Fiat on tyylikäs laatupeli!

premiumit

Tyytyväisyys Fiatiini vain lisääntyy kun lukee välillä muidenkin merkkien palstoja. Ei passaa kuitenkaan liikaa kehuskella vaan toivoa että huolettomuus ja käyttövarmuus edullisessa Fiatissani jatkuu..
Luulin aikaisemmin Audia laadukkaaksi, vähävikaiseksi autoksi. Nyt käsitykseni on täysin muuttunut. Vanhemmillani on kyllä A6 2.4 V6 -99 toiminut ny vuoden päivät melko hyvin. Tosin viime kesänä sähkölasit vähän reistaili ja sisävalot syttyi ja sammui itsekseen ajon aikana. Syyksi paljstui johtonippu kuskin penkin alla, josta häiriöt tulivat.
Työpaikallani hiljattain hinuri haki noin viisivuotiaan A4:n koska ei lähtenyt käyntiin. Silloin ei ollut edes pakkasta..
Tänään kuulin työkaveriltani että jossain autolehden, olikohan TM kestotestissä Nissan Jukessa olisi ollut pikkuvikoja. No, viimeisimmässä Primerassahan oli myös runsaasti vikoja, ainakin yhdellä tuttavaperheellä. Lieneekö sitten ollut "maanantaikappale"?
Ihme juttu vaikka vikoja tuntuu olevan monissa merkissä enemmän kuin Fiateissa, silti täällä vaan jotkut kirjoittaa tyyliin - "viimeinen Fiat". No, saahan sitä jokainen autonsa valita itse ja sellaisen mihin on tyytyväinen. Valinnanvaraa tänäpäivänä kyllä riittää runsaasti. Monet eivät olekaan merkkiuskollisia, vaan tykkäävät kokeilla erimerkkisiä autoja ennakkoluulottomasti. Ihan hyvä piirre sekin. Tietääpähän sitten millaisia eri merkkiset autot ovat.

Joo, jos vielä ajatellaan auton arvonpudotusta sekä huolto-ja korjauskuluja, niin esimerkiksi Croma vaikuttaa järkevältä autolta kun lukee tätä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9895488

30

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt grande

      23-vuotta ja 400tkm takana ja nyt 4:s taas uutena ostettu fiat alla, jossa mittarissa 1600 km. Unossa meni vesipumppu ja kytkinlevy, Puntossa pakonokkka, Pandassa yksi pinni kärähti korinohjauslaitteen liitosjohdossa, eikä koskaan ole jättäneet tien päälle. EI HUONO. Miettikääs sitä.

      • Ei enää Grande

        Unosta meni-Kytkin-etuiskarit- vedet syylarista 3kertaa-ei kuumana käynnisty-työntämällä lähti. Lopuksi syttyi palamaan.No seuraava oli Punto 60.Siitä kannentiiviste ,pohjaan ruostui reiät .En vielä uskonut ,vaihdoin Uuteen Grandeen.Eka vuos vesipumppu -huohottimen letku halki. seuraavaks koiranluut , päästöt pielessä,huohotinletku taas. Takuu loppui ja Fiat vaihtui toiseen merkkiin.n. 17v Fiatilla riitti.

      • premiumit
        Ei enää Grande kirjoitti:

        "Eka vuos vesipumppu.." Eikös nuo mainitsemasi viat menneet takuuseen, ainakin jos uutena ostit sen? Ainakin vesipumppu ja koiranluut ovat ns. normaaleja kuluvia osia, joita menee joka autossa. Olet varmaan ajanut paljon kilometrejä tai huonoilla teillä jos esim. koiranluut menneet toisena vuonna. Minulla alkanut toinen vuosi Grandella ja vikoja edelleen nolla. Kilometrejä nyt 27000 km. Öljyä jouduin tosin hieman lisäämään kun kilometrejä oli mittarissa jotain 11 000 km. Ei muuta. Huohotinletkukin on edelleen ehjä. Vaikka joskus joutuiskin takuun jälkeen uusimaan huohotinletkun tai mainitsemasi koiranluut, eipä nuo kovin kalliita osia ole.
        Luit varmaan aloitusviestini linkistä miten kalliita remontteja Audeihin on joutunut tekemään, huh huh!

