Kova yhteiskunta

Suomi on kova yhteiskunta sairaille. Kun ihminen menettää tavalla tai toisella
terveytensä, joka aikaisemmin kantoi ns.kunnon kansalaisena kortensa kekoon
niin jo loppui ymmärrys monelta ja varsinkin eläkevak.yhtiöiden/kelan toimesta.
Sinut laitetaan kirjaimellisesti kyykkyyn taloudellisesti, jolloin kuvittelemasi
saatu apu jota oikeasti tarvitset mm. lääkkeisiin, ylipäänsä elämiseen ja laskujen
maksuun..hakemukset kerta toisensa jälkeen hylätään vailla minkäälaista totuus-
pohjaa. Kaikista sairaimmat(henkisesti) ihmiset työskentelevätkin päättävissä
elimissä, siirtelemässä papereita paikasta toiseen ja antamalla vääriä todistuksia
lähimmäisestä.
6243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Narsisitiset virkailijat tekevät omat päätelmänsä, sellainen on mmeidän tapa toimia.

Äänestä

Kyse on ainoastaan psyykepuolen diagnooseista.
Kyllä diabeetikot saavat samaa palvelua kuin normaalitkin ihmiset.

Äänestä
  • Totta. Yhteiskunnassamme keho saa luvan sairastua, mutta mieli ei - sitä ei hyvällä katsota.

    Äänestä

Eiköhän se ole yhtä vaikeaa sekä keho,että pää-sairailla. Minulla sairastaa sekä pää,että keho. Kuitenkaan eläkkeelle ei päästetä, koska on nuori. Ïhmettelen miksei, vaikka invaliidiprosenttikin on 100 ja kuntoutuksessa todettiin, ettei voi kuntouttaa.

Äänestä
  • Invaliidiprosentti on vaikeassa masennuksessa 100%, ei se tarkoitakaan
    sitä, että olet invalidi liikunnallisesti. Voi olla myös ns.aivoinvalidi ja sitä
    terve ei edes huomaa, sillä todellisuudessa masennusta sairastavat osaavat
    peittää sen todella taitavasti.

    Äänestä

Hauskintahan tässä juurikin on se, että vähän pää reistaa niin heti prosentit menee sataan, vaikka pitäisi olla 100% pelkästään vammaisuuden takia. Mutta ei. Pää saa sairastaa, mutta keho ei.
Odottavatko kelan tyypit, että herään jonain aamuna täysin terveenä? Jotenkin heille ei mene pääkoppaan, ettei syntymävammaiset noin vain parane.

Masennus on vain pikkuseikka minulla, pään kanssa pärjään aina jotenkuten. Ja kela on yksi syy miksi pää on alunperinkin alkanut reistailemaan. Ei sitä paperisotaa vuodesta toiseen kestä masentumatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aqswöploäå' kirjoitti:

Suomi on kova yhteiskunta sairaille. Kun ihminen menettää tavalla tai toisella
terveytensä, joka aikaisemmin kantoi ns.kunnon kansalaisena kortensa kekoon
niin jo loppui ymmärrys monelta ja varsinkin eläkevak.yhtiöiden/kelan toimesta.
Sinut laitetaan kirjaimellisesti kyykkyyn taloudellisesti, jolloin kuvittelemasi
saatu apu jota oikeasti tarvitset mm. lääkkeisiin, ylipäänsä elämiseen ja laskujen
maksuun..hakemukset kerta toisensa jälkeen hylätään vailla minkäälaista totuus-
pohjaa. Kaikista sairaimmat(henkisesti) ihmiset työskentelevätkin päättävissä
elimissä, siirtelemässä papereita paikasta toiseen ja antamalla vääriä todistuksia
lähimmäisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu