Ehdotan, että venäjälle matkau lopetataan kokonaan. Miksi sinne mennä? suomalaiset ovat vuosisatoja olleet venäläisten hampaissa. Viimeksi tutkija, joka pidätettiin. Menkää länteen ja vapaaseen maailmaan.
miksi venäjälle?
15
446
Vastaukset
- Matkailija
Paikalliset ihmiset, ruoka, kulttuuri....
Onhan noita syitä miksi sinne mennä. - 108 syytä matkailla
Aloittajalle:
Mainitsemasi tapaus ”Luga-joki” on selvittelyjen alla.
Syytä on varmaan ”sysissä ja sepissä”. Ehkä molemminpuolinen väärinkäsitys siis? Kuitenkaan kyseistä tapausta ja matkailua Venäjälle ei voi eikä pidä asetella vastakkain. Ota ihan rauhallisesti vaan.
Lähialueemme, etenkin Vienan rannat ja maa, Äänisen, Laatokan ja Suomenlahden ympäristöt, ovat ikiaikaisia itämerensuomalaisten asuttamia alueita.
Siksi noita seutuja on hyvä pitää silmällä ja seurata, mitä siellä tapahtuu, mitä on meneillään. Jos vaikka perehtyy viimeisen sadan vuoden tapahtumiin ja tilanteisiin ja käy tapahtumapaikoilla, karttuu siinä ihan hyödyllistä yleissivistystä. Erityisen arvokasta tuntea oma historiansa ja Suomen kansan saaga.
Karjala, Viena, Aunus, Vepsä ja Inkeri ovat Suomi-Äidin vanhimmat lapset.
Ne ovat meille henkilökohtaisempia ja kiinnostavampia kuin esim. Wales tai Andalusia tai Etelä-Puola, jotka kaikki ovat sinänsä kiinnostavia matkailukohteita.
Tuo edellä oli vain yksi lähestymiskulma. Monia muitakin on, ja jokainen tarkastelee matkailua omista lähtökohdistaan.
Esimerkiksi, liiketoiminnan ja yrittäjyyden näkökulmasta talousmaana Venäjä on poikkeuksellisen iso, poikkeuksellisen nopeasti kasvava ja poikkeuksellisen lähellä meitä. Uusiin mahdollisuuksiin kannattaa käydä perehtymässä. Esimerkiksi Pietarin kaupungin kokoisen väestön ruokkimisessa on suuria mahdollisuuksia Suomen elintarviketeollisuudelle.
Venäjä-matkailun peruste voi myös olla:
- sukututkimus, tai
- kotiseutumatkailu, kotipihat, kotikylät, tai
- yleinen historia, tai
- kalliomaalaukset ja muinaistaide, tai
- luontokohteet (kuohuvat kosket, avarat järvenselät, kalliomäet), tai
- yksinomaan Laatokka, tai
- Ääninen, tai
- tarunhohtoinen Syväri, tai
- Pietari, osin suomalaisten rakentama kaupunki, tai
- vanhat suomalaiset kaupungit, kauppalat, kylät, tai
- arkkitehtuuri, tai
- suomensukuiset kielet ja suomensukuiset heimot, tai
- venäläisten tuttavien tapaaminen, tai
- uskonto ja kiintoisa kahden eri uskontokunnan vaihtumisvyöhyke , tai
- sotahistoria ja taistelutantereet, tai
- ostokset ja kaupanteko, tai
- ennestään tuntemattomien lähiseutujen katsastaminen, vapaus kulkea, jne.
- ynnä muut
Paljon siis perusteita ja syitä, ja aivan mahtava matkailun aarrearkku ihan lähellä. - Privet!
Ehkä sinulle tulee yllätyksenä, mutta venäläiset eivät vihaa suomalaisia. Päinvastoin. Venäläisille tulee suurena yllätyksenä miksi suomalaiset suhtautuvat niin negatiivisesti heihin.
Kuten alla jo kerrotaan, ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka hyvää. Kannattaa ehkä päivittää tietojasi vähän. Et ole varmasti koskaan itse käynyt Venäjällä vaan kauhistellut televisiosta tulevia uutisia Venäjältä joihin valikoituu useimmiten negatiivisia asioita. Mitenkäs sellainen uutinen tänäpäivänä myy jossa kerrotaan että asia ovat ok ja ihmiset mukavia.
Lienee sinulle yllätys että tavallinen venäläinen ihminen , FSB;n viranomainen tai Moskovan uusrikas ovat ihan eri ihmistyyppejä vaikka samassa maassa asuvatkin.Darwinismi on ollut Venäjällä turbovaihteella Venäjällä viime vuosina.
Ja tuosta vapaasta maasta; on tullut "guljailtua" ihan amerikan punaniska valtioissakin ja kauko-idän sotilasdiktatuurivaltioissakin ja MINUSTA eurooppa ja sen lähialueet ovat paras paikka asua ja olla.- Ystäviä...
Perheelläni on Venäjällä ystäviä, jotkut parinkymmenen vuoden takaa. Jotkut ovat ovat työn kautta muodostuneet tutuiksi. Vierailemme toisissamme kohtalaisen säännölisesti.
Pidän näistä ihmisistä aidosti, saan tarvittaessa heiltä apua ja päinvastoin. Ei venäläiset ihmiset vihaa suomalaisia. Suomalaisilla on yleensä hyvä maine Venäjällä.
Täytyy pitää erillään ihmiset, hallinto, viranomaiset, hallitus jne.
Ei pidä käsitellä venäläisiä tai Venäjää yhtenä "myttynä", eikä yleistää asioita. On olemassa "hyviä venäläisiä ja huonoja venäläisiä" Myös suomalaiset, ruotsalaiset, virolaiset saksalaiset jne... voidaan arvioida samoin.
Minulla on ollut suuri onni olla yhteyksissä perheeni kautta moniin kansallisuuksiin maailmalla. Olen oppinut heiltä paljon ja toivon, että he ovat oppineet jotain myös minulta.
Venäläisten ihmiskontaktien myötä olen oppinut venäjää ja olen sitä itsekin yrittänyt opetella. Kieltä olen oppinut aivan tavallisten ihmisten kanssa. Puhumalla, kuuntelemalla ja kysymällä epäselviä asioita.
Venäjällä matkaillessa voi löytää aitoa paikallisuutta, johon yleinen länsimaisuus ei vielä ole sekoittunut kovin paljon.
En missään tapauksessa lopeta matkaamista Venäjällä, yleensä matkaan omalla autollani pienellä porukalla. Sain taas kutsun tulevalle kesälle tuttaviini Venäjälle. - Muistelumatkailua
Miksi matkailla Venäjällä?
Hyvä kysymys, johon tuhat hyvää vastausta.
Noo, esimerkiksi Laatokan takia.
Laatokka on Euroopan suurin järvi. Se hallitsee Karjalan eteläisintä osaa. Laatokkaan mahtuisivat kaikki Sisä-Suomen järvivedet. Siihen virtaa vettä suurelta valuma-alueelta yli sataa jokea pitkin. Laatokan ainoa laskujoki on Pietarin halki virtaava Neva. Tämä oli siis hydrologinen matkailuperuste.
Sitten, Laatokan-Karjalassa on aavoja selkiä, vaahtoavia koskia, komeita harjuja ja karuja kallioita.
Siellä on monen suomalaissuvun koti.
Se on monesti ollut taistelujen, sotien ja vainojen tanner.
Siellä on muistoja. Yli 420000 suomalaisen muutto sotien jälkeen Karjalasta uusille kotiseuduille, sekä Talvi- ja Jatkosota itsessään loivat perustan sekä muistojen kohteelle että matkakohteen syntymiselle.
