Onko teillä muilla tätä valtavaa häpeää?? Siis ei kehtaa kenellekkään kertoa että on masennus. Mä olen sairastanut jo parisen vuotta ja kukaan ei oikeastaan tiedä. Pitäis ehkä rohkaistua kertomaan mutta kun en kehtaa. Tuntuu että kaikki voivat niin hyvin ja itse yritän parhaani mukaan kuulua joukkoon. Sitten kun tulee näitä huonoja hetkiä ei ole ketään kelle sen kertois. Olen joutunut valehtelemaan ihan älyttömästi sen takia ettei totuutta tarvitsisi kertoa. Kun olen ollut sairaslomilla tai jtn niin olen pysynyt kotona niin ettei kukaan tiedä että olenko kotona vai töissä. Töihinkin on ollut aina ihan tuskaa viedä sairaslomatodistuksia. Kyllähän pomolla on mahd tarkistaa f koodit. Siitäkin vain tulee pahempi olo kun ajattelee et nyt sekin ajattelee et olen tällänen kyvytön lusmu tai että feikkaan.
Nytkin on taas aika paha mase päällä. En jaksais hakea sairaslomaa mutten mennä töihinkään. En mennyt tänäänkään en edes ilmoittanut. Voipi olla ettei tarvi enää mennäkkään. Sotken tällä vain elämäni ihan kokonaan....
Nytkin on taas aika paha mase päällä. En jaksais hakea sairaslomaa mutten mennä töihinkään. En mennyt tänäänkään en edes ilmoittanut. Voipi olla ettei tarvi enää mennäkkään. Sotken tällä vain elämäni ihan kokonaan....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuule paljon jo voitat ja saa energiaa kun alat avoimesti kertomaan että olet masentunut. Se voi helpottaa jonkun läheisesikin tilannetta - ei tarvitse vetää jaksavan roolia ja pitää kulisseja. Ja eikös masennus ole melkein muotisairaus tänään. Ei siinä ole mitään häpeämistä.
Masennus ei ole mikään häpeä.
Enemmän se on häpeä jos sitä ei halua myöntää ja se lopulta ajaa sinut epätoivoon.
Nyt hankit ajan lääkärille ja kerrot miltä sinusta tuntuu... siitä se lähtee.
Huomaat jo aika piankin, ettei se niin kamalaa ollutkaan vaan helpottavaa ja jatkossa olosi vaan paranee.
Tunsin häpeää kouluaikoina, kun täytyi aina sanoa opettajalle, että nyt minulla olisi taas aika psykologille tai terveydenhoitajalle tai kuraattorille... Mutta opettaja oli kyllä ymmärtäväinen kun lopulta kerroin masennuksestani.
Koulukavereille en puhunut mitään masennuksestani. En tiedä mikä siinä on, mutta kyllä se vaan olisi hävettänyt. Kai pelkäsin, että muut alkavat pitää minua huonompana. Yläasteella minua koulukiusattiin, lukiossa olin vain yksinäinen, ja ammattikoulussa halusin esittää itsevarmaa ja vahvempaa kuin mitä olin, ettei kenelläkään tulisi mieleenkään kiusata minua. En siis halunnut näyttää todellista masentunutta minääni, koska taas minun itsetuntoni oltaisiin voitu niin helpolla lytätä.
"Olen joutunut valehtelemaan ihan älyttömästi sen takia ettei totuutta tarvitsisi kertoa. "
..Niin minäkin.
...Ja nykyään kun perheeni tietää vaikeasta masennuksestani ja itsetuhoajatuksistani, se vain masentaa lisää. En haluaisi olla vaivaksi tai huolen aihe... Mutta lopulta siis voitin häpeän ja kerroin heille masennuksestani.