ja tietoisesti käynyt eräässä mulle hyvinkin "tärkeässä" paikassa erityisesti viime kuukausina vähemmän. Siis vähemmän mitä joskus kävin, lähes päivittäin. Jotenki vaan helpompi olla näkemättä. Mutta sit tulee se ongelma. Kuitenkin tavallaan haluan nähdä. Ihan vaikka kasvot lähempää kuin 20 metrin päässä auton ratissa. Kuitenkin ajattelin jatkossa ja työkuvioista riippuen käydä niin usein kuin huvittaa ja jaksan, tuli näkemisestä miten haikea olo tahansa.
Lisäksi osa musta pelkää sun kävelevän vaikka ruokaostoksilla nykyinen naises käsivarressa. Olettaen että sellanen löytyy ja ilmeisesti löytyykin. Väärinhän se on, itse sut päästin muiden noukittavaksi.
Ja se mikä tässä on naurettavaa, ollaan puhuttu eli oltu yhteydessä edellisen kerran varmaan vuosi puoltoista sitten. En roiku menneessä tai en ainakaan halua. Kyllä mä tiesin sillonkin tulevani miettimään meidän "juttua". Tällä hetkellä elämä ei oikein maistu miltään, tylsistyn. En koskaan olekaan ihastunu keneenkään yhtä kauaksi aikaa. Ei se tällä hetkellä samanlainen tunne olekaan, koska ei olla puhuttu. Mut kyllä se tunne on tallella aika vahvana.
En ole seonnut. Kymmenet ihmiset ajattelee nyt että joo tää on mulle, mutta tiedän ettei kyseinen herra käyttäisi aikaansa tänne. Itse asiassa, en tiiä mitä ihmettä täällä teen. Jos joku ei tällasille palstoille kirjottele, niin minä en todellakaan. Ihan hyvältä kuitenkin tuntuu purkaa johonkin, mihin teksti hukkuu bittiavaruuteen. Päiväkirjat ei oo koskaan ollut mun juttu. :)
Lisäksi osa musta pelkää sun kävelevän vaikka ruokaostoksilla nykyinen naises käsivarressa. Olettaen että sellanen löytyy ja ilmeisesti löytyykin. Väärinhän se on, itse sut päästin muiden noukittavaksi.
Ja se mikä tässä on naurettavaa, ollaan puhuttu eli oltu yhteydessä edellisen kerran varmaan vuosi puoltoista sitten. En roiku menneessä tai en ainakaan halua. Kyllä mä tiesin sillonkin tulevani miettimään meidän "juttua". Tällä hetkellä elämä ei oikein maistu miltään, tylsistyn. En koskaan olekaan ihastunu keneenkään yhtä kauaksi aikaa. Ei se tällä hetkellä samanlainen tunne olekaan, koska ei olla puhuttu. Mut kyllä se tunne on tallella aika vahvana.
En ole seonnut. Kymmenet ihmiset ajattelee nyt että joo tää on mulle, mutta tiedän ettei kyseinen herra käyttäisi aikaansa tänne. Itse asiassa, en tiiä mitä ihmettä täällä teen. Jos joku ei tällasille palstoille kirjottele, niin minä en todellakaan. Ihan hyvältä kuitenkin tuntuu purkaa johonkin, mihin teksti hukkuu bittiavaruuteen. Päiväkirjat ei oo koskaan ollut mun juttu. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sitten voinut tunnisteita enempää laittaa?
Vois melkein kuvitella omaksi tytökseni mutta ei... Meidän viimeisin livetapaaminen jäi pikaiseksi tavaroiden siirtoon ja sittemmin pariin mesettelyyn, itse kokoajan paeten irti kaikesta myös itsestänikin.
Meilläkin oli paikka, tavat, hetkemme. Paikka jossa kauniina syysiltana otit minut viereesi. Paikka jossa luonto tarjosi mahtavan näytelmän, josta tyttöni vaikuttui ja se vaikutti minuun. Kiinnyin sinuun, tyttöni... Rakastuin sinuun. Kerroin sen sinulle. Vaikutuit jälleen ja se vaikutti minuun. Rakastuin sinuun ikuisesti. Et heittänyt minua mäkeen muiden tavoin vaan otit kaikesta huolimatta yhä lähemmäksi. Et luovuttanut... Miksi minä ajoin sinua etäälle. Miksi toimin eri tavalla kuin tunsin ja tunnen yhä. Anteeksi. En tiedä enkä ole tiennyt lähes neljään vuoteen mitä sinulle kuuluu. Toivottavasti elät, välität jostain ja joku välittää sinusta. Toivottavasti menestyt. Rakastan sinua yksinäni, se sattuu mutta hymyilen ja elän siellä menneessä, yhteisessä ajassamme.
Tunne, kaipuu ja kaikki sekaisin... vahva tunne näin tunteettomallekin.
Anteeksi palstalaiset, tänne tulvii vain niin samanlaista tekstiä ketjusta toiseen ja vie aikaanne ja siirtää omia keskustelujanne listalla alaspäin.
http://www.youtube.com/watch?v=tPGJFDy0-10&feature=related
Vielä Return to Innocence saa siivittää matkaa höyhensaarille, paikkaan missä arki unohtuu ja tuntuu hyvältä ja saattaa nähdä hänet.