Olen mies ja ollut todella pitkään puutteessa, ja sen takia alkanut silmäilemään netin seksi-ilmoituksia. Tuntuu kuitenkin että kaikissa naisten jättämissä ilmoituksissa haetaan itsevarmaa ja kyvykästä miesrakastajaa.
Koska olen ollut todella pitkään ollut vailla harjoitusta, niin en tunnista itseäni niistä ilmoituksista. En todellakaan voi väittää olevani sellainen kuin nämä naiset haluavat.
Luuletteko että voisi olla mahdollista, että tällaiselle reilusti miehen ikään ehtineelle, yli kolmekymppiselle voisi löytyä edes jollain tavalla edustavaa naista, joka voisi tutustuttaa miehen uudelleen seksiin?
Olen kyllä erittäin seksuaalinen, en estynyt siinä mielessä, intoa riittäisi ja kokeilunhalua, mutta naisen tulisi ymmärtää lähtötilanne. Eli ihan heti kaikki ei välttämättä menisi putkeen. En siis kuitenkaan ole aikuinen neitsyt, paitsi ehkä niin että tuntuu että poikuus on kasvanut minuun takaisin.
Onko ihan utopiaa kuvitella että jossain olisi - 30v normaali ja normaalivartaloinen, katseenkestävä nainen, joka voisi kelpuuttaa minut seksikaverikseen?
Tämä kysymys ei ole seuranhakuilmoitus.
Koska olen ollut todella pitkään ollut vailla harjoitusta, niin en tunnista itseäni niistä ilmoituksista. En todellakaan voi väittää olevani sellainen kuin nämä naiset haluavat.
Luuletteko että voisi olla mahdollista, että tällaiselle reilusti miehen ikään ehtineelle, yli kolmekymppiselle voisi löytyä edes jollain tavalla edustavaa naista, joka voisi tutustuttaa miehen uudelleen seksiin?
Olen kyllä erittäin seksuaalinen, en estynyt siinä mielessä, intoa riittäisi ja kokeilunhalua, mutta naisen tulisi ymmärtää lähtötilanne. Eli ihan heti kaikki ei välttämättä menisi putkeen. En siis kuitenkaan ole aikuinen neitsyt, paitsi ehkä niin että tuntuu että poikuus on kasvanut minuun takaisin.
Onko ihan utopiaa kuvitella että jossain olisi - 30v normaali ja normaalivartaloinen, katseenkestävä nainen, joka voisi kelpuuttaa minut seksikaverikseen?
Tämä kysymys ei ole seuranhakuilmoitus.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hei, saanko kysyä miksi olet ollut kauan ilman? Oletko ujo? Ja olen varma että löydät mukavan katseenkestävän naisen joka ymmärtää sun tilanteen.
Osuit oikeaan, olen ujo. En ole läpeensä ujo tai arka, mutta alkuvaiheissa kyllä, ja se on estänyt useimmiten esim. baarista seuran löytymisen.
Ok. pitäiskö sun sitten ensin yrittää vaan tutustua naiseen paremmin. Käydä treffeillä ja antaa asialle aikaa kypsyä? Vai onko tilanne nyt siis nyt se että olet niin järkyttävässä puutteessa että kertakaikkiaan pitäisi saada heti?
No kyllä tässä seksi on päällimmäisenä mielessä, oikeastaan ihan koko ajan. Ei voi kieltää.
Ja tietysti sitä voisi aluksi yrittää tutustuakin, mutta jos koko homma perustuu kuitenkin seksille, niin treffeillä käyminen voisi olla vähän..ei turhaa, mutta ehkä epätatkoituksenmukaista. Ainakin jos jos useampi deittikerta...
Väittäisin, että naiset karttaa liian seksihinkusta miestä ihan syystä, että sille kelpaa oikeestaan mikä vaan eikä naiset halua olla "mikä vaan". Eli, jos et maksullisia halua käyttää paineen poistoon etkä oikeen sitä itsekään pysty yksinään toteuttamaan niin, että panohalut laantus niin vaihtoehtoina ei ole muuta kuin PÄÄTTÄÄ, että muutakin ajateltavaa.
Sitten, kun muutakin ajateltavaa kuin seksi niin naisiakin alkaa löytymään. Hieman on munakana ongelma mutta liika hinku kyllä vie treffit kiville ellet yhtä puutteessa olevaa löydä.
Tiedän tämän,mutta mielessäni olikin se, että seksi-ilmoituksen kautta löytyisi. Mutta vähän epäilyttää onko sellaista naista olemassakaan joka tähän kelkkaan hyppäisi. Kun niitä oikeitakin panomiehiä on enemmän kuin tarpeeksi.
Hei, eli seksi ilmoitustenkaan kautta ei siis ole käynyt flaksi ja baareissa et uskalla kun olet ujo ja ei treffeille. On kuule vaikea yhtälö. Kyllä sun pitäis panostaa senverran siihen naiseen että pari kertaa käyt treffeillä. Tutustut vähän paremmin niin seksikin on parempaa.
Oletko mukavannäköinen? Pidätkö itseäsi kohteliaana ja fiksuna?
Seksi-ilmoitusta en ole vielä kokeillut. Eli minulla ei ole omaa ilmoitusta, enkä ole vastannut naistenkaan ilmoituksiin. Niiden naisten tekemien ilmoitusten takia ämän aiheen aloitin, kun tuntui että kaikissa niissä toivottiin selkeästi osaavaa ja todistetusti kyvykästä miestä. Kun en viitsi tällaiseen ilmoitukseen vastaamista edes harkita. Ja toisaalta toivoisin naiselta pientä kärsivällisyyttä, kun en tiedä miten homma lähtisi käyntiin.
Treffeille en sano varsinaisesti ei, mutta koska haluaisin puhtaasti seksille perus tuvan suhteen, niin en vain tiedä, miten se treffailu sopisi siihen. En kyllä tiedä miten nämä jutut tavallisesti järjestyvät netin kautta muutenkaan... Ulkonäköäni on vähä vaikea itse arvioida, siis kasvoista. En kai ole ääripäässä komeudessa, tai toivottavasti rumuudessakaan. Hyvätapainen ja kohtelias olen aina, se ei ole koskaan ollut ongelma.
Hei, Pitäisköhän sun sitten laittaa oma ilmoitus missä kerrot sun tilanteen? Et ilmeisesti myöskään käytä alkoholia baareissa kerätäksesi rohkeutta lähestymiseen?Mikä on siis ainoastaan vain hyvä asia. Naisena koen kännisen miehen lähentelyn ja suorat ehdotukset hyvin yököttävänä. Mutta,mutta myös toisenlaisia naisia jotka tykkää suorista ehdotuksista. Minkälaisissa baareissa yleensä käyt?
Tarkoitin tuolla treffaillulla muutamaa tapaamista josta huomaisi toimiiko kemiat vai ei.
Itse olen käynyt tälläisilla treffeillä muutamia kertoja netin kautta löytämieni miesten kanssa. Pari turhaa reissua tuli tehtyä kunnes löytyi ihana mies seksisuhteeseen.:)
Entäs se victoria milan sivusto missä varatut naiset hakevat piristystä seksielämäänsä?
Kyllä minä alkoholiakin käytän, mutta en siitä huolimatta oikein taida sitä lähestymistä, suoraan en ehdottele koskaan, koska se on minusta tyylitöntä. Käyn ihan kaikenlaisissa baareissa, paitsi en nuorison bilepaikoissa.
Oma ilmoitus voisi olla siinä mielessä järkevää, että siitä ainakin näkis suoraan, mistä on kysymys. Jotenkin vaan tuntuu, että voikohan kukaan nainen sellaisesta innostua. No, jos kuvattomana laittaa, niin ei kai siinä voi mitään hävitäkään... En yritä sua tässä pokata, mutta mieti omalla kohdallasi, voisitko olla kiinnostunut tuollaisesta ilmoituksesta?
En ihan ensimmäiseksi haluaisi salarakastajaksi varatulle naiselle. Rajoittaisi liikaa, kun pitäisi kaikessa ottaa huomioon se toisen suhde. Mutta ei toikaan nyt täysin poissuljettu idea olisi.
Jostain syystä olet nyt jäänyt pyörimään mun mieleen...ehkä siksi koska jollain tasolla ymmärrän sua. Olin itse myös vuosia selibaatissa ja kun sitten aloin uudestaan palata ns."henkiin" ja kiinnostua taas miehistä ja seksistä niin ei se ollutkaan niin helppoa palata takaisin. Olin myös jo totaalisen turhautunut niin kuin nyt sinä.
Meni siis pitkään ennen kuin vastaani tuli mies jonka kanssa halusin harrastaa seksiä.Tapasin miehen sattumalta ja onneksi mies oli aloitteellinen. Ekat kerrat oli lyhyitä kertoja enkä saanut niistä itselleni mitään. Mutta kumminkin niin mukavia että halusin jatkaa ja löytää parempaa. Nyt seksi on jo molemminpuolinen nautinto.
Musta tuntuu että saisit vastauksia siihen sun ilmoitukseen mutta minkälaisilta naisilta niin se jää nähtäväksi. Itse jos vastaisin siihen niin ajattelisin niin että kun vähän aikaan olisin kärsivällinen niin palkinnoksi saisin ihanaa seksiä. Jos kaikki siis menisi nappiin ja sinä olisit niin huomaavainen ja fiksu mies ettet heti vauhtiin päästyäsi jättäisi naista nuolemaan näppejään. Siitä tulisi hyvinkin hyväksikäytetty olo.
Kiitos vastauksistasi, on rohkaisevaa kuulla, että nainen voi ajatella myös niin että miehen iässä oleva mies saisi olla myös vähän haparoiva uudelleen aktivoituessaan. Voikin hyvin olla että tässä lähiaikoina teen itselleni ilmoituksen jonnekin sivustolle, mistä seksiseuraa voi hakea. Toivottavasti muutkin naiset ovat yhtä avarakatseisia kuin sinä :)
Siitä ei kyllä ole huolta että tekisin katoamistempun naiselle. Minulla on ollut tapana hoitaa nämä asiat suoraselkäisesti. Ja luulenpa että jos homma ei mene alkuunsa kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla pieleen, niin naisella ei ole minkään valtakunnan pelkoa siitä että en olisi tarpeeksi saatavilla. Pikemminkin päinvastoin.
Ole hyvä vaan.:) Ja olisiko mahdollista että kerrot mulle miten käy? Mua kiinnostaisi tietää onnistutko. Ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka minä vastaisin siihen sun ilmoitukseen..)
Tsemppiä ja ihanaa kevättä!
sääliks käy vähän