Useat vuosikymmenet Karjala oli saavuttamaton paikka. Kun sinne 1990-luvulla Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen taas pääsi, sai alkunsa ilmiö – muistelumatkailu - jossa muistot, liikkumisen vapaus ja matkailun ilo kohtaavat tietyllä maantieteellisellä alueella. Matkaan vaan! - Aistikokemuksia
Matkailuun liittyvää omaa aistikokemusta ei mikään korvaa.
Ei lehdet, ei kirjat, ei kuulopuheet.
Matkailussa Venäjällä näet ja koet sellaisia asioita, joita ei voi kuvailla sanoin.
Ne pitää nähdä itse. - perällä kammari
Ehdotan että noupp ei edes aloita matkailua kotiportin ulkopuolelle.
Kommenttisi kertoo että pisin kyläreissu on ollut tuvan ja navetan välillä.
Äitin peräkammari on edelleen hyväpaikka.- Privet!
Totta. Kansallisten etujen vuoksi joiltakin henkilöiltä tulisi evätä passin saanti kokonaan. Riittävästi joutuu jo nyt häpeämään suomalaisten puolesta ulkomailla.
- Vastakohdat, rosot
”noupp”,
On aika päivittää tietosi ja mielikuvasi Venäjästä.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Venäjällä on tapahtunut valtavaa kehitystä viimeisen 15 vuoden aikana. Toki pienemmissä kaupungeissa ja syrjäkylissä on vaatimatonta, mutta silti kehitys on ollut suurta verrattuna Neuvostoliiton aikaan.
Venäjä on vastakohtien maa: naurettava, säälittävä, kiinnostava, sydämellinen, kadehdittava, rikas, surkea, loistokas, rosoinen. Ja niin edelleen.
Avoimella mielellä voit nähdä kaikki sävyt. Kulje ja katso itse. - Matkailun aarteita
Siksi:
* Vireä Petroskoi (Äänislinna). Petroskoi on myös suomalainen kaupunki.
* Euroopan suurimmat järvet
* Syvärin rintama
* Kizhin museoalue
* Solovetskin, Valamon ja Syvärin luostarit
* Idylliset Aunuksen ja Vienan kylät
* Suurkaupunki Pietari
Venäjälle ei kannata lähteä, jos on taipumusta valittaa kaikesta.
Maassa kun eletään maan tapaan: rauhalliseen tahtiin, paikkoja kunnostetaan hissukseen ja välillä sitten megaprojekteina.
Matkailijoiden ei anneta häiritä tekemisen tahtia.. - Mäpämä
hyvä..minä olen myös sitä mieltä että venäläiset lopettavat yhteistyön suomalaisten kanssa..vitun pelle..vapaaseen länteen..hehe.. on pojulla jut!ut
jos venäläiset lopettas yhteistyön tämän sukkahousupoikean kanssa niin vitus menis kaikki täällä.. - 14 + 20
"Ehdotan, että venäjälle matkailu lopetetaan kokonaan. Miksi sinne mennä? "
Venäjällä kannattaa käydä kaksi kertaa, ensimmäinen - ja viimeinen kerta samalla reissulla. Matkan jälkeen arvostat Suomea paljon enemmän...........
PS
Tälle palstalle saa kirjoittaa vain Venäjää ylistäviä mielipiteitä. - ok sana
Hyvä ehdotus. Kielletään myös matkailu muualle ja muualta tänne.
Taas yksi amerikkalaistyylinen "vapauden" puolustaja.
Vapaus- jee- mutta vain minulle ja minun ajatuksilleni.
Pysy poissa jos ei kantti kestä, näin sanon aina kaikille rutisijoille.
Me muut vaan siellä käydään, hyvä että olet poissa jaloista ja jonoista.
Kannattaa uskaltaa jossain käydä. Pienenä vinkkinä. Matkailu avartaa.- Pomiluj
Kannattaa tosiaankin käydä Venäjällä.
Siellä on ystävällisiä ihmisiä, hyvä ruoka sekä paljon nähtävää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1245211Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241594- 501588
- 411560
- 231481
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv311411- 141312
- 291293