Onko teillä muilla sos. fobikoilla elämä pelkkää ylä ja alamäkeä?? Mulle ei ole vielä tehty diagnoosia kyseisestä fobiasta mutta olen lukenut siitä sen verran että taudin kuva kyllä sopis muhun täydellisesti. Viimeisessä saikkulapussa tais olla määrittämättömän ahdistuneisuus häiriön koodi.
En niinkään pelkää ihmisjoukkoja tai syömistö yleisillä paikoilla. Mun ongelma on lähinnä puhuminen vieraille ja esimies asemassa oleville pelkään tehdä kaikkea mikä voi johtaa siihen että tunnen oloni tyhmäksi, noloksi, nöyryytetyksi. Mulla on myös pakonomainen tarve suoriutua kaikesta täydellisesti en pysty vastaan ottamaan lainkaan negatiivista palautetta.
Tällä kierteellä tarkoitan jonkin aloittamista (opinnot, työ) ja aina sen lopettamista pahan olon takia. Eli on tunne että pystyisi ja jaksaisi tehdä jotain esim aloittaa uudet opinnot ja uskoo pystyvänsä. No sitten tapahtuu jotain opintoihin liittyvää joka aiheuttaa ahdistusta. Esim esitelmät, työharjoittelut, jne. Sama työssä uskoo jaksavansa ja kykenevänsä suorittamaan kaikki työtehtävät, mutta sitten ne osoittautuukin paljon uskottua raskaammiksi alkaa pelkäämään tiettyjä työtehtäviä lopuksi välttämään ja sitten on taas ahdistuu ihan älyttömästi. Ahdistus nousee lähes sietämättömäksi ja ainoa ulospääsy on lopettaminen. Se tuo välittämön helpotuksen. Mutta sitten kun lopettaa vähän päästä iskee masennus ja epätoivo. Siis oman elämän suhteen. Tunne ettei pysty mihinkään ja ei ole mitään. Sitten kun on taas ollu puoli vuotta kotona luulee taas olevansa valmis vaikka mihin haasteisiin??
En niinkään pelkää ihmisjoukkoja tai syömistö yleisillä paikoilla. Mun ongelma on lähinnä puhuminen vieraille ja esimies asemassa oleville pelkään tehdä kaikkea mikä voi johtaa siihen että tunnen oloni tyhmäksi, noloksi, nöyryytetyksi. Mulla on myös pakonomainen tarve suoriutua kaikesta täydellisesti en pysty vastaan ottamaan lainkaan negatiivista palautetta.
Tällä kierteellä tarkoitan jonkin aloittamista (opinnot, työ) ja aina sen lopettamista pahan olon takia. Eli on tunne että pystyisi ja jaksaisi tehdä jotain esim aloittaa uudet opinnot ja uskoo pystyvänsä. No sitten tapahtuu jotain opintoihin liittyvää joka aiheuttaa ahdistusta. Esim esitelmät, työharjoittelut, jne. Sama työssä uskoo jaksavansa ja kykenevänsä suorittamaan kaikki työtehtävät, mutta sitten ne osoittautuukin paljon uskottua raskaammiksi alkaa pelkäämään tiettyjä työtehtäviä lopuksi välttämään ja sitten on taas ahdistuu ihan älyttömästi. Ahdistus nousee lähes sietämättömäksi ja ainoa ulospääsy on lopettaminen. Se tuo välittämön helpotuksen. Mutta sitten kun lopettaa vähän päästä iskee masennus ja epätoivo. Siis oman elämän suhteen. Tunne ettei pysty mihinkään ja ei ole mitään. Sitten kun on taas ollu puoli vuotta kotona luulee taas olevansa valmis vaikka mihin haasteisiin??
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on vähän samanlaista. Koulut yms. menee ensin ihan ok, sitten ahdistus kasvaa ja alan panikoida, lopulta olo käy niin hirveäksi että koulut menee huonosti, ei jaksa enää olla yhtään sosiaalinen ja pikku hiljaa vieroitan itseni kaikista ihmissuhteista.
Tunnen hirveitä epäonnistumisen tunteita kun en osaa käyttäytyä ja sitten masennun.
Ja aina jos olen epäonnistunut niin menee pitkän aikaa että pääsen taas raiteilleni. Että ylipäätänsä pystyn mihinkään.