhoitajaksi ja voin kertoa, että on ollut samoja kokemuksia kuin ap:llä... Voin sanoa, että miltei jokaisessa harjoittelupaikassa ohjaajana oli juuri sellainen ihminen jota vähiten kiinnosti koko ohjaaminen ja ikään kuin oli pakotettu siihen työhön... Ymmärrän, että se on varmasti todella stressaavaa ohjata ja neuvoa, mutta ei sitä kuitenkaan opiskelijalle pidä näyttää! Tottakai virheistä pitää sanoa ja tiukasti, että varmasti jää mieleen ettei niin tehdä, mutta pitää antaa sitä positiivistakin palautetta muulloinkin kuin vain viimeisenä harjoittelupäivänä tai koulun opettajan läsnäollessa!

      Se on kyllä kurjaa, kun jätetään yksin pyörimään hoomoilasena osastolle ja joo vaikka pitäisi olla kuinka oma-aloitteinen niin ei mielestäni hoitoalalla voi tietämätön lähteä yksin sooloilemaan... Sehän on ihan jo turvallisuusjuttu ja ohjaajan pitää olla vastuussa!

      Minunkin nykyisellä osastolla opiskelijoista vastaa juuri sellaiset henkilöt jotka eivät oikeasti ole niitä parhaimpia siihen hommaan! Juurikin ne tiukkikset, jotka vain tiuskivat ja äyskivät ja lähtevät milloin minnekin tauolle jättäen opiskelijat keskenään... Sitten kyllä kehutaan ja ollaan niin hyvällä tuulella, kun koulun opettajat ja osastonhoitaja on kuulolla ja eritoten viimeisenä harjoittelupäivänä... :D Kun olin valmistunut sain parhaimmat ohjeet ja neuvot ja opein PALJON uutta (opin koko ajan) ja kaikki halusivat neuvoa ja opastaa - toisin kuin opiskelijana...

      • vaikka itkun avulla

        "Sitten kyllä kehutaan ja ollaan niin hyvällä tuulella, kun koulun opettajat ja osastonhoitaja on kuulolla ja eritoten viimeisenä harjoittelupäivänä... :D "

        Täytyyhän sitä omatunto saada puhtaaksi.


      • Jo valmistunut
        vaikka itkun avulla kirjoitti:

        "Sitten kyllä kehutaan ja ollaan niin hyvällä tuulella, kun koulun opettajat ja osastonhoitaja on kuulolla ja eritoten viimeisenä harjoittelupäivänä... :D "

        Täytyyhän sitä omatunto saada puhtaaksi.

        Näinpä... Se teennäisyys paistaa niin selkeästi läpi! Ei siinä paljon hymyillä ja kiitellä hyvästä harjoittelusta, kun ainoat kehut tulee viimeisenä päivänä ja vielä niin mielin kielin! :( Joo kiitos vain mollaamisesta, pompottelusta, vähättelystä ja huonosta perehdytyksestä koko harjoittelujaksolta... Ei siihen yksi kiva päivä riitä!

        Jotkut on kyllä olleet niin ikäviä paikkoja ja jotkut taas vastaavasti aivan loistavia!


    • nurse2012

      Joissain yksiköissä noudatetaan vanhanaikaista hierarkiaa ja valitettavasti opiskelijoiden asema on alimpana. Itse opiskelen sairaanhoitajaksi ja voin sanoa, että kyllä niitä kaikenlaisia harjoittelupaikkoja on ollut. Meidän luokalta lähes kaikilla on ollut niitä paskoja kokemuksia harjoittelupaikoissa ja osalla on tullut tippa linssiin, kun kohtelu on ollut niin huonoa. Välillä on ajatellu, että mitä v...tua tehdään millään soveltuvuuskokeilla, kun hoitoalalla näkee aivan sekopäistä sakkia.

      Häntä pystyyn vaan, ei kai se tästä enää huonommaksi enää mene. Seuraava harjoittelupaikka voi olla sitäkin mahtavampi.

