Onko kokemusta kaulakivusta kilpparivaivoissa? Minulla arvot lievästi heitelleet ja nyt ilmeisesti normaalit. Kuitenkin vajaan viikon ajan ollut kaulalla painon tunnetta ja sellaista palan tunnetta jossain sivuilla. Lisäksi tunne voimistuu kun painan leuan rintaan. Tänä aamuna oli myös pistelyä ko. Alueella ja hienoista ihan kurkun alaosan pistelyä. Outo olo. Olisin kiitollinen vastauksista.
Kaulakipu?!
6
4031
Vastaukset
- Tärkeä tieto
Kaulakipu oli nimenomaan se oire, joka omalla kohdallani sai lääkärin epäilemään autoimmuunityreoidiittia, jonka seurauksena minulle tuli kilpirauhasen vajaatoiminta.
- Huuh
Olen juossut sekalaisten oireiden takia työterv.lääkärillä ja muutaman kerran otettu kilppari arvot jotka hieman heitelleet mutta ovat nytbnormaalit. Tämän jälkeen asia kuitattu sillä että ei ole kyse kilpirauhasoireesta. Ei paljon vastaan sanominen ole auttanut.
- Tärkeä tieto
Olisin varmaan ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin, ellei kohdalleni olisi onnekseni sattunut erinomaisen hyvä lääkäri. Häntä oikeasti kiinnosti selvittää, mikä minua vaivaa. Kun sydänfilmit sun muut oli otettu ja normaaleiksi havaittu, hän pyysi minua kuvailemaan uudelleen oireitani viimeisen viikon ajalta ja silloin esille tuli tuo aiemmassa viestissäni mainitsemani kaulakipu, josta lääkäri osasi vetää oikeat johtopäätökset.
Minunkin tapauksessani on jälkeenpäin voitu todeta, että minulla on ollut vajaatoiminta piilevänä jo vuosia, mutta mitään ei tehty, kun labrat oli normaalit. Oireilla ei ollut mitään merkitystä :( Siksi ymmärrän, ettei sinun tilanteesi ole millään lailla helppo. Sinun tulisi löytää sellainen lääkäri, joka oikeasti ymmärtää näitä kilppariongelmia. En pysty sinulle ketään suosittelemaan, sillä minunkin nykyinen työterveyslääkärini on sellainen, ettei ymmärrä näistä yhtikäs mitään.
Toivottavasti löydät avun, olipa syy mikä tahansa. - Huuh
Tärkeä tieto kirjoitti:

Toivottavasti löydät avun, olipa syy mikä tahansa.Kaulakipu tulee ja menee, tunne on kaulan koskeminen(särky/kipu). Välillä molemmille puolille kaulaa ja välillä toiselle puolelle. Ei kurkkukipu mutta kipu kaulan alueella ja tunne että jokin on tiellä jossain kaulan alueella, niinkun jokin kinnais vastaan..
Muutenkin mulla paljon sekalaisia oireita joita olen luetellut lääkärille (ajottaista palelua, kipuja,särkyjä,väsymystä,ajatusten tahmasuutta ymym.) mutta kun arvot, vasta-aineita lukuunottamatta normaalit niin ei kuulemma voi olla kyse kilpirauhasesta..lisäkilpirauhanen tutkittu ja arvo ok.
Joskus vuosia sitten muistan lääkärin sanoneen, että kilpirauhanen tuntuu turvonneelle mutta siitä siis jo aikaa ja joskus vuosi sitten kun lääk.tunnusteli kilpparin, ei maininnut mitään erityistä.
- ripatiraa.
itsellä todettu kilipirauhasen liikatoiminta. tulehduksesta johtuva kosketusarkuus ja pala kurkussa -tunne liittyvät tähän. siis kun se rauhanen on tulehtunut, niin toki se on arkakin kun tunnustelee. esim. lääkkeitä oli hankala nielaista, kun tuntui, että kurkku on ikäänkuin tukossa.
itellä basedowin tauti juuri todettu. - tuttu juttu
Sekä kilpirauhasen että lisäkilpirauhasen kohdalla on tuntunut kipua, mutta endokrinologi sanoi, ettei kannata kuvata. Mielestäni oireet viittasivat tulehdukseen. Aikanaan struumassa kipu oli jatkuvaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525