Irkuista!

...itsellä kyllä ei ole, vielä :)
Vähän kyllä mietityttää niiden vahvat vaistot lähtemään kissojen ja rusakkojen perään vapaana ollessa.
Eli myös saalistus vaistoja löytyy, olen kuullut että yksi irlis oli sitten nirhannut perheen kissan kun olivat yhtä aikaa ulkoilleet.
Siihen asti kaikki oli mennyt hyvin ja olivat olleet ylimpiä ystäviä, mutta kun tilanne oli se että kissa oli juossut pihalla oli syvemmät vaistot astuneet peliin.
Mutta niinhän voi käydä mullakin metsästys sukuisilla roduilla.

Minulla on noin 7kk vanha irlispoika, ja kokemukset ovat kyllä positiivisia! Ensimmäinen irlis tämä mulle on, mutta suhteellisen hyvin on mennyt. Yhtään huonekalua ei (ainakaan vielä) ole tuhottu =)

Leikkikavereita ei pojalle ole kyllä ollut helppo löytää, kun säkä on nyt 80 ja mieli on kuin pikkupennulla. Eivät naapurit kovinkaan helposti anna omien koiriensa telmiä pojan kanssa, vaikka itse koiria kokoero ei niinkään tunnu haittaavan! :)

Tjaah, hyviä ja huonoja puolia rakastamasti rodusta. Onhan niitä, mutta uskokaa tai älkää, niin noihin alussa huonoina pitämiini puoliinkin on vuosien myötä tottunut ;o)

Kaikken parasta irliksessä on luonne. Älykkyys, viileän ylväs stooalaisuus yhdistettynä omalaatuiseen huumoriintajuun ovat parasta irlistä. Irliksen peräänantamattomuus on mahtavaa, kun on kyse sen suunnattomasta rakkaudestaan omaa perhettään kohtaan. Irlis ei voi rakastaa liikaa eikä sitä voi rakastaa koskaan tarpeeksi. Tummat nappisilmät killistelevät kulmakarvojen takaa ja niissä on aina pieni murunen kujeilula mukana. Irlis on koira, ehkä enemmäkin, jonka kanssa ei koskaan tule aika pitkäksi. Päivääkään en vaihtaisi!