      • Eräs potilas

        Hoito alalle valitaan paljon epäkohteliaita, itsekkäitä niskojen nakkelijoita,
        harvoin sairaaloissa näkee ystävällisiä, empaattisia hoitajia.
        Ihmettelen soveltuvuuskokeita, eikö siinä pitäisi erottua jyvät akanoista.
        Harjoittelijan osa on ankea, jos osastolla on ilkeitä, itseänsä täynnä olevia
        mukamas kaikki tietäviä hoitajia.
        Tsemppiä sulle, koeta kestää tuleva lähihoitaja.


    • LeenaNeena

      Meidän osastolla on iät ja ajat toimittu niin, että vakkariporukka (hoitajat, sihteerit, laikkarit ja lääkärit) mennään aamukahville samaan aikaan ja opiskelijat ne jotka ei jostain syystä ehdi tauolle (esim. syöttävät) jäävät siksi aikaa osastolle. Aina saa ja KUULUUKIN tulla kyselemään tauolta apua ja neuvoa jos tarvii - kukaan ei koskaan ole pitkin hampain jättänyt kahvikuppia pöydälle. Eikä siellä tauolla ehdi istahtaa kuin max. 15 min. Ehkä se kuullostaa kamalalta, että jätetään opiskelijat vain sinne kansliaan, mutta näin on aina ollut ja varmaan tulee olemaankin... Ne on näitä pinttyneitä tapoja, kun työkaverit haluavat viettää edes kerran päivässä hetken yhdessä muuten kuin työn lomassa :) Meillä ainakin on todella hyvä henki.

      • Turha julkkis

        "Ne on näitä pinttyneitä tapoja, kun työkaverit haluavat viettää edes kerran päivässä hetken yhdessä muuten kuin työn lomassa :) Meillä ainakin on todella hyvä henki"

        Kalahtiko omaan nilkaan?


    • Potilaana ollut

      Eksyin lukemaan tätä keskustelua...Vähän ehkä asian vierstä kirjoitan. Te hienot ihmiset, jotka opiskelette hoiva-alaa, älkää katkeroituko ikävistä työkavereista, jaksakaa pitää pää pystyssä ja olkaa ylpeitä itsestänne! Teette todella tärkeää työtä! Itse useamman kerran vuodeosastolla potilaana olleena olen itse ihmetellyt samaa: miten ihmeessä soveltuvuuskokeista huolimatta hoitajiksi on voinut valikoitua joitakin niin ikäviä ihmisiä ?! Mutta, mutta...joukossa on niitä aivan ihaniakin... Kuinka ihanalta on tuntunut kun hoitajalla on ollut kaikessa kiireessä hetki sanoa rohkaisevia sanoja...kuinka lohduttavalta onkaan tuntunut kun sairaanhoitaja on hieman hymyillyt ja koskettanut olkapäästä. Sairaalassa potilaana kokee usea suuria kipuja ja voi pelottaa kovastikin. Miten kiitollinen olen niille ihanille hoitajille, jotka ovat minua jaksaneet tukea...Kiitos teille! Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte! Ja te, jotka opiskelette hoivatyötä, jatkakaa vaan, älkää antako periksi vaikka työtoverit ovat joskus inhottavia, älkää te olko!

    • 6+12

      LeenaNeena: Älkää sitten ihmetelkö, jos jossain vaiheessa on vaikea saada keikkalaisia / uusia työntekijöitä osastollenne. Opiskelijat kun ovat niitä tulevia kollegoita, ja kyllä sitten tulevan työpaikan valintaan vaikuttaa suuresti se, millaisia kokemuksia on harjoittelupaikoista ollut.

      Vetovoimaisimmiksi työpaikoiksi opiskelijoiden keskuudessa valikoituvat ne paikat, joissa opiskelijat on otettu osaksi työyhteisöä (ja todellakin päästetään viettämään taukoa yhdessä muun henkilökunnan kanssa), ja onneksi sellaisia paikkoja on paljon.