      • Mossekuski

        Hyvin olet palstoilta viat opetellut. Jos nyt kuitenkin ostaisit sen fiatin oikeasti!

      • Ei enää Grande
        premiumit kirjoitti:

        preniumille: kyllä meni takuuseen.12tkm.kesti vesipumppu. Koiranluut 30tkm. Oli pari lumitalvea ja pöpperöiset kadut. Vaikka varoen ajelinkin. Kyllä hieman pidempään pitäisi kestää! Pari sataa ois kustantanut ,jos itse olisin maksanut. Sen letkun olisin vielä takuuajan jälkeen saanut,mutta kerkesin jo vaihtamaan toiseen merkkiin.Tyylikäs autohan Grande on ,kestävyttä en menis kehumaan. Olisin kuitenkin Evoon vaitanut,vaan hyvitys Grandesta (38tkm.ajettu,)oli onneton.

        Onkohan sulla ollut jokin ns. "maanantaikappale", jos vesipumppukin mennyt jo 12 tkm:ssa? Minulla tosiaan ei mitään murheita, ja mittarissa kohta 30 tkm. Grande Punto (1.4 bensiini) menestyi hyvin myös TM:n 60 tkm:n ja 1.3 Multijet AutoBildin 100 tkm:n kestotesteissä.
        Saksalaisen Dekran käytettyjen autojen vikaraportissa Grande Punto menestyy melko hyvin:

        http://www.gebrauchtwagenreport.com/index.php?id=12

        No tais olla maanataikappale. Heti uutena -09 siinä iskarit "napsahteli" korjattiin Deltassa takuuseen.Kun saivat tehtaalla selvitettyä syyn. Näi väittivät huollossa. Oli tyyppivika Grandeissa.Sitä lekun halkeamista ei nää,ennenkuin irroittaa ilmanputsarin. Hyvähän se et halkee,muuten puhaltais öljyt konehuoneeseen jäätyessään. Mulla oli letku täys limaa ,pari kertaa viikossa otin irti ja putsasin. Yks asentaja epäili öljyjä. Huollossa laittoivat Shellin 5W40. Kun sitten joskus paatte Granden vaihtoon, käykääpä ajamassa uus Yaris. (en ole automyyjä)

      • Ei enää Grande
        Mossekuski kirjoitti:

        Hyvin olet palstoilta viat opetellut. Jos nyt kuitenkin ostaisit sen fiatin oikeasti!

        Eipä tarvii palstoja lukee. On ollut Fiatteja 600:sta lähtien. 2 Unoo 60;n ja Grande. Kun halvalla saa. Kyllä siinä oppii viat tietämään.

      • premiumit
        Ei enää Grande kirjoitti:

        No tais olla maanataikappale. Heti uutena -09 siinä iskarit "napsahteli" korjattiin Deltassa takuuseen.Kun saivat tehtaalla selvitettyä syyn. Näi väittivät huollossa. Oli tyyppivika Grandeissa.Sitä lekun halkeamista ei nää,ennenkuin irroittaa ilmanputsarin. Hyvähän se et halkee,muuten puhaltais öljyt konehuoneeseen jäätyessään. Mulla oli letku täys limaa ,pari kertaa viikossa otin irti ja putsasin. Yks asentaja epäili öljyjä. Huollossa laittoivat Shellin 5W40. Kun sitten joskus paatte Granden vaihtoon, käykääpä ajamassa uus Yaris. (en ole automyyjä)

        Sulla ollut varmaan jotain lyhyttä muutaman kilsan ajoa talviaikaan? Minä ajan yleensä lähes 30 km työajoa sivu, joskus vapaa-aikoina sellaisia 100-200 kilometrin matkoja (lomalla pitempiäkin), harvemmin alle 10 km kerrallaan. Siinä varmaan syy että tuo huohotinletku ja muutenkin Grandeni pelannut erinomaisesti!
        Joskus tulevaisuudessa jos vaihdan Grandeni, voin kyllä koeajaa muitakin autoja, kuten tähänkin mennessä. Mutta varmaan päädyn taas Fiatiin. Jos vaan tyyli/laatu/hinta pysyvät edelleen hyvinä. En voi mitään mutta ainakaan nyt eikä myöskään tulevaisuudessa Toyotat, VW:t, Kiat, Huyndait sun muut ei todellakaan innosta minua. Tässä luokassa mm. arvonalennuksissa ja kulutuksissa on niin pienet erot, ettei ainakaan minuun vaikuta muutaman desin kulutusero tai jonkun satasen tai tonnin arvonalennus vaikkapa neljässä - viidessä vuodessa. Kaikki tämän kokoluokan autot ovat kuitenkin melko järkeviä kalliisiin verrattuna.
        Ja kun tykkään GP:n muotoilusta, ajan GP:llä.
        Jokainen saa ajaa sellaisella joka itseään miellyttää. Ja hyvä niin.

      • Ihanaa Leijjonat!!!!

        "Jokainen saa ajaa sellaisella joka itseään miellyttää. Ja hyvä niin."

        Kun saisikin, mutta fiatilla mennään täälläkin. Helmiäisvalkoinen Punto Evo multiair bensalla nyt alla. Hieno ja uskomattoman tilava auto, ulkoisiin mittoihin nähden. Pidin kuitenkin edellisen Grande Puntoni keulamuotoilua hieman tyylikkäämpänä, tosin Evossa sisustus on huomattavasti viimeistellymmän oloinen kuin Grandessa ja kaikkea kivaa nippulaa ja nappulaa, ominaisuuksineen on saatu lisäksi mukaan.
        Seuraavaksi kun auton vaihtokuume iskee valitsen Fiatin! Ehkä uusi ja tyylikäs Bravo sopivalla varustuksella jatkaa tämän autohullun autoharrastusta eteenpäin. Harmittaa tämä Croman poistuminen markkinoilta hieman. Siinä olisi ollut varmasti taattua Fiat laatua, muotoilua, tilaa ja luotettavuutta ja sitä kaikkea, mitä luotettavalta kumppanilta ylipäänsä pitää löytyäkin.
        Toisaalta myös 1.9 Multijet Bravon 100 000tkm kestotestitulos puhuu puolestaan! 6:des sija, arvosanalla: erittäin hyvä. Taisi peitota Bmw:tä, Audia, Porchea, Mazdoja, Toyotaa ja monia muita "huippuautoiksi" ylistettyjä merkkejä 6-0.
        Toivottavasti Leijjonat voittavat taas 6-0 tänä kevään kohokohdassa!!!!

      • F1
        Ei enää Grande kirjoitti:

        preniumille: kyllä meni takuuseen.12tkm.kesti vesipumppu. Koiranluut 30tkm. Oli pari lumitalvea ja pöpperöiset kadut. Vaikka varoen ajelinkin. Kyllä hieman pidempään pitäisi kestää! Pari sataa ois kustantanut ,jos itse olisin maksanut. Sen letkun olisin vielä takuuajan jälkeen saanut,mutta kerkesin jo vaihtamaan toiseen merkkiin.Tyylikäs autohan Grande on ,kestävyttä en menis kehumaan. Olisin kuitenkin Evoon vaitanut,vaan hyvitys Grandesta (38tkm.ajettu,)oli onneton.

        Minulla aivan samoja kokemuksia Audista 1.8 t 02- täysi paska. Fiattini ollut positiivisesti yllättävän hyvä, onhan se Ferrarin ja Maseratin sukua ja juurta joten .....ei paha.

      • ex Grande
        premiumit kirjoitti:

        Sulla ollut varmaan jotain lyhyttä muutaman kilsan ajoa talviaikaan? Minä ajan yleensä lähes 30 km työajoa sivu, joskus vapaa-aikoina sellaisia 100-200 kilometrin matkoja (lomalla pitempiäkin), harvemmin alle 10 km kerrallaan. Siinä varmaan syy että tuo huohotinletku ja muutenkin Grandeni pelannut erinomaisesti!
        Joskus tulevaisuudessa jos vaihdan Grandeni, voin kyllä koeajaa muitakin autoja, kuten tähänkin mennessä. Mutta varmaan päädyn taas Fiatiin. Jos vaan tyyli/laatu/hinta pysyvät edelleen hyvinä. En voi mitään mutta ainakaan nyt eikä myöskään tulevaisuudessa Toyotat, VW:t, Kiat, Huyndait sun muut ei todellakaan innosta minua. Tässä luokassa mm. arvonalennuksissa ja kulutuksissa on niin pienet erot, ettei ainakaan minuun vaikuta muutaman desin kulutusero tai jonkun satasen tai tonnin arvonalennus vaikkapa neljässä - viidessä vuodessa. Kaikki tämän kokoluokan autot ovat kuitenkin melko järkeviä kalliisiin verrattuna.
        Ja kun tykkään GP:n muotoilusta, ajan GP:llä.
        Jokainen saa ajaa sellaisella joka itseään miellyttää. Ja hyvä niin.

        Olet oikeassa . 10km. pätkiä kaupunkiajoa. En minäkään kuvitellut koskaan Toyotaan vaihtavani,mutta kun sain Yarikseen vaihdossa kunnon hyvityksen. Nyt olen kuukauden ajanut ja erittäin tyytyväinen olen.On puhtia koneessa 99hv. Pieni kääntösäde eduksi kaupunkiajossa.Ulkonäköönkin alkaa pikkuhiljaa tottua.On Grande paljon tyylikkäämpi munkin mielestä. Toivotan hyviä ja huolettomia kilometrejä Fiatin omistajille. Mulla niitä oli takuun voimassaolon ajan.

      • 20
        Ihanaa Leijjonat!!!! kirjoitti:

        "Jokainen saa ajaa sellaisella joka itseään miellyttää. Ja hyvä niin."

        Kun saisikin, mutta fiatilla mennään täälläkin. Helmiäisvalkoinen Punto Evo multiair bensalla nyt alla. Hieno ja uskomattoman tilava auto, ulkoisiin mittoihin nähden. Pidin kuitenkin edellisen Grande Puntoni keulamuotoilua hieman tyylikkäämpänä, tosin Evossa sisustus on huomattavasti viimeistellymmän oloinen kuin Grandessa ja kaikkea kivaa nippulaa ja nappulaa, ominaisuuksineen on saatu lisäksi mukaan.
        Seuraavaksi kun auton vaihtokuume iskee valitsen Fiatin! Ehkä uusi ja tyylikäs Bravo sopivalla varustuksella jatkaa tämän autohullun autoharrastusta eteenpäin. Harmittaa tämä Croman poistuminen markkinoilta hieman. Siinä olisi ollut varmasti taattua Fiat laatua, muotoilua, tilaa ja luotettavuutta ja sitä kaikkea, mitä luotettavalta kumppanilta ylipäänsä pitää löytyäkin.
        Toisaalta myös 1.9 Multijet Bravon 100 000tkm kestotestitulos puhuu puolestaan! 6:des sija, arvosanalla: erittäin hyvä. Taisi peitota Bmw:tä, Audia, Porchea, Mazdoja, Toyotaa ja monia muita "huippuautoiksi" ylistettyjä merkkejä 6-0.
        Toivottavasti Leijjonat voittavat taas 6-0 tänä kevään kohokohdassa!!!!

        Varmaan toi multiair on ihan ripee peli.Granden 1,4 on aika laiskan oloinen. Jos vertaan sitä nykyiseen Yarikseen. Siinä on niitä nappuloitakin enemmän ,kuin evossa.

      • Ihanaa Leijjonat!!!!
        ex Grande kirjoitti:

        Olet oikeassa . 10km. pätkiä kaupunkiajoa. En minäkään kuvitellut koskaan Toyotaan vaihtavani,mutta kun sain Yarikseen vaihdossa kunnon hyvityksen. Nyt olen kuukauden ajanut ja erittäin tyytyväinen olen.On puhtia koneessa 99hv. Pieni kääntösäde eduksi kaupunkiajossa.Ulkonäköönkin alkaa pikkuhiljaa tottua.On Grande paljon tyylikkäämpi munkin mielestä. Toivotan hyviä ja huolettomia kilometrejä Fiatin omistajille. Mulla niitä oli takuun voimassaolon ajan.

        Onnea merkkiuskottomalle tielle!
        En minäkään autoa logon perusteella enää valitse. Kyllä se on se hintalaatusuhde tai sitten juurikin tämä hyvitys-suhde, minkä mukaan elellään. Fiateissa tämä hyvitys-suhde on vain ikävän alhainen, ainakin jos yhtään pidempään pidät ja kokeilet vaihtaa vastaavaan uudempaan.
        Autosalvassa ainakin umpisurkea hyvitys-suhde uuteen vastaavaan, jos auto yli 2 vuotias, tai ajettu hieman runsaammanoloisesti.
        Itse vaihdoin hienon ja mukavaksi kokemani Granden onneksi ajoissa, hieman alle 2 vuotiaana ja its. melkein vasta sisäänajettuna ja hyvitys oli mielestäni vielä mukiinmenevä. Jos olisin ajanut tuolla vielä vuoden, pari - olisi käteen jäänyt pelkkä luu.

        Ja todel. variksen muotoilu ei pärjää grandelle. Grande punto voittaa 6-0.
        Onkos tuo uusi jarppa muuten sieltä Turkista kuin melkoisen moni Toyota nykyään taitaa olla kotoisin?

        Yaris tulee Valensiennestä, Ranskasta.

      • Edellinen
        premiumit kirjoitti:

        "Eka vuos vesipumppu.." Eikös nuo mainitsemasi viat menneet takuuseen, ainakin jos uutena ostit sen? Ainakin vesipumppu ja koiranluut ovat ns. normaaleja kuluvia osia, joita menee joka autossa. Olet varmaan ajanut paljon kilometrejä tai huonoilla teillä jos esim. koiranluut menneet toisena vuonna. Minulla alkanut toinen vuosi Grandella ja vikoja edelleen nolla. Kilometrejä nyt 27000 km. Öljyä jouduin tosin hieman lisäämään kun kilometrejä oli mittarissa jotain 11 000 km. Ei muuta. Huohotinletkukin on edelleen ehjä. Vaikka joskus joutuiskin takuun jälkeen uusimaan huohotinletkun tai mainitsemasi koiranluut, eipä nuo kovin kalliita osia ole.
        Luit varmaan aloitusviestini linkistä miten kalliita remontteja Audeihin on joutunut tekemään, huh huh!

        Juu öljyä saa lisäillä yli litran 10.000km .Kone tehty sellaiseksi. Entisessä 60:ssä Puntossa ei kulunut yhtään. Vaikka oli ajettu 100.000km. Koiranluut meni 38.000km:ssä. Kyllä hieman pidempään pitäis kestää. Ja ajoin todella nätisti, kun tarkoituksena oli pitää autoa pidempään. Halpaahan noitten korjaaminenkin olisi,mutta kivempi ajella autolla joka toimii. Edellisiä Fiatteja tuli itse laiteltua jatkuvasti. Niitä en huolloissa käyttänyt,itse huolsin. Uutta Grandea kalliihkossa merkkihuollossa käytettävä. Olis ollu se remminvaihtokin edessä.Onneksi lisätty sitä vaihtoväliä 4 vuoteen.

    • Italian muodot

      Minusta Croma on parempi kuin vanha audini tai passattini. Paljon tyylikkäämpi ja toiminut moitteetta kovilla pakkasillakin. Takuuseen mennyt vain repsottava oven tiiviste, mikä sekään ei oikeastaan ollut lainkaan paha, mutta tarkka kun olen.
      Huollattaa vain säännöllisesti niin kyllä kunnon auto aina kunnossa pysyy.

      Seuraavaksi kun vaihto tuntuu ajankohtaiselta siirryn varmaan alfa romeoon. Niissä on tätä tyyliä ja luonnetta, kuten kaikkiissa uuden polven italialaisiissa nykyisin on.
      Farkku alfa voisi olla mukava kokemus.
      Vaihtelu virkistää!

      • JOOPAJOO

        Joo fiiatti on parasta mitä tiedän:)
        Pelkkää kurakakkaa paskalaatua puoleenhintaan, kusetusta idiooteiile, jotka eivät ymmärrä mihin lusikkansa pistää. Olen vahingon iloinen jokaikiselle fiudepaskan ostajalle oikeesti, HAJOTKAA FIIATTEIHINNE!!
        Korjaus kustannuksilla saisitte oikean auton!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • ex Audi
        JOOPAJOO kirjoitti:

        Juupajuu.
        Osu ja uppos.

        Joillekin tää skeidanheitto on terapiaa. Sori vaan, mutta kysyn tuliko nyt sitten parempi olo? Menee kuin vesi hanhen selästä ja ajan edelleen fiatilla. Varo, ettei suoni katkee päästäsi.

      • jepjep
        JOOPAJOO kirjoitti:

        Joo fiiatti on parasta mitä tiedän:)
        Pelkkää kurakakkaa paskalaatua puoleenhintaan, kusetusta idiooteiile, jotka eivät ymmärrä mihin lusikkansa pistää. Olen vahingon iloinen jokaikiselle fiudepaskan ostajalle oikeesti, HAJOTKAA FIIATTEIHINNE!!
        Korjaus kustannuksilla saisitte oikean auton!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Edellinen purkaus on kirjoitettu 15-vuotiaan tunteenpalolla, kun sai tietää saaneen alkunsa Unon takapenkillä.

      • Pimun bilika
        jepjep kirjoitti:

        Edellinen purkaus on kirjoitettu 15-vuotiaan tunteenpalolla, kun sai tietää saaneen alkunsa Unon takapenkillä.

        Uunon takapenkillä olen "harjoitellut" lapsentekoa kyllä. Pikkasen oli ahdasta ,vaikka kaataa etupenkit.

    • merkki vaihtui

      Nimenomaan se arvonpudotus ja huoltohinnat epäluotettavuus. Oli syynä etten Fiattiin enää vaihtanut.

      • Fiat dethleffs

        Nimenomaan se arvonpudotus ja huoltohinnat epäluotettavuus. Oli syynä etten Fiattiin enää vaihtanut. "

        Ja höpö höpö 2 vuotta ollut ja vieläkin saisin suoraan myydessä kysyä samaa mitä itse maksoin.

      • ex Grande
        Fiat dethleffs kirjoitti:

        Nimenomaan se arvonpudotus ja huoltohinnat epäluotettavuus. Oli syynä etten Fiattiin enää vaihtanut. "

        Ja höpö höpö 2 vuotta ollut ja vieläkin saisin suoraan myydessä kysyä samaa mitä itse maksoin.

        Mulle tarjottiin vaihdossa evoon 3v. vanhasta virheettömästä Grandesta 38tkm ajetusta.merkkihuolletusta 5600e. Luulin aprillipilaksi. Vaihdoin toiseen merkkiin sai 8200.

      • Ihanaa leijjonat!!!!
        ex Grande kirjoitti:

        Mulle tarjottiin vaihdossa evoon 3v. vanhasta virheettömästä Grandesta 38tkm ajetusta.merkkihuolletusta 5600e. Luulin aprillipilaksi. Vaihdoin toiseen merkkiin sai 8200.

        Olisit vaihtanut jo 2v. ikäisenä niin olisit saanut juurikin noin 8000-8500 ekua hyvitystä bränikkään evoon. Näin minulla, tosin automyyjä oli kaukainen tuttavani. Liekö sitten vaikuttanut asiaan sekin?
        Oletko muuten varma, ettei ollut aprillipäivä?

      • ex Grande
        Ihanaa leijjonat!!!! kirjoitti:

        Olisit vaihtanut jo 2v. ikäisenä niin olisit saanut juurikin noin 8000-8500 ekua hyvitystä bränikkään evoon. Näin minulla, tosin automyyjä oli kaukainen tuttavani. Liekö sitten vaikuttanut asiaan sekin?
        Oletko muuten varma, ettei ollut aprillipäivä?

        No olen varma ettei ollut. Myyjä soitteli pomolleen , viimeinen tarjous 6500e . Sain sitten 8200e Yarikseen vaihdossa. Ja juuri ennen autoveron korotusta. Nyt olen tyytyväinen ,ettei Evoon vaihdossa enempää tarjonneet. On Yaris kyllä mukavampi ajettava kaupungissa. Rengasmelu moottoritiellä Granden Dunlopeilla ehkä vähän hiljaisempi.

    • fiatia voisi harkita

      pojalle peltoautoksi. sopivan halpa ja uusissa olis kai airbagitkin?

      • kansipahvi vaihdettu

        Hyvä idea ,kunhan varautuu kansipahvin vaihtoon. Siis Punto 60:ssa

      • lehmipoikamaalta

        mitä airbageillä tekee keskellä kynnöspeltoa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe