Miksi kissa oksentaa?

Ihmeissään.

Mitä muita syitä on matojen ja karvapallojen lisäksi, että terve kissa oksentaa? Minulla on kaksi kissaa, jotka reilu kk sitten alkoivat oksennella joka viikko, välillä joka päiväkin. Ruokavalioon en tehnyt muutoksia, karvaa oksennuksissa ei ole mukana ainakaan aina, eikä madotuksesta ollut apua. Kissat ovat kuitenkin hyvävointisia ja terveitä, turkit kiiltävät, syövät hyvin ja leikkivät.

Tässä välissä kissat olivat vanhemmillani hoidossa reilu viikon ajan, jona aikana oksentelua ei esiintynyt. Ne söivät suurinpiirtein samaa ruokaa hoidossa ollessaan kuin kotonakin.

Nyt kotiin palattuaan ne olivat aluksi päivän-kaksi, oksentamatta, mutta nyt se alkoi taas, ja ne ovat nyt oksentaneet kahtena päivänä peräkkäin.

Mistä ihmeestä tämä voi johtua?

3

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruoka-kasvi tms

      O nko ruokamäärä sama? Omat kissani oksentavat esim Royal Canin light-ruuista. Hill´s ruuat sopineet paremmin. Ja muista että mm kuivamuonan koostumus voi vaihdella.
      Lisäksi kannattaa antaa myös raakoja elimiä yms.
      Yksi oksennuksen syy voisi olla jokin kotonasi oleva kasvi -monet ovat kissalle myrkyllisiä.

    • kcnlsa

      Kannattaa tosiaan tarkistaa ettei kissoillasi ole kotonasi pääsyä heille myrkyllisten kasvien tai muiden myrkyllisten aineiden äärelle. Meillä ainakin kisut on kovia nakertamaan kaikkia kasveja joihin pääsevät käsiksi. Tähän tosin auttoi vähän se kun kasvatin heille ihan oman kaurapusikon mussutettavaksi.

    • iikku

      Kuinka vanhoja kissat ovat? Mistä tiedät että ovat terveitä? Niin minäkin luulin kun kissa söi hyvin ja näytti terveeltä mutta oksensi aika usein... sitten vein lääkäriin ja kuinka ollakkaan ei sitten ollutkaan terve ....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe