Tuomio mikä nyt noille tuli oli oikein.

Siltikin pitäisi varmistaa että rikoksilla saatu hyöty poistetaan, eli omaisuus suvusta myös. Talot, autot ja matkustuskielto pitää olla myös.

Jotkut viisaammat tuomarit tekivät hyvän päätöksen, muuten on aika kestämätöntä kehitys jos isoja summia varastavat saavat kulkea vapaana kuten murhaajat.
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En suinkaan ole sanomassa, että oli väärin, että tuomiot tuli, mutta.... Hämmästellä täytyy tuomion rajuutta ainakin Merisalon osalta, 6- vuotta ehdotonta???

Ei kai Suomessa pikaistuksissaan tehdystä tapostakaan saa kuin maksimissaan saman ja sitäkin lievennetään esim. "vaikean lapsuuden" vuoksi puoleen. Merisalohan on "värkännyt" vain rahan kanssa tekemättä kuitenkaan kenellekkään fyysisesti pahaa.

Toki ymmärrän senkin, että hänestä ja Kanervasta oikeuslaitos tahtoi tehdä varottavan eimerkin tulevaisuutta varten.

Tässäkin voi todeta, että ei ole oikein tuomiot linjassa keskenään.

Äänestä
  • Puolivuotta sitten oli uutinen kuittimiehestä joka sai 5,9 vuotta.
    Kusetti verottajalta 2 miljoonaa.
    Nova mihet vei 5 eli taas tuli verrattuna pieni tuomio, olis pitänyt olla kymppi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fsd23tg3gh45h kirjoitti:

Siltikin pitäisi varmistaa että rikoksilla saatu hyöty poistetaan, eli omaisuus suvusta myös. Talot, autot ja matkustuskielto pitää olla myös.

Jotkut viisaammat tuomarit tekivät hyvän päätöksen, muuten on aika kestämätöntä kehitys jos isoja summia varastavat saavat kulkea vapaana kuten murhaajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu