Suomalainen jätkä, on niin itepäinen pätkä

Niihän se vaan menee. Suomalainen jätkä dokaa, rellestää ja kuolee ennenaikojaan sydäriin. Eivät jää miettimää kiikkustuolissa, onnetonta elämää ku elivät täysillä. Raskas duuni, aina vaati raskaat huvit. Ei juoppoutta kaikilla, mutta tietyn asteista alkoholi ongelmaa suurimmalla osalla, vkl riippuvuus ;) Koskenkorva, vodka ja olut. Ravintona grilli makkaraa, ruisleipää ja olutta. Siihen saunomista, kavereita jne illan viettoa työasioiden tarinoiden, juttujen toristen.

Itsepäisyys, tiukkapipoisuus, ärtyneisyys, ahdistuneisuus, alakuloisuus, myös virkeys ja sisukkuus Suomalaisten miesten läsnä olotilat. Vapaus ja voiton halukkuus. V.ttuuntunut olotila joskus, tilalla taas sitten hauskuus. Sietämätön huumorintaju, mutta myös arvaamaton. Väkivaltainen, ja äkkipikainen. Rikkoo paikat, käy päälle eikä tottele sitäkin ilmassa.

Helposti tarttuva pulloon, pienimpienkin ongelmien myötä. Elämän halua, ei halua, masentuneen olotilan takia. Synkät, pimeät syksyt ja talvet, ja räntäsateiset keväät. Lyhyt, ja kaunis kesä sitä aina odotellessa. Kalastusta, saunaa, uimista, grillausta, olutta ja viina ryyppyjä. Kotimaisia synkkiä elokuvia, ja sarjoja. ja uutisia. Penkkiurheilua ja urheiluruutua. Itse emme liiku, paitsi metsästyksen, tai kalastuksen parissa. ja tietty autolle kävely/alkoon kipasu autolta. Sekä taxista kapakkaan, kapakasta kotia. Baarikärpäsiä, kapakka on kotimme!

Osalla hämäriä iltoja, rattijuopomuksia, rikoksia josta laki antaa tuomiot. Saa kärsiä teoistaan. Osalla puhdas maine, mutta salakalavan kiero maine

Tätä riittää!.....
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


fvsdfgsdfe kirjoitti:

Niihän se vaan menee. Suomalainen jätkä dokaa, rellestää ja kuolee ennenaikojaan sydäriin. Eivät jää miettimää kiikkustuolissa, onnetonta elämää ku elivät täysillä. Raskas duuni, aina vaati raskaat huvit. Ei juoppoutta kaikilla, mutta tietyn asteista alkoholi ongelmaa suurimmalla osalla, vkl riippuvuus ;) Koskenkorva, vodka ja olut. Ravintona grilli makkaraa, ruisleipää ja olutta. Siihen saunomista, kavereita jne illan viettoa työasioiden tarinoiden, juttujen toristen.

Itsepäisyys, tiukkapipoisuus, ärtyneisyys, ahdistuneisuus, alakuloisuus, myös virkeys ja sisukkuus Suomalaisten miesten läsnä olotilat. Vapaus ja voiton halukkuus. V.ttuuntunut olotila joskus, tilalla taas sitten hauskuus. Sietämätön huumorintaju, mutta myös arvaamaton. Väkivaltainen, ja äkkipikainen. Rikkoo paikat, käy päälle eikä tottele sitäkin ilmassa.

Helposti tarttuva pulloon, pienimpienkin ongelmien myötä. Elämän halua, ei halua, masentuneen olotilan takia. Synkät, pimeät syksyt ja talvet, ja räntäsateiset keväät. Lyhyt, ja kaunis kesä sitä aina odotellessa. Kalastusta, saunaa, uimista, grillausta, olutta ja viina ryyppyjä. Kotimaisia synkkiä elokuvia, ja sarjoja. ja uutisia. Penkkiurheilua ja urheiluruutua. Itse emme liiku, paitsi metsästyksen, tai kalastuksen parissa. ja tietty autolle kävely/alkoon kipasu autolta. Sekä taxista kapakkaan, kapakasta kotia. Baarikärpäsiä, kapakka on kotimme!

Osalla hämäriä iltoja, rattijuopomuksia, rikoksia josta laki antaa tuomiot. Saa kärsiä teoistaan. Osalla puhdas maine, mutta salakalavan kiero maine

Tätä riittää!.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu