Mistä budjettimatkaaja löytää hyvän ruokapaikan jossa on edullista ja maittavaa ruokaa? Pitää varmaan mennä vähän ydinkeskustan ulkopuolelle. Vanhoissa keskusteluissa oli tietoa että muutamilla euroilla saisi vatsansa täyteen. Onko kenelläkään vinkkejä paikoista?
Vastaukset 11
- efvgg
Koko kaupunki täynnä edullisia ruokapaikoja. Riippuu vähän siitä ,missä hotellisi sijaitsee .
Turha kulkea toiselle puolelle kaupunkia ,vaan ja ainoastaan yhden ruokapaikan takia.
Lounaat maksavat noin kolmesta eurosta ylöspäin- Pienellä budjetilla
Hotelli sijaitsee ydinkeskustassa Kalvin ter metroaseman läheisyydessä joten siitä on hyvä lähteä joka suuntaan. Metrolla tai muilla julkisilla tulee varmaankin pääosin liikuttua.
Jos lounaita saa tuohon hintaan lähes "mistä vaan", niin löytyykö myös edullisia myös iltapäivällä/illalla?
- rfgvb
Kalvin ter lähellä on aivan sopivanhintaisia ruokapaikkoja myös illalla.
Esim. Ulloi ut kadulla
Vältä vain Vaci utcalla syömistä. Ovat aivan kusettajia siellä.
Esim. Ravintola Galilei- Pienellä budjetilla
Kiiti vinkeistä ja varoituksesta.
- tiedoksi vaan
Wikitravelin sivulla on tällaisia varoituksia Budapestin kohdalla:
Tavallisten varotoimenpiteden lisäksi matkailijan tulisi tietää että monet ravintolat lisäävät laskuun kaikenlaisia pöytä- ja lisämaksuja; tämä koskee etenkin paikkoja jossa käy paljon turisteja. Jos jotain mitä et ole tilannut ilmaantuu pöytään joudut todennäköisesti maksamaan siitäkin.
Tavallinen huijaus Budapestissa on tyttö joka houkuttelee ohikävelevän matkailijan "suosikkiyökerhoonsa" ja pyytää tarjoamaan drinkin. Sitten kun lasku tulee, se voikin olla satoja tai tuhansia euroja. Ja siinä vaiheessa on liian myöhäistä; et pääse ulos maksamatta. Valitse siis baarisi/yökerhosi itse äläkä tilaa mitään ellet saa nähdä hintaa ensin.
Kalvin teriltä lähtee myös raday utca joka on täynnä monen hintaisia ruokapaikkoja
- Pienellä budjetilla
Täytyypi sitten käydä tutustumassa.
- jtaul
Pienellä budjetilla kirjoitti:
Täytyypi sitten käydä tutustumassa.
Budjettimatkaajan kannattaa mennä syömään esim. West End-kauppakeskuksen ravintolamaailmaan (Nyugati pályaudvar rautatieaseman vieressä) jossa kymmeniä pikkuruokapaikkoja. Näet ruuat lasivitriinin takaa joten ei mene arvailuksi mitä on lautasella. Paikka löytyy kauppakeskuksen "katutasolta" aivan peräpäästä.
- Pienellä budjetilla
jtaul kirjoitti:
Budjettimatkaajan kannattaa mennä syömään esim. West End-kauppakeskuksen ravintolamaailmaan (Nyugati pályaudvar rautatieaseman vieressä) jossa kymmeniä pikkuruokapaikkoja. Näet ruuat lasivitriinin takaa joten ei mene arvailuksi mitä on lautasella. Paikka löytyy kauppakeskuksen "katutasolta" aivan peräpäästä.
Kiitos myös tästä vinkistä.
- rfgbn
Paikkasi on muuten tavaratalon pohjakerroksessa . Ei katutasossa
Mutta muuten aivan hyviä ruokia tarjolla - Pienellä budjetilla
Hakua tuli käytettyä. En tiedä miten ajantasaista tietoa näissä keskusteiluissa sitten on:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8288157
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9055456
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51991
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔38678- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22616Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40581
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok113513- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495