Jotakin tästä

Katselin voimalan internetistä. Yli 60 vuotta esikoislestadiolaisena pani minut kyllä ihan oikeasti ihmettelemään moista touhua.

Mitä sitten naisen toimimiseen pappina tulee niin jokainen voi lukea Raamatustaan ja tutkia kirkkohistorioista, että vastuu pappeudesta on yksin miesten harteilla kristinuskossa 2000 vuotta. Vain pohjoismaissa on poikettu kristinuskon traditiosta.

Hylkäämiseen Raamattu ei anna pienintäkään oikeutta, jopa vihollisia pitää rakastaa, kuten Herramme Jeesus meitä opettaa. Siksi esikoislestadiolaisuudessakaan ei eroteta ketään, vaikka haistattelisi johtajaa.

Esikoislestadiolaiset ovat pitäneet tiukasti kiinni Jellivaarassa aikanaan 1840 luvun lopulla syntyneestä traditiosta. Lestadiuksen saarnakartat (Postillat) ovat joka sunnutai käytössä edelleen.

YHteistä Tornionjokilaaksossa 1800/1900 lukujen taitteen tienoilla syntyneeseen vanhoillislestadiolasuuteen on, mutta silti ero on kyllä huimaava. Tunnen joitakin vanhoillislestadiolaisia, kummipoikamme vaimon mm. ja joitakin muitakin. Jotkut ovat tympeitä selvästi omassa kuplassaan eläviä ihmisiä. Toisia lestadiolaisia ei missään tapauksessa tervehditä Jumala tervettä tervehdyksellä.

Kaiken pahan alku ja juuri on Raamatun vastainen "vain me seurakuntaoppi, joka vaivaa hyvin monia henkilöitä myös omassa herätysliikkeessäni, valitettavasti. Väärän seurakuntaopin taustalla uskon olevan valtataistelun seurauksena syntyneet lukuiset hajaannukset, joista ensimmäinen tapahtui 1800/1900 lukujen taitteessa Johan Raattamaan kuoltua, jolloin liike hajosi kolmeen osaan.

KOska kaikken Jeesukseen uskovien on velvollisuus rakastaa jopa vihollisiaan, on selvää että jokin "hyväksyttävä" syy piti keksiä, joka oikeutti jakaan kristityt eri leireihin ja tuomitsemaan toinen toisensa kadotukseen.

Jumala joka on rakkaus, ei ole sokea, Tänään TV:ssäkin puheeksi tulleet vaikeudet ja lukuisat hajaannukset eri joukkoihin Jumala sallii keskinäisen rakkaudettomuuden ja anteeksiantamattomuuden vuoksi.

Mielenkiintoista seurata, kuinka suurimman lestadiolaisryhmän käy tässä kamppailussa.

On selvää että johto ei ole ikinä valmis muutokseen, koska Jumalaan verrattava valta ja erehtymättömyys, ovat liian suuri lahja johtoryhmälle menetettäväksi. On hyvä että JUmala alkaa vihdoinkin kynimään näitä lantakasan päällä kiekuvia ylpeydestä paisineita kukkoja.
6100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kotimaa24: Kaleva: Hurtig jättää vanhoillislestadioilaisen liikkeen

Comments:

Lauri Lahtinen |
16.4.2012 22:32:10
Yksi ihan pieni kysymys: Onko julkisuus auttanut?

Olen seurannut tilanteita toisessa porukassa ja muistan asioita yli 60 vuoden ajalta. Koko ajan on ollut rojekteja käynnissä, milloin on kirjoitettu kirjelmiä, milloin kerätty nimiä, mutta oleellisia muutoksia ei ole tullut. Kyllä minä jotain näistä asioista ymmärrän,

Ymmärrän ehkä enemmän mitä osaatte des kuvitella.

Äänestä

"että vastuu pappeudesta on yksin miesten harteilla kristinuskossa 2000 vuotta."

Ei ole näin. Varhaiskristillisissä seurakunnissa, eli juuri niissä Jeesuksen kuoleman jälkeen perustetuissa seurakunnissa sekä naiset ja miehet toimivat pappeina. Pappeus oli kiertävä tehtävä. Sitten tultiin Paavalin aikoihin ja hän alkoi sekoittaa omia ajatuksiaan Jeesuksen sanoihin ja puhui Jeesuksen nimissä asioita, mitä itse keksi. Hän halusi valtaa ja huomasi saavansa sitä juuri kristillisessä seurakunnassa, ja käytti valtaansa lopettaakseen muut "kilpailevat" seurakunnat, varsinkin niissä missä oli naisia (nainen vaietkoon jnejne) . Naistenvihaajana (oli ehkä impotentti ja homo ja kuten uskonlahkojen vanhat miehetkin sekä kristinuskossa että islamissa) kompensoi hiipunutta seksuaalista valtaansa mielivallalla).

terv. eräs uskontotieteilijätär

Äänestä
  • Viestisi on perätön.

    Vanhan testamentin aikana, eikä uuden testamentin aikana ole ollut yhtään naispappia.

    Sen sijaan muissa seurakunnan tehtävissä naisilla on ollut aina merkittävä osa.

    Kysymys on siitä, että pappi on ollut alkukirkon aikana aina melko pian päätään lyhyempi marttyyri.

    Itse en mielelläni katsoisi alastonta naisen ruumistanauloilla lävistettynä ristillä. Entä sinä?

    Ihmiset ovat nukkuneet ruususen uneen. Kuvitellaan että kristityt saavat vapaina elää.

    Kuitenkin esimerkiksi 1900 luvulla, siis sadan vuoden aikana, on surmattu enemmän kristittyjä, kuin siihen mennessä yhteensä.

    En ymmärrä moista hyväuskoisuutta ollenkaan!!!!

    Saattaa ihan muutaman vuoden sisällä alkaa tulemaan kristittyjä ruumiita Suomessakin.

    Äänestä

  • pikkusen rajaa tyhmä kirjoitti:

    Viestisi on perätön.

    SIIS: Vainot kohtaavat ensimmäiseksi seurakuntavastuussa olevia henkilöitä, siksi rakas veljemme Paavali rakasti naisia niin paljon, että vapautti naiset raskaasta pappeuden taakasta kokonaan, ja ikiajoiksi.
    Kiitos Jeesus!

    Nainen joka pyrkii papiksi, ei tunne läheskään riittävästi kristinuskon opetustoimeen liittyviä riskejä.

    Äänestä

  • Jeesus elää kirjoitti:

    Vain itse piru väittää apostoli Paavalia sekoittajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiitos Jeesus kirjoitti:

Katselin voimalan internetistä. Yli 60 vuotta esikoislestadiolaisena pani minut kyllä ihan oikeasti ihmettelemään moista touhua.

Mitä sitten naisen toimimiseen pappina tulee niin jokainen voi lukea Raamatustaan ja tutkia kirkkohistorioista, että vastuu pappeudesta on yksin miesten harteilla kristinuskossa 2000 vuotta. Vain pohjoismaissa on poikettu kristinuskon traditiosta.

Hylkäämiseen Raamattu ei anna pienintäkään oikeutta, jopa vihollisia pitää rakastaa, kuten Herramme Jeesus meitä opettaa. Siksi esikoislestadiolaisuudessakaan ei eroteta ketään, vaikka haistattelisi johtajaa.

Esikoislestadiolaiset ovat pitäneet tiukasti kiinni Jellivaarassa aikanaan 1840 luvun lopulla syntyneestä traditiosta. Lestadiuksen saarnakartat (Postillat) ovat joka sunnutai käytössä edelleen.

YHteistä Tornionjokilaaksossa 1800/1900 lukujen taitteen tienoilla syntyneeseen vanhoillislestadiolasuuteen on, mutta silti ero on kyllä huimaava. Tunnen joitakin vanhoillislestadiolaisia, kummipoikamme vaimon mm. ja joitakin muitakin. Jotkut ovat tympeitä selvästi omassa kuplassaan eläviä ihmisiä. Toisia lestadiolaisia ei missään tapauksessa tervehditä Jumala tervettä tervehdyksellä.

Kaiken pahan alku ja juuri on Raamatun vastainen "vain me seurakuntaoppi, joka vaivaa hyvin monia henkilöitä myös omassa herätysliikkeessäni, valitettavasti. Väärän seurakuntaopin taustalla uskon olevan valtataistelun seurauksena syntyneet lukuiset hajaannukset, joista ensimmäinen tapahtui 1800/1900 lukujen taitteessa Johan Raattamaan kuoltua, jolloin liike hajosi kolmeen osaan.

KOska kaikken Jeesukseen uskovien on velvollisuus rakastaa jopa vihollisiaan, on selvää että jokin "hyväksyttävä" syy piti keksiä, joka oikeutti jakaan kristityt eri leireihin ja tuomitsemaan toinen toisensa kadotukseen.

Jumala joka on rakkaus, ei ole sokea, Tänään TV:ssäkin puheeksi tulleet vaikeudet ja lukuisat hajaannukset eri joukkoihin Jumala sallii keskinäisen rakkaudettomuuden ja anteeksiantamattomuuden vuoksi.

Mielenkiintoista seurata, kuinka suurimman lestadiolaisryhmän käy tässä kamppailussa.

On selvää että johto ei ole ikinä valmis muutokseen, koska Jumalaan verrattava valta ja erehtymättömyys, ovat liian suuri lahja johtoryhmälle menetettäväksi. On hyvä että JUmala alkaa vihdoinkin kynimään näitä lantakasan päällä kiekuvia ylpeydestä paisineita kukkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu