Minulla on eräästä mediasta saatu sähköpostiosoite, jonka saa kaiketi kuka vaan internetin kautta.
Ihmetellyt yhtä asiaa, ettei se sulkeudu vaikka sen sulkee. Heidän omat sivut vielä ilmoittaa, että sivut on turvallisesti suljettu. Kun tämän jälkeen painaa nuolinäppäintä taaksepäin niin se näyttää kaikki ne sivut joita on pidetty auki. Kyseinen vika ei näy esimerkiksi pankkiasiota hoitaessa. Vika ei näy kun on käyttänyt joskus yksityisiä koneita. Osaan sanoa vain, että se vika ilmeneen työpaikkani koneessa (valtion). Olen kertonut siitä tietokoneen järjestelmän tukihenkilölle tilanne ei edelleenkään ole muuttunut. Vian väitetään olevan kyseisen median järjestelmissä.
SIIS MISSÄ HELVETISSÄ ON VIKA!
Aina käytön jälkeen on katkaistava yhteys Ctrl Alt Delete ja kirjauduttava koneelle uudelleen (se ei sinänsä vie paljonkaan aikaa), tosin toddennäköisesti riittää, että katkaisee kyseisen median sivut kokonaan.
Kuvitelkaa eri tilanteita, miten tieto voi levitä tuommoisen toiminnan vuoksi? Ajatelkaapa jos jossain muualla joku henkilö ei tiedä asiaa ja jättää koneensa auki (kyseisen median sivut vielä näkyvät), luullen, että sähköposti on suljettu?
SIKAMAINEN VIKA !
4
93
Vastaukset
- Mike Rosoft
Nhahhahha :D, hupaisa viestisi sai mut ihan hyvälle tuulelle. Kuuleha sie, joka paikassa käsketään tyhjentää välimuisti ja sivuhistoria kun ollaan julkisella koneella, verkkopankkien lopetussivuilla se jopa mainitaan niin, että on vaikea olla huomaamatta. Normaaliälyinen hoksaa tämän tarkoittavan myös sähköpostia ja muuta identiteettiin sidottua nettikäyskentelyä.
Ei tuo ole mikään vika, vaan ominaisuus ja riippuu miten nettisivusto on koodattu. Turhia murehdit, siis, eli rauhoitu ja tyhjennä välimuisti ja historiatiedot selaimestasi. - S
Heh,heh,heh kaikki lelut pitäisi olla käytössä, lisäksi InPrivate, lisäksi suosikki jutskat ei tallenna, joten...
Hiffaks´, et vaan, että outoo on kun muualla toimii (ei peruttamalla näy), mutta miks´ ei toimi tässä talossa? - ei näin
Mollatakseni "Mike Rosoftia" kun tälle linjalle lähdettiin.
Väimuistiin ei vaikuta millään tavalla miten sivut on koodattu! Se kun on selaimesta riippuva ominaisuus.- Mike Rosoft
Huonosti ilmaisemani kohta jossa kerron koodauksesta viittaa nuolinäppäimen painamisen jälkeiseen toimintaan. Välimuisti on välimuisti eikä mikään varsinainen ominaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770