bentsoja ja kaljaa

ei nimimerkkiä

Minulla oli aika paha alkoholiongelma, jonka vuoksi hakeuduin aikoinaan a-klinikalle. Siellä lääkäri kirjoitti minulle diapamia ja sanoi, että ota näitä, mutta älä juo.
Minä työtä käskettyä ja pian olin sellaisessa pillerikoukussa, että lääkärit luulivat etten tässä elämässä siitä irti pääse. Viikon välein sain apteekista 100 viisi millistä rauhoittavaa. Resepti kirjoitettiin vuodeksi. Ja kun kerroin lääkärille edessä olevan jotain erityisen tukalaa, (perhejuhlat, häät, hautajaiset, mitä vain keksin) hän kirjoitti kerralla vielä lisäreseptin 400 pilleriin.

Ei valitettavasti parantanut alkoholiongelmaani. Nyt ongelmia olikin kaksi. Juomisen lisäksi päässä piti olla lääkkeitä. Meinasi mennä henki ja kakenlaista käsittämätöntä tuli hommailtua.

Pari vuotta sitten aloin hitaasti vähettää päivittäistä lääkemäärää ja onnistuin pääsemään diapamista eroon. Juominenkin jäi. Yli vuoden olen ollut ilman lääkettä, eikä enää tee alkoholiakaan mieli. En ole absolutisti. Voisin juoda, mutta kun ei enää maistu. Humalassa en ole ollut pariin vuoteen.

Ihmettelen, että a-klinikalla, missä pitäisi olla asiantuntemusta päihdeongelmiin, kirjoitetaan noin huoletta rauhoittavia ihmisille, joilla riippuvuus toiseen keskushermostoon vaikuttavaan aineeseen.

Minulle ja ympärilläni oleville tuo sekoitus aiheutti omaisuuden menetuystä, paljon pahaa mieltä, pilalle menneitä ihmissuhteita. Hirveitä hävettäviä muistoja jäi, mutta juuri ja juuri selvisin hengissä ja joutumatta putkaan/linnaan/vankilaan.

Olin onnekas, ehkä vahvakin, kun onnistuin katkaisemaan päihdekierteeni.
Kaikki eivät kuitenkaan ole ja te ketkä olette juomisenne kanssa 'kusessa', miettikää kaksi kertaa ennen kuin otatte lääkäriltä vastaan reseptin rauhoittaviin
lääkkeisiin.

11

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Vastaavia leväperäisiä lääkäreitä tässä maassa riittä edelleenkin, kuten vastaavia bentsokoukkuun jämähtäneitä, kuten sinulle kävi. Se koukku on luja.
      Eräät kääpiöälyiset tällä palstalla toistuvasti peräti suosittelevat bentsoja...
      Kunpa ihmiset vain tietäisivät, mistä on kyse.

    • 1ex-deeku

      Katkolla tullut oltua muutaman kerran, ja heikoimmassa hapessa oli sinänsä siistin näköinen kipusisko, joka kertomansa mukaan oli työpaikallaan aina pöllinyt Diapameja, ja jäänyt koukkuun. Ei käyttänyt alkoholia. Työpaikka meni.
      Tärisi, puhisi, ja hytkyi tupakkahuoneessa siihen malliin, että ei meinannut penkillä pysyä.
      Moista en ole koskaan nähnyt pahimmilla juopoillakaan.
      Katkolla saa alussa rauhottavia vain muutaman kerran päivässä, ja se ei hänelle riittänyt.
      Ei kestänyt sitä rääkkiä kuin muutaman tunnin, ja häipyi kentälle.

    • l o l

      Täyttä paskaa aloitus, kukaan lääkäri ei kirjoita 100 pamia viikosi. Sehän tarkoittaisi, että rouhit 14 pamia päivässä :D

      Kyllä toisilla taas mielikuvitus lentää :D

      • ei nimimerkkiä

        Kyllä vaan kirjoitti. Ihmetellä sopii. Kyllä minä vanhana pillerinsyöjänä löysin tuon a-klinikan lääkärin lisäksi vielä yksityislääkäreitä, jotka kirjoittivat vielä lisää.

        Kun lääkeriippuvaisen mieli on niin hullu, että sitä haluaa kerätä varastoon lääkkeitä, ettei vaan ikinä lopu. Kun loppuminen tuntuu addiktin mielessä maailman kauheimmalta asialta.


      • hah hah
        ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Kyllä vaan kirjoitti. Ihmetellä sopii. Kyllä minä vanhana pillerinsyöjänä löysin tuon a-klinikan lääkärin lisäksi vielä yksityislääkäreitä, jotka kirjoittivat vielä lisää.

        Kun lääkeriippuvaisen mieli on niin hullu, että sitä haluaa kerätä varastoon lääkkeitä, ettei vaan ikinä lopu. Kun loppuminen tuntuu addiktin mielessä maailman kauheimmalta asialta.

