Pelossa....

Minulta kuoli kolmisen vuotta sitten veli oman käden kautta.
Hän alkoi laihtua ja yöunet katosivat lähes tyyskin. Töitä hän jaksoi painaa ihan kamalasti, mutta mieli alkoi tehdä tepposia ja ihmeellisiä kuvitelmia alkoi olla. Hän kertoi asioistaan ja olostaan minulle ja työpaikallaankin.
Hän kävi lääkärissäkin, mutta unilääkkeet ja rauhoittavat ei enää auttaneet. Ja kuitenkin hän oli aina niin tervejärkinen ja luja ihminen, että tosi nopeasti ( noin. 3kk) kaikki oli ohi.
Yritin auttaa parhaani mukaan, mutta en onnnistunut ilmeisesti tarpeeksi hyvin.

Toinen veljeni on nyt alkanut sanomaan, ettei mikään huvita ja laihtuu nopeasti.
Myös hänen perheensä on kiinnittänyt asiaan huuomiota. Heidänkin elämässään ollut viiimeisten vuosien aikana vaikka mitä huolia ja suruja.. tulipaloa ja veljen kuolema ja kaikkea. Voiko asiat ruveta kiusaamaan vasta vuosien kuluttua..Minä epäilen että näin on nyt käymässä.
Ihan selvästi toinenkin veljeni on masentunut. Mietimme nyt vaimon kanssa, mitä kautta asiaan voisi alkaa puuttua kun itse ihminen sanoo vain, että kunhan hän miettii asioita.
Tiedän, ettei ne miettimällä enää parane vaan asiat menee vaan ihan lopullisesti puuroksi mielessä.
En haluisi menettää toistakin veljeä.
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikö häntä voi jollain keinolla "huijata" lääkärille, perheneuvontaa, terapeutille jne?

Äänestä

Olisi hyvä kyllä ihan vaikka masennuksen poissulkemiseksi (vaikka sillä varjolla )käydä lääkärissä.Miten oma jaksamisesi?Sinä et olisi voinut mitenkään estää menneisyyden tapahtumia etkä ole niistä vastuussa.
Jos ei muu auta,niin pyydä sinä ja vaimo häntä menemään lääkäriin ihan teidän mielenterveytenne puolesta,olette niin huolissanne....
Kukaan ei halua,tuskin hänkään että toistuisi sama nitä edesmenneen kohdalla.Voimia teille kaikille ja puhukaa läheinen lääkäriin tarkistettavaksi !!!

Äänestä

Sinä voisit mennä veljesi luokse ja kysyä että miten hän on päässyt yli siitä kuolemasta. Vosit itsekkin kuin alkaa jakamaan sydäntäsi ja aloittaa että on ollut kova jutuu sinullekin ja koko suvulle. Olet siinä itsekkin jakamassa omaa taakkaasi vaikka asia ei omalta puolelta sinulle niin rakas enää olisi. Siinä voisitten sitten yhdessä filosoida ja pohtia elämän kulkua ja lapsuuttanne. Vositko lähteä veljesi kanssa vaikka yhdessä jonnekin ? Onko teillä jotkain yhteistä juttua, josta pitäsitte. Sitten voisit vaikka todeta että taitaa olla velimiehellä murheita ja että mitä voitaisiin tilannetta helpottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmäliini kirjoitti:

Minulta kuoli kolmisen vuotta sitten veli oman käden kautta.
Hän alkoi laihtua ja yöunet katosivat lähes tyyskin. Töitä hän jaksoi painaa ihan kamalasti, mutta mieli alkoi tehdä tepposia ja ihmeellisiä kuvitelmia alkoi olla. Hän kertoi asioistaan ja olostaan minulle ja työpaikallaankin.
Hän kävi lääkärissäkin, mutta unilääkkeet ja rauhoittavat ei enää auttaneet. Ja kuitenkin hän oli aina niin tervejärkinen ja luja ihminen, että tosi nopeasti ( noin. 3kk) kaikki oli ohi.
Yritin auttaa parhaani mukaan, mutta en onnnistunut ilmeisesti tarpeeksi hyvin.

Toinen veljeni on nyt alkanut sanomaan, ettei mikään huvita ja laihtuu nopeasti.
Myös hänen perheensä on kiinnittänyt asiaan huuomiota. Heidänkin elämässään ollut viiimeisten vuosien aikana vaikka mitä huolia ja suruja.. tulipaloa ja veljen kuolema ja kaikkea. Voiko asiat ruveta kiusaamaan vasta vuosien kuluttua..Minä epäilen että näin on nyt käymässä.
Ihan selvästi toinenkin veljeni on masentunut. Mietimme nyt vaimon kanssa, mitä kautta asiaan voisi alkaa puuttua kun itse ihminen sanoo vain, että kunhan hän miettii asioita.
Tiedän, ettei ne miettimällä enää parane vaan asiat menee vaan ihan lopullisesti puuroksi mielessä.
En haluisi menettää toistakin veljeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu