Meillä on kohta 1 v. 3 kk ikäinen lapsi.
Lapsi on ollut syntymästä lähtien tähän päivään todella aamu uninen tapaus. Herää kyllä pirteänä ja touhuilee mutta heräämisestä pari tuntia on jo ihan valmis pväunille.
Ollaan vuoden iästä asti menty yhdillä pväunilla jotka kestää 2,5-3 h vaunuissa ulkona. Olen saanut pidettyä hereillä sinne klo 11.30 asti jolloin annan unen tulla.
Kuitenkin joskus on aamuja että on pakko heittää unille jo klo 10 aikoihin. Lapsi on todella väsynyt,kiukkuinen ja nuikkuu vaan. Yöunet kestää klo 21-07 (tai 07.30)
Lapsi on kohta lähdössä päiväkotiin ja itse joudun palaamaan töihin. Nyt pelottaa kuinka näiden aamujen hänen kohdallaan oikein käy. Herätys tulee olemaan aikaisempi kuin nyt,enkä usko että pväkodissa laitetaan pväunille nukkumaan jo aamupvästä.
Millä ihmeellä saisin lapsen pirteämmäksi aamuisin? Väkisin joudun pitelemään hereillä sinne pväuni aikaan. Kaikki vaan on sitten yhtä huutoa ja kiukuttelua ennen sitä.
Kun lapsi herää pväunilta on kuin toinen lapsi. Pirteä,iloinen ja jaksaa valvoa vaikka kuinka paljon ja kuinka pitkään vaan.
Mitä tässä voisi tehdä? Neuvoja otetaan mielellään vastaan.
Vai onko niin että lapsi sitten kyllä muokkautuu pväkodin rytmiin? Nyt kotona ollessa on vapaampaa vaikka rytmi pvässä onkin.
Neuvoja/apuja?
13
211
Vastaukset
- 3n äiti
kovin aamu-uninen ei ole oikea sanonta jos herää jo 7-7.30 maissa....
päiväkodissa nukutaan kaikki samaan aikaan, iltapv.
yritä rukata sitä rytmiä ennen päivähoidon alkua, valvotat silloin aamupäivällä, vaikka sitten olisikin kiukkuinen - help!
No tarkoitin että aamusta on uneliaampi kuin iltapvästä.
Jos jo 2 h päästä yöunilta herättyään on valmis pväunille ja niin väsynyt että hyvä kun hereillä saan pidettyä. Sitä tarkoitin aamu-unisuudella. Yöunia kun on takana kuitenkin reippaat 10 h.
Ja juu sitä tarkoitinkin että eihän ne siellä eri aikaan nukkumaan mene.
Ja juu hereillä on pidetty pväuniin asti.
Pelottaa vaan se että lapsi saa todella kovia raivareita väsyneenä ollessa. Aamupvän ulkoilu on yhtä huutoa,kun on niin väsynyt. Ja pväkodissa kaikki menee kuitenkin ulos.
Tämä aamupvän kiukkuisuus ja väsyneisyys eniten huolettaa pväkotiin mentäessä. Kun kaikki on yhtä huutoa,kiukkua ja väsyneisyyttä pväuniin saakka.
Jos nyt joku ymmärsi mitä tässä tarkoitin? - pienten puolella
Yleensä päiväkodissa pienillä on mahdollisuus nukkua pikkutirsat rattaissa aamupäiväulkoilun aikaan, jos vanhempien kanssa näin sovitaan. Miten luulet lapsesi suhtautuvan, jos hän alkaisikin nukkua kahdet päiväunet eli esim. 9.30-10.00 pikkutirsat ja sitten pidemmät unet esim. klo 12 alkaen.
- re3rs
Kyllä meidän päiväkodissa pienimmät saattoi torkahtaa rattaissa tai ihan sisällä siinä kymmenen maissa. Ainakin tämä meidän neiti ku joutu mennä jo 6:ksi hoitoon niin otti sitten pikku unet rattaissa, että jaksoi syömään 11:sta ja klo 12 taas päiväunille.
- help!
Kiitos vastauksista!
Sitä vähän luulen että joutuisi kyllä yhdet lisäunet ottamaan kun herätys olisi sitten jo klo 06,ellei jopa aikaisemmin. Eikä kyllä millään jaksa sinne klo 12 asti valvoa.
Mutta hyvä tietää että tämmöinen mahdollisuus siellä voisi olla. Täytyykin kysäistä kun tutustumiskäynnille pväkotiin mennään.
Eka lapsi ja eka pväkotiin vieminen vaan huolettaa kovasti tätä äitiä :/.... - hyvin se menee.
Mietin ihan samanlaista viedessäni omaa lastani hoitoon, hänkin oli viimeistään yhdeltätoista jo lounaan syöneenä nukkumassa. Meillä hoitopäivä alkaa seitsemän maissa ja lapsi herää luonnostaan kuuden jälkeen.
Osoittautui, että murhedin ihan turhaan. Päiväkodissa on sitä touhua niin paljon, että kaveri meni alusta saakka siellä joukon mukana ihan samaan tahtiin. Ainakin meidän päiväkodissa pienten ryhmän lounas alkaa isompia lapsia aikaisemmin, joten väsyneimmät ovat nukkumassakin aikaisemmin.
Juttele asiasta tutustumiskäynnillä, siellä on vastassa ammattilaisia, joille tilanne ei ole uusi ja jotka osaavat kyllä tilanteen hoitaa! :) - Pikkutirsat auttaa
Meillä päiväkodissa päikkärit on 11.30, mutta nukkui aluksi rattaissa pienet unet ennen päikkäreitä. Yrittivät kyllä pitää hereillä, kun nokoset vaikutti varsinaisiin päikkäreihin. Oli nukahtamisvaikeuksia. Nyt on jaksanut paremmin, oisko sopeutunut rytmiin tai vaikuttaako ikä. Ei ole enää ottanut niitä pikkutirsoja kun hyvin harvoin. Ja sekin varmaan vaikuttaa, kun viihtyy ulkona paremmin ja on kovasti touhua. Joskus on kyllä ihan sippi, jos on ollut huono yö tai herännyt jo vähän yli 5... Meillä lapsi normaalisti heräilee jo klo 6 - 6.30 maissa, usein jo ennen kuuttakin. Muutaman kerran on tainnut nukkua yli klo 7.
Yritän viikonloppuisinkin noudattaa päiväkodin rytmiä, mutta joskus on pitänyt mennä päikkäreille jopa ennen klo 10. - runsasunisen äiti
Meillä ei kohta 2v pärjäis alkuunkaan noin lyhyillä (10h) yöunilla. 21-07 (10h) on aika vähän! Osa tarvii selkeästi pidemmät yöunet. Kyllä se on merkki liian lyhyistä/ huonolaatuisista yöunista jos pari tuntia heräämisen jälkeen jo väsyttää noin.. Meillä kohta 2v nukkuu aika tyypillisesti 21-08.30 ja päikyt 13-14.30/15. 1-1,5v iässä nukkui aamumaidon turvin 21-09 ja päikkyjä 13-15/15.30.
- help!
Miten pitää lasta unessa vielä sen lisätunnin kun itse lapsi herää silloin 07 ja nukkuu kuin nakutettu sen 10 h yössä?
Mieluusti ottaisin lisätunnin tai jopa pari siihen perään.
Miten saada 10 h unet 12 h uniksi?
Ihan tuollaiset ajat ei kyllä voi olla kun päiväkotiin lähdetään ja itse lähden töihin. Työt alkaa jo klo 07.30 ja herätys oltava niin että ehtii töihin sekä päiväkotiin. Joten joka tapauksessa herätys pitää olla aikaisin aamusta. - runsasunisen äiti
Aikaisemmin illalla nukkumaan? Meillä nyt kotihoitolapsen kans on tällanen rytmi kun ei ole aamulla kiire minnekään.. Jos nyt laittaisin hoitoon niin siirrettäis ilman muuta nukkumaanmenoa tuonne 19.30-20 jos tarvii herätä (tai lapsi herää luonnostaan) 07. Sekin auttoi meillä, että varmistin, että lapsi varmasti syö tarpeeksi päivän aikana ja syö hyvän iltapalan... Ja sitten tietysti (varsinkin jos lapsi päivät hoidossa!) on tärkeää antaa lapselle aikaa ja huomiota ja läheisyyttä runsaasti päivän aikana. Nukutaanko teillä omassa huoneessa? Meillä taaperoa ei ole vielä siirretty perhepedistä pois :D Oma sänky on omassa huoneessa odottamassa, mutta ei vielä kiinnosta..
- help!
Lapsi meni ennen klo 19.30-20.00 nukkumaan. Heräili kuin nakutettu klo 05.
Joten siirrettiin nukkumaan menoa sitten myöhemmäksi. Eli jostain kumman syystä lapsella nyt on päällä se 10 h yöunet.
Meillä on ruokailuajat ja lapsi on päivisin siis minun kanssani kotona. Huomiota saa,kun on ainut lapsi ja muutenkin olemme erittäin tiivis perhe.
Kk ajan lapsi on nyt nukkunut omassa huoneessa. Yöt hänellä rauhoittui kun pääsi sinne. Sitä ennen nukkui meidän sängyn vieressä. Mutta heräili jatkuvasti öisin. Epäilen että johtui mieheni ja minun kuorsauksesta. Mutta nyt yöt menee hyvin. Ja yöunet ovat katkeemattomat.
Ainut ongelma tässä ovat nämä aamut. Klo 07 herää ja jo klo 09 voisi laittaa pväunille. Kamalaa sinnittelemistä pväuniaikaan. Joskus on ollut pakko antaa ottaa pienet tirsat ennen varsinaista uniaikaa.
Pväkotiin lähtiessäs siis herääminen aikaistuu. Eikä todellakaan jaksa valvoa sinne klo 12 asti. Se tässä huolettaa.
Mutta oli hyvä kuulla että muillakin samanlaista ja pväkoti antaa ottaa pienten pieniä tirsoja- apuja?
No toiset lapset vaan tarvitsevat paljon enemmän unta kuin toiset. Meillä esikoinen siirtyi yksiin päikkäreihin 10kk iässä, koska muuten heräsi keskellä yötä leikkimään pirteänä.. Ystäväni lapsi taas nukkui vielä yli 1v kahdet päikkärit..
Laita aiemmin nukkumaan illalla ja aamulla kun herää aikaisin ja leikkii muutaman tunnin, laitat pienille päikkäreille. Sitten taas leikitte vähän aikaa ja käy uudelleen nukkumaan..
- help!
Taidan kokeilla juuri tuota,että nukkumaan aikaisemmin ja jos herää aikaisin niin pienet tirsat hetken päästä.
Tänää pidin lasta hereillä sinne klo 11.30 asti. Heräsi aamulla siis klo 07.
Aivan järkyttävä raivoaminen ja itku. Huomasi että lapsi oli aivan yliväsynyt.
Ilmeisesti tarvitsee pienet unet jossain välissä aamusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455100Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481319Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121314- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4990Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783