        Älä puhu pasckaa, ai sait häihin 400 pamia, jakelitko niitä kaikille vieraille, vai vetäsikkö ite kaiken?

        Mene nyt kotiin kasvamaan ja ota kaurapuuroa, kasvat!


      • Blaah..
        hah hah kirjoitti:

        Älä puhu pasckaa, ai sait häihin 400 pamia, jakelitko niitä kaikille vieraille, vai vetäsikkö ite kaiken?

        Mene nyt kotiin kasvamaan ja ota kaurapuuroa, kasvat!

        Et näköjään ymmärrä lääkeriippuvuudesta yhtään mitään, ja millaisiin temppuihin se ajaa.
        Mitään yhdistettyä lääkerekisteriä ei ole, eli eri lääkärien pakeille reseptejä noutamaan, ja napit haetaan eri apteekeista. Yksinkertaista. Pitkälle edenneessä lääkeriippuvuudessa kasvaneen toleranssin vuoksi vedetään monikymmenkertaisia annoksia, ja olo on vain normaali.
        Auta armias, jos napit loppuvat.


      • hah hah
        Blaah.. kirjoitti:

        Et näköjään ymmärrä lääkeriippuvuudesta yhtään mitään, ja millaisiin temppuihin se ajaa.
        Mitään yhdistettyä lääkerekisteriä ei ole, eli eri lääkärien pakeille reseptejä noutamaan, ja napit haetaan eri apteekeista. Yksinkertaista. Pitkälle edenneessä lääkeriippuvuudessa kasvaneen toleranssin vuoksi vedetään monikymmenkertaisia annoksia, ja olo on vain normaali.
        Auta armias, jos napit loppuvat.

        Puhut packaa.


      • kasva jo
        Blaah.. kirjoitti:

        Et näköjään ymmärrä lääkeriippuvuudesta yhtään mitään, ja millaisiin temppuihin se ajaa.
        Mitään yhdistettyä lääkerekisteriä ei ole, eli eri lääkärien pakeille reseptejä noutamaan, ja napit haetaan eri apteekeista. Yksinkertaista. Pitkälle edenneessä lääkeriippuvuudessa kasvaneen toleranssin vuoksi vedetään monikymmenkertaisia annoksia, ja olo on vain normaali.
        Auta armias, jos napit loppuvat.

        Kela seuraa lääkeidenostoasi, maitsemasi määrät ei onnistu, ei mitenkään.


      • ihan sama
        kasva jo kirjoitti:

        Kela seuraa lääkeidenostoasi, maitsemasi määrät ei onnistu, ei mitenkään.

        Taidat ressukka itse olla siinä vaiheessa riippuvuudessasi, että et kestä mitään jumaloimasi bentsodiatsepiinin vastaista keskustelua.

        Huolestut, koska pelkäät tällaisen keskustelun vaarantavan sinun omaa turvallista lääkäri-apteekki-pillerit -elämääsi. Et osaa, etkä halua ajatella sellaista elämää, jossa ei tuttu ja turvallinen 'pampula ole mukanasi.

        Olet tainnut syödä lääkkeitä jo niin pitkään, että aivosi ovat alkaneet vaurioitua. Et ymmärrä lukemaasi.


    • oma vastuu

      Mä en silti haukkuisi lääkäreitä. Jokainen, joka on ollut tekemisissä alkoholistin kanssa, tietää miten vaikea tätä on saada lopettamaan juomisensa. Ei se ole sen helpompaa lääkäreille kuin läheisillekään.

      Ja jokainen, joka on juonut tietää kuinka helppo on muita ihmisiä (niin läkäreitä kuin läheisiäkin) kusettaa oman ongelmansa laajuudesta ja vakavuudesta.

      Jos ajautuu alkoholistista sekakäyttäjäksi niin aika turha siitä on lääkäreitä syyttää, kun ratkaisun avaimet ovat ihan itsellä. Jos ei pääse aineista eroon, niin aika vähän sinä lääketiede auttaa.

      • Loskas!0

        Oma vastuu ilmanmuuta mutta kyllä lääkäreilläkin täytyisi olla vastuunsa.
        Ihmisestä näkee ryyppääkö liikaa ja sellaselle ei saa antaa bentsoja.

        Voi määrätä jotain kalkkitabletteja muttei väärinkäyttäjille PKV-lääkkeitä.

        Siinäpä se ongelma onkin: lääkäri haluaa päästä helpolla ja antaa lääkettä mitä potilas "tarvitsee" eikä puutu varsinaiseen "sairauteen" eli alkoholismiin ja päihteiden väärinkäyttöön.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12501
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4680
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      145
      3670
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2768
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      108
      1671
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      103
      1524
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe