Miten löydän?

Olen niin sanotusti onnettomasti kadottanut ihastukseni (ja tunteet merkeistä päätellen ovat molemminpuoliset). Olimme samalla työpaikalla, mutta oma sopimukseni loppui muutama päivä sitten (uusitaan luultavasti syksyllä). Mies ei tästä tiennyt ja karkasi pari tuntia liian aikasin, enkä voinut pyytää numeroa tai mitään muutakaan (aikasemmin ei ollut tilaisuuksia, enkä oikeen ole kehdannut X)

Yritin hakea numeroa tekstiviestinä ja numeropalvelusta, mutta on salainen :( Jos pokkaa löytyisikin soittaa työpaikalle ja pyytää miehen numeroa, ei se onnistu, sillä vastaava henkilö on lomalla ja tiedän miehen loman alkavan parin viikon sisällä. En tahdo olla niin epätoivonen, että menisin norkoomaan työpaikan ulko-ovelle (varsinkaan nyt kun en enää ole siellä töissä) ja odottaisin, että ko. mies näyttäytyisi. Miten voin oikeastaan löytää tätä miestä tietämällä "vain" nimen ja kotikaupungin?

Toiseen suuntaan toimiminen on ihan yhtä vaikeaa, luultavasti myös siltä saralta, että mies ei tiedä koko nimeäni. Ja vaikka tietäisikin, ei mun liittymä ole omissa nimissäni. Työpaikan koneelta numero tosin löytyisi, mutta tällä miehellä ei ole tunnuksia koneelle ja vaikka olisikin, ei hän tietäisi hakunumeroa :P
2594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin joihinkin salaisiin numeroihin voi jättää (maksullisen) soittopyynnön numerotiedustelusta - koitapa semmoista.

Osoitteen saa selville esim. Väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta, mikäli mies ei ole laittanut tietojaan salaisiksi.

Äänestä

jos näät miehen auton,katto rekisterinumero,
akella(autorekisterikeskus) tais olla joku palvelu,että sai teksterilla haettua
auton tiedot,omistajan nimen ja
katuosoitteen.Rakkaudessahan on kaikki keinot
sallittuja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö kirjoitti:

Olen niin sanotusti onnettomasti kadottanut ihastukseni (ja tunteet merkeistä päätellen ovat molemminpuoliset). Olimme samalla työpaikalla, mutta oma sopimukseni loppui muutama päivä sitten (uusitaan luultavasti syksyllä). Mies ei tästä tiennyt ja karkasi pari tuntia liian aikasin, enkä voinut pyytää numeroa tai mitään muutakaan (aikasemmin ei ollut tilaisuuksia, enkä oikeen ole kehdannut X)

Yritin hakea numeroa tekstiviestinä ja numeropalvelusta, mutta on salainen :( Jos pokkaa löytyisikin soittaa työpaikalle ja pyytää miehen numeroa, ei se onnistu, sillä vastaava henkilö on lomalla ja tiedän miehen loman alkavan parin viikon sisällä. En tahdo olla niin epätoivonen, että menisin norkoomaan työpaikan ulko-ovelle (varsinkaan nyt kun en enää ole siellä töissä) ja odottaisin, että ko. mies näyttäytyisi. Miten voin oikeastaan löytää tätä miestä tietämällä "vain" nimen ja kotikaupungin?

Toiseen suuntaan toimiminen on ihan yhtä vaikeaa, luultavasti myös siltä saralta, että mies ei tiedä koko nimeäni. Ja vaikka tietäisikin, ei mun liittymä ole omissa nimissäni. Työpaikan koneelta numero tosin löytyisi, mutta tällä miehellä ei ole tunnuksia koneelle ja vaikka olisikin, ei hän tietäisi hakunumeroa :P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu