Jollekin voi tulla käsitys, että me vl-uskoiset olemme jotenkin vahvoja uskossamme. Voin kuitenkin tunnustaa, että tosi heikosti ja huonosti tämä matkan teko onnistuu. Onneksi on olemassa Jumalan armo ja anteeksiantamus, ja sitä kun jaksaa pyytää kohdalleen, saa taas uutta voimaa jatkaa tätä taivalta.
Uskon heikkous
Lestadian
10685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asiaa sinä puhut. Jos vaelluksenni kelvollisuutta on tarkkaileminen, niin helvettiinkö menisin...
Omatunto ja Jumalan Sana minut sinne tuomitsisi, ellei joku katuvalle sielulle synninpäästöä julista...
ettette olisi vahvoja saatanallisessa ja korskeassa "VAIN ME"-HARHAOPISSA. Päinvastoin, olette valitettavasti äärimmäisen vahvoja.
HARHAoppinne vaan on saatanasta, eikä Jumalasta. Tämän takia oikeat kristityt ovat teistä ja liikkeestänne huolissanne. On äärimmäisen vaarallista antaa saatanan vaikuttaa Pyhän Seurakunnan sisällä.
Samankaltaista tekstiä näkyy olevan kuin Melperillä. Olen itse lapsuuden kristitty ja iloitsen siitä, että Jumala on minua tähän asti jaksanut kantaa laumassaan. Koskaan en ole Pyhän Hengen varoitusta kuullut mistään harhaopista, vaan mm. lohdutusta ja puhuttelua. En varmaan olisi tässä uskossa enää ollut pitkään aikaan, jos tämä todella olisi Saatanasta, kuten väität.
... on Melperi.
joka Nivalan kokemuksistani tekemässä avauksessa TÖRKEÄLLÄ tavalla vihjaili minua valehtelijaksi, esittää tässä jälleen arvailujaan, jotka arvaukset kaiken valheen isä - itte perkele - työntää tyypin ajatusmaailmaan.
Pieleen meni jälleen kerran perkeleeltä saamasi vihjeen pohjalta suorittamasi arvaus.
mikä yritys olla serlokholmes, mutta väärin meni taas kerran. Toisaalta ymmärrettävää. Harhaoppihan on lestadiolaisten tavaramerkki!
Melperi ja minä olemme eri henkilöitä, mutta yhdistävinä tekijöinä on ilmiselvästi loistava älykkyys, Raamatun tuntemus ja huoli saatanan juonista tuhota Pyhä Kristillinen Seurakunta lestadiolaisen "VAIN ME" -HARHAOPIN muodossa.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin en epäile lapsuudenuskoasi ja hyvää oloasi. Se vaan ei vielä todista uskosi kristillisyyttä. Jokainen muslimikin tuntee samalla tavalla...
Lestadiolaisten saatanallinen ja käsittämättömän rienaava "VAIN ME"-HARHAOPPI EI PERUSTU Jumalan Pyhään RAAMATTUUN. Se perustuu muutamien itsensä "Jumalan puhetorviksi" korottaneiden korskeiden ja tekovaatimattomien puhujamiesten oppeihin...
Kumotkaa Melperin kysymykset ja väittämät Raamattuun perustuen, jos voitte. Ei ole näkynyt edes yhtään yritystä.
Ai niin, Raamatun tutkiminen ilman asian oikein (lue: harhaopin mukaisesti) selittävää puhujaveljeä on lestadiolaisilta kiellettyä...
lestadiolaiset ovat todella heikkoja uskossaan, ei muiden kristillisten tarvitse välttää maallista musiikkia, meikkaamista, elokuvia jne. peläten että se johtaa pois uskosta, vaan muut kristilliset ovat vahvoja ja ennenkaikkea varmoja uskostaan että voivat elää kansan parissa, kun taas lestadiolaisilla usko on vaan hiuskarvan varassa ja siksi on tiukasti vältettävä kaikkea maallista, sillä se saattaa johtaa välittömästi uskon kieltämiseen.
No, niinhän se itse Perkele saarnaa.
...että ne, joita luettelit, ovat kiusauksia, joita sielunvihollinen meille tuo. Tapahtuu lankeemuksia, mutta meillä on Jumalan armo ja anteeksianto. Itse en henkilökohtaisesti ainakaan alkoholista ole kiinnostunut. No, täytyy myöntää että on monia heikkouksia, mutta ei se auta kuin taistella niiden kanssa. Ja kun lankeaa, niin väsymystäkin tuntien yrittää jaksaa niistä tehdä parannusta. Ja taas jaksaa eteenpäin. Kyllä minä mieluummin näin elän kuin synnin hekumassa ja epäuskossa.
saa