      Työvoimapula on koko ajan lisääntymässä, joten opiskelijoista kannattaa pitää huolta jo oman osaston tulevaisuuden vuoksi.

    • nähty on

      Th:ssa nyt on varmaan yli puolet itserakkaita, suuria luuloja itsestään ylläpitäviä turhiksia ja paskanjauhajia. Alalla näkee todella katkeroituneen oloista tallaajaa niin miehissä kuin naisissakin....nuoret älkää vaan missään nimessä valitko th-alaa tai jos valitsette, perustakaa oma yritys.

    • kokemustaa---

      Vähän sama juttu itsellä ja tuntemukset kun luin tarinaasi. itse menin avoimin mielin ja innokkaana erääseen sairaalaan harjoittelijaksi/sijaiseksi. Alussa kannustetttiin kaikilla menee aikansa kun oppii asiat ja muutenkin oltiin ystävällisiä. Sitten jossakin taikaiskussa oltiinkiin arvostelemassa enkä osannutkaan enää tehdä töitä jonka kuultua tietenkin oma motivaatio laski vaikka tein kaikki työt ja yritin olla mukava ja auttava loppuun saakka. Jotenkin se ilmapiiri alkoi itsekin tökkiä ja se kivan esittäminen tiesi tarkoittavan vaan pelkkää esittämistä ja selän takana juoruttiin. Olin kuitenkin ollut paikassa niin vähän aikaa että sopeutumiseen olisi pitänyt antaa enemmän aikaa vaikka sanottiin sinut on perehdutety niin hommien pitäisi sujua..No teinkin aika paljon oma-aloitteisesti asoita ja hoidin työn hyvin mutta mikään ei tuntunut riittävän.. niin eipä jäänyt sos ja terveys alasta kovin hyvää kuvaa vaikka en tästä lannistu vaan ajattelen ettei se varmasti kaikki vika minussa ollut vaan yleisessä ilmapiirissäkin oli jo mätää ja se oli jo muidenkin uusien puheiden mukaan helppo purkaa meihin uusiin ja tumpeloihin.. vanhojen työntekijöiden mielestä.. no oli työpaikassa pari ihanaa ihmistä joiden kanssa voisin tehdä töitä mutta sitten on taas näitä joita pitää sietää mutta siinä se.. :)

    • kokenut samaa

      Mahtoikohan harjoittelupaikkana olla Pohjois-Karjalan keskussairaala/osasto 1G? kun siellä oon kuullu että on vastaavanlaista meininkiä. On sanoisinko ehkä HIEMAN erikoinen lääkäri siellä ja meno sen mukaista.... :/ monet vakio työntekijät lähteny käveleen just sen takia. Uupuneet, jääneet sairaslomalle jne, syynä työpaikkakiusaaminen. Että ei se opiskelijasta johdu eikä vakio työntekijästä ainakaan siellä, vaan eräs originelli persoona jolla on vakavia traumoja, purkaa angstia ja heijastaa ikäviä kokemuksiaan muihin ihmisiin. Mutta jos päädytte sinne harjoitteluun, niin menkää omalla vastuulla jos jaksatte. Ja jos siellä joku on teille ikävä, niin ottakaa asia puheeksi jonkun luotettavan henkilön kanssa niin saatte jonkun muun ohjaajan. Minä olen kokenut hiukan samaa, mutta en harjoittelijana vaan potilaana. Ja jos te haluatte, niin mie voin tästä kyllä kovistella sitä lääkäriä sitten kun seuraavan kerran hänet tapaan. Sanon hänelle, että nyt olisi asiaa ja vähän kovistelen niin kyllä se varmaan tapansa parantaa kun saa kunnon puhuttelun.

    • SHAnnaHS

      Sama juttu täälläkin. Opiskelin lähihoitajaksi ja perään sairaanhoitajaksi, eli harjoittelujaksoja mahtui useampi tähän kuuteen vuoteen. Tuttu tunne tämä masennus ja vetäytyminen... Miehän olen kaiken lisäksi myös maahanmuuttaja :D. Huono yhdistelmä siis... Monelle ohjaajalle...

      Mutta...

      Selvisin siitä, ja siekin ap selviät. Pääasia, että säilyt hyvänä persoonana ja omalta osaltasi yrität muuttaa tulevaisuudessa pinttyneitä tapoja työpaikallasi. Noilla katkerilla ohjaajilla kohta eläkeikä edessä :), eli vanhat parrat vaihtoon ja uusia mukavia tilalle! Tsemppiä, ymmärrän sinua hyvin ja ehkä suakin helpottaa tietää, ettet ole ainut. Meitä on useampia sellaisia, joita on huonosti ohjattu :). Ja muista, että sullaikin on oikeuksia opiskelijana!

    • sairaanhoitaja ea

      Noita alalle ja ohjaaksi sopimattomia on aina..:( Älä välitä vaan rohkeasti uutta kohden.Nyt ainakin itse tedät etteä et sitten aikansi anna ko kohhtelua opiskelijalle..Its etykkään aivan mahdottomasti opiskelijoista ja heidän ohjauksestaan..Ja kannustan aina kysymään koska tyhmiä kysmyksiä ei ole! Jotkut työpaikat(esim vanhusten ja vamma.hoito)käyttävät opiskelijoita työvoimana ja sivuuttavat ohjauksen kokonaan.Pois ne ajat joilloin opiskelijat joi kahvinsa siivouskomerossa :( Tsemmpiä sulle ja uuteen ihmisläheiseen ammatiisi!

    • Fiiiideli

      Nuoret hoitajat ovat aina olleet kivoja ja auttavaisia (ehkä koska olen itsekin nuori ja samanlaisia harrastuksia työn ulkopuolella jne.), mutta ne vanhat konkarit lähes tulkoon JOKAINEN (yhtä kahta lukuun ottamatta) ovat ihan järkyttäviä hitlereitä ja muka niin yli-ihmisiä!

      Opiskelija ei ole MITÄÄN. Opiskelijalla ei ole muuta nimeä kuin opiskelija, opiskelijaa pompotellaan ja annetaan sellaisia tehtäviä joita nämä konkarit eivät jaksa tai halua tehdä ja niiden tekoon ei saa mitään opastusta. Kiukutaan vaan, että "etkös muka osaa"... :( Opiskelija jätetään AINA yksinään pyörimään kansliaan siksi aikaa, kun vakkarit lörpöttelee kahvihuoneessa tai ovat keittiössä syömässä potilasruokaa. Kukaan ei kerro opiskelijalle mitään mitä osastolla tapahtuu - kaikki pitää vaan osata ja yhtäkkiä lähetetään hakemaan jotakin jostain ihan ihmeellisestä paikasta vaikka juuri käskettiin tehdä jotain ihan muuta...

      Virheistä ei koskaan kerrota kauniisti vaan aina vihaiseen ja vähättelevään sävyyn. Tiuskitaan opiskelijoiden kuullen "voi v*tun opiskelijat taas". Juu se tutustumispäivä on kiva ja samoin se viimeinen harjoittelupäivä. Silloin ollaan niin mukavia ja opiskelijaystävällisiä, että oikein itkettää...

      Näitä kokemuksia minulta parista harjoittelupaikasta. Ja voin sanoa, että vika ei ole kyllä minun asenteessani tai on kyllä siinä määrin etten osaa todellakaan ihan kaikkea enkä ole seppä syntyessäni. Niin ja olen opiskelija ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6975
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      107
      4727
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      55
      3981
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3344
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      685
      2035
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      234
      1420
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1348
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1283
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      972
    Aihe