silmätikku?

Ensin tulee mieleen, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat niin epävarmoja itsestään tai heillä on jotain sellaista lapsuuden traumaa taustalla, että alkavat epäluuloisesti pelkäämään naurunalaiseksi joutumista. He voivat luulla, että aina kun porukassa kaksi henkilöä juttelee hiljemmalla äänellä keskenään niin he puhuvat tietenkin minusta pahaa. Sellaista vainoharhaa. He haluavat jotenkin pitää sitä yllä, koska se antaa tilaisuuden kohdata menneiden tapahtumien käsittelemättömiä tilanteita kärkkäästi ja voi auttaa purkamaan omaa stressiä. Kohdistuen tietenkin täysin viattomiin ihmisiin.

Vähän niin kuin tuntemattomaan asiaan heijastetaan kaikki pelot ja kaikki paha mitä voi kuvitella, koska siitä tuntemattomasta asiasta ei tiedetä mitään ja se voi olla mitä vain, miksei sitten pahin pelko.

Kun joku on hiljaa, tarkkaavainen ja katsoo puhuteltaessa tiiviisti silmiin, niin epävarman henkilön pelot voivat ottaa vallan ja hän voi projisoida ne tähän hänelle niin mystiseen ja vaitonaiseen käyttäytymiseen.

Minun kohdalla käy usein niin (olen siis hiljainen, rauhallinen), että ihmiset pelästyvät minua kun esimerkiksi astun sisälle huoneeseen tai kun lähestyn heitä takaapäin tervehtien, koska eivät kertomansa mukaan kuule tuloani. Tämä siitäkin huolimatta, että kenkäni narskuvat tai saatan yskäistä tai niiskaista ennen kuin tulen lähemmäksi. Epäilisin, että kyse on vain siitä, ettei tällaiset säpsähtelevät (yleensä levottoman aktiiviset) henkilöt eivät ole lainkaan tietoisia ympäröivästä tilastaan ja jos heitä lähestyy, täytyisi pitää suurta meteliä ettei heiltä pissit mene pöksyyn. Ehkäpä hiljaisuutta on vaikea sietää, jos itsellä on metelöivä olemus.

Joillakin ihmisillä voi olla tapana tuijottaa tietämättään vaipuneena ajatuksiinsa. Ja vaikka se on itselle normaalia katsomista niin joku voi kokea sen ahdistavana. Tuijottamistaipumus voi liittyä myös visuaaliseen tapaan hahmottaa maailmaa, kuten itseni tapauksessa. Ja näin voi syntyä väärinkäsityksiä.

no mulkoilitko sitten? ei kai tuo nyt tuulesta temmattu väite voi olla ellei ihan skitsosta hyökkääjästä ole kyse

Olen miettinyt ihan samaa. voiko jollakulla oikeasti ärsyttää niin paljon ujo ihminen että pitää jotain päästä sanomaan..?

Minulle on itselle sattunut paljon sellasia tilanteita että olen täysin ulkopuolisena johonkin asiaan saanut yhtäkkiä kuulla ilkeilyjä.
Pahaltahan se tuntuu.
Paljon on myös sellaista sattunut että päin naamaa on kommentoitu ulkonäköä, vähätelty jotain tekemääni asiaa esim niin että jos joku ensin on kehunut minua, niin heti perään joku toinen arvostelee tai tuhahtelee väheksyvään sävyyn.

Edellisessä harjottelupaikassa viimeisenä työpäivänä huikkasin lähtiessäni hyvät joulut ja että lähden nyt. Vastaus oli luokkaa "joo, joo, hyvää joulua" ja vihanen kädenheilautus ja tuhahdus. En ymmärrä. :/

Liikun paljon kävellen ja välillä saanut kuulla aivan tuntemattomilta ihmisiltä jotain naureskeluja ja lapsellisia kommenteja ulkonäöstäni. Tarkotan just sellasia että menen ohi jostain porukasta niin sieltä kuuluu "Wau mikä tyyli" ja räkänaurut perään.

Jotenkin kavereiksikin valikoitunut aika paljon sellasia ihmisiä jotka koettavat kovasti alkaa ohjailla minun elämää, arvostelevat asioita jotka eivät heille kuulu ja heittelevät inhottavia kommentteja. Onneksi tajusin että pärjään paremmin ilman tälläsiä ihmisiä.

Tämä taitaa olla ujouden ja liiallisen kiltteyden varjopuoli. :/