Olen 16-vuotias tyttö ja parisen viikkoa sitten alkanut seurustelemaan erään ihanan tytön kanssa(yksinkertaisesti sanon nyt että olen kuitenkin bi, en ala vääntämään monimutkaista selostusta siitä tähän nyt kaikille.). Tyttöni on seurustellut jo useita kertoja aikaisemmin vaikka on minua pari vuotta nuorempikin, itselleni tämä on vasta toinen kerta(ja ensimmäinenkin kaukosuhde).
Haluaisin nyt vain keskustella ihan muuten vaan sellaisesta kun itse olen huulineitsyt, ja lähes luonnollisesti tyttöystäväni on sitten pussaillut jo useammankin kanssa, ja tämä ehdotti että jos ensi kerralla kun nähdään niin antaisi minulle ekan suukkoni. Ja tää ajatus tuntui tosi mukavalta ja tavallaan haluaisinkin, mutta sitten tavallaan kaivaa sellainen ajatus että en kuitenkaan ehkä ole siihen vielä valmis.. Siihenkään.
Me ollaan tunnettu jo lähes vuosi ja siteemme on todella vahva, ollaan oltu parhaita ystäviä lähes koko sen ajan(kaikki tapahtui todella äkkiä, ja muita yhtä läheisiä kun minulla ei ole..), mutta itse en ole kamalasti tottunut fyysiseen kontaktiin ainakaan täällä kotipuolessa, ystävien kanssa sitä halailua tapahtuu enemmän mutta en vaan jotenkin pysty varmaan vielä edes siihen pussaamiseen, niin ihana kuin ajatus sinänsä onkin..
Ja kyllä, suunnitelmissa on sanoa tyttöystävälle tästä vielä, olen niin kokematon enkä vielä valmis.
Ajattelin vain että onkos maailmassa ketään muita ihmisiä joilla on jotakin tämänsorttisia tuntemuksia, vai olenko ainoa hupsu joka yrittää säästää itseään ja olla pilaamasta nuoruuttaan liian nopealla tahdilla? :'D
Suutelukin arveluttaa..?
5
145
Vastaukset
- ???????
Moi.
Juu mullakin oli sama ongelma kun olin oman tyttöystävän kanssa treffeillä. Ensi suudelma jännitti mua niin etten melke pystyny oleen. Onneksi kuitenkin se oli helpompaa kui luulin. Eli älä turhaan jännitä mutta muista että älä lähe suuteleen väärissä paikoissa koska sillo voi tulla toiselle semmonen epävarma olo.Joo, musta kyllä silti tuntuu että mä se tässä enemmän jännitän kun se kokematon olen, mutta ihan oikeessa oot. :'D
Ja kyllä mä mielellään pidän ne suukot ihan privaateissa oloissa, tarvii kaupungille lähtee nuoleskelemaan.. ja jos nyt edes sais tämän ekan pois alta. :'3- ??????
lapsisuomenmaan kirjoitti:
Joo, musta kyllä silti tuntuu että mä se tässä enemmän jännitän kun se kokematon olen, mutta ihan oikeessa oot. :'D
Ja kyllä mä mielellään pidän ne suukot ihan privaateissa oloissa, tarvii kaupungille lähtee nuoleskelemaan.. ja jos nyt edes sais tämän ekan pois alta. :'3joo ja jos sua jännittää liikaa nii tee nii kuin mä tein ku tehtiin ekat kielarit eli tunnista silleen että et osaa ja oot vähä aloittelia näis jutuis....luulis jo vuoden olleen ystävän ottavan sen ihan normisti että älä ujostele turhia.
?????? kirjoitti:
joo ja jos sua jännittää liikaa nii tee nii kuin mä tein ku tehtiin ekat kielarit eli tunnista silleen että et osaa ja oot vähä aloittelia näis jutuis....luulis jo vuoden olleen ystävän ottavan sen ihan normisti että älä ujostele turhia.
Juu unohdin tuossa mainita(mahtava muistini
- ??????
lapsisuomenmaan kirjoitti:
Juu unohdin tuossa mainita(mahtava muistini
juuh kyll se siitä ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760