Oon vältellyt sua

ja tietoisesti käynyt eräässä mulle hyvinkin "tärkeässä" paikassa erityisesti viime kuukausina vähemmän. Siis vähemmän mitä joskus kävin, lähes päivittäin. Jotenki vaan helpompi olla näkemättä. Mutta sit tulee se ongelma. Kuitenkin tavallaan haluan nähdä. Ihan vaikka kasvot lähempää kuin 20 metrin päässä auton ratissa. Kuitenkin ajattelin jatkossa ja työkuvioista riippuen käydä niin usein kuin huvittaa ja jaksan, tuli näkemisestä miten haikea olo tahansa.

Lisäksi osa musta pelkää sun kävelevän vaikka ruokaostoksilla nykyinen naises käsivarressa. Olettaen että sellanen löytyy ja ilmeisesti löytyykin. Väärinhän se on, itse sut päästin muiden noukittavaksi.

Ja se mikä tässä on naurettavaa, ollaan puhuttu eli oltu yhteydessä edellisen kerran varmaan vuosi puoltoista sitten. En roiku menneessä tai en ainakaan halua. Kyllä mä tiesin sillonkin tulevani miettimään meidän "juttua". Tällä hetkellä elämä ei oikein maistu miltään, tylsistyn. En koskaan olekaan ihastunu keneenkään yhtä kauaksi aikaa. Ei se tällä hetkellä samanlainen tunne olekaan, koska ei olla puhuttu. Mut kyllä se tunne on tallella aika vahvana.

En ole seonnut. Kymmenet ihmiset ajattelee nyt että joo tää on mulle, mutta tiedän ettei kyseinen herra käyttäisi aikaansa tänne. Itse asiassa, en tiiä mitä ihmettä täällä teen. Jos joku ei tällasille palstoille kirjottele, niin minä en todellakaan. Ihan hyvältä kuitenkin tuntuu purkaa johonkin, mihin teksti hukkuu bittiavaruuteen. Päiväkirjat ei oo koskaan ollut mun juttu. :)