Miten kestätte sinkkuutta?

Missä päin Suomea tällaisia naisia asuu?

t. pohjosen mies.

Opettele tulemaan ja tekemään itse itsesi onnelliseksi ja viihtymään itsesi kanssa, sillä silloin olet jatkossa helpompi kanssakumppani toiselle. Toki turhautumisen tunteet on sallittuja, koska jokainen kaipaa kuitenkin toista ihmistä, hyviä ystäviä näet ei koskaan ole liikaa :)

Jaksan ainoastaan kavereiden avulla.

Odotapa kun vuodet ovat muuttuneet vuosikymmeniksi niin silloin puhutaan HC-sinkuista.

Kuitenkin, parisuhde ei ole mitään happea jota ilman ei voi elää. Itse uskon, että useimmille ns ikisinkuille koko asia on täysin yhdentekevä. Tälle palstalle kirjoitteleva porukka on onneksi vähemmistö.

Hyvin kestää, 1,5 vuoden päästä tulee 30 mittariin ja jos ei nyt joitain lyhyitä tapaamisia ym. oteta lukuun niin aina yksin on tullut oltua.

Mikäs tässä keksii vaan itelleen tekemistä niin aika kuluu harrestellen ja töitä tehden (sillon kun niitä on).

On helppo elää ja olla kun on rumaksi syntynyt ja tietää ettei naiset edes katso päinkään. Myöskään ystäviä ei ole joten on oma elämänsä herra ja tietää tavallaan mikä oma tulevaisuus on.

Vaikka pyöräilemällä sateessa mäkkärille, tuoksuttelemalla kevätilmaa ja valitsinpas vielä oikeeta cokista perjantain kunniaksi.

Opiskelemalla (olen liki viisikymppinen nainen), musisoimalla, liikuntaa harrastamalla, ystävien avulla.

Oletko ajatellut, jos tyytyisit vaikka omantasoiseesi mieheen? Voisi yksinäisyyskin vähetä nopeasti.

Ja ei, en tarkoita, että "ota minut". En ole riittävän hyvä mies kunnolliselle, pitkälle, hoikalle, kauniille ja mukavalle naiselle. Mutta tiedän, että saisit heti miehen, kun vaan hyväksyisit, ettei sinullekaan löydy ihan helpolla sitä kaikkein suosituinta miestä.

Huonosti. Olen usein masentunut. Olisi tietysti hienoa jos pystyisi vaan nauttimaan yksinolosta.

Mulla on suurin osa päivistä ok. Sinkkuuden takia tosi harvoin harmaita, vaikka joskus tuntuukin yksinäiseltä juurikin sen takia. Mutta ei siitä, vaan vinkkejä kysyit...

Mulla on itsellä harrastus mihin olen tosi sitoutunut. Siis mulla on siinä tavoitteet ja se vie paljon aikaa ja luo tulevaisuuteen haastetta. Sitten pari muuta, hieman rennompaa, mutta sitä yhtä tukevaa. Ikävä kyllä ei ole töitä, joten yksinäisyys helposti korostuisi, mutta käyn kursseilla ja kouluttautumassa. Siinä on semmoiset jutut, mistä saan sekä vaihtelevaa seuraa, erilaisia ihmisiä, että ne ns. samat naamat. Mulle on tekemistä sekä tavoitteita, vaikkei töitä olekaan.
Vietän kivaa aikaa erilaisten ihmisten kanssa... Ok, ei aina huvita, mutta se sitten tuo sitkeyttä ja rutiinia. Ei pääse säälimään itseään. Kaikista koulutuksista on jotain jäänyt plakkariin, etten mä vielä hyödyttömällä kurssilla ole ollut.

Ne pitää virkeänä. Mä tiedän että olen kunnossa, osaan ja opettelen. Mulla on myös vuosien sinkkuus takana, ja työttömyyttä kun ei tunnu olevan kun pätkätöitä. Ne yhdessä ja se jatkuva epävarmuus, hakeminen, jne. myös köyhyys, laskisi varmaan itsetuntoa tehokkaasti, jos mulla ei olisi niin paljon asioita millä pidän itseni kiinni elämässä ja kunnossa. Kaikki rahat menee kyllä harrastuksiin, baareissa en käy, kaikessa pitää säästää eikä juhliin ole varaa, mutta kaikkee ei voi saada.

Ystäviä on muutama, soitellaan, mailaillaan, ja tekstaillaan. Kavereita on muutama, ja sama juttu, yhteykisiä pitää olla. Mä pidän enemmän yhteyksiä, perheelliset ei niin muista, ja monilla on "omat piirit", siis työt ja muuta, joten ei ne ikäänkuin viitsi/tarvi/tajua tai mitä vaan. Jotkuthan vaan on laiskoja pitään yhteyttä. Enkä mäkään niihin pidä, ketkä sitten alan kokeen jotenkin ihan rasitteena tai yksipuolisesti, mutta kyllä mä pidän ystäviin ja kavereihin yhteyksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Muut ihmissuhteet kun parisuhde pystyy kyllä olemaan ystäviä, läheisiä, halikavereita, tuki ja turva, joskus jopa perhettä...
Ja kun tuohon ynnää tavoiteet, omat mielenkiintoiset harrastukset, erilaisten ihmisten seuran ja muut, niin kyl se siitä.

Mulla on noilla eväillä etupäässä valoisa elämä. Mä olen tosi paljon yksin, mutta en ala säälimään itseäni. Maailmassa voisi olla paljon huonomminkin, ja kaikkein eniten mua stressaa köyhyys ja jatkuva miettiminen miten saan kaiken maksettua ja onko ruokaa. Että sitten jos on ongelmia, tai ne meinaa saada niskalenkin, niin ne on tietyllä tapaa vakavampia, kun joku deittailun miettiminen...
Että sitten kun mua stressaa, mua stressaa perustoimeentulo, ruoka ja elämä, siinä se sinkkuus tuntuu raskaalta joskus, joskus ajattelen, että ois kiva, jos ois joku toinen sissi... Ois helpompaa kun vois olla joku kehen vois aina välillä kattoa, ja sitten voitas hymyillä, että perskeles, ottaapas tämä joskus koville... mutta joskus ajattelee, että onneksi ei ole ketään muuta kenestä murehtia... Sitäpaitsi, iso osa ihmisistä on hirveitä ruikuttajia loppujen lopuksi. Eli jos jonkun kanssa vois olla helpompaa, jonkun kanssa helpompi kestää, niin suurinta osaa mun kokemuksen mukaan, sais vaan olla paapomassa ja ne ois pelkkä kivireki muutenkin jo raskaassa elämässä. Että sitten miettii, että ehkä parempi tosiaan ettei ketään muuta ole...

Paitsi lemmikki on! Se on yksi kyllä elämän valoista. Se ei valita, siitä on aika vähän vaivaa loppujen lopuksi, se on iloinen ja aina oma itsensä.
Että en mä sillä tavalla itseäni yksinäiseksi tunne, se ei ole parisuhde, mutta hieman kuin "lapsen korvike", siis semmoinen, kenestä saa huolehtia. Se on semmoinen, että on syy taistella jonkun toisen puolesta, kun ei aina itestään pysty välittämään, ja toisaalta, se on usein ilona muistuttamassa, miten pienistä voi olla onnellinen. Sen kun hoitaa hyvin ja ruokkii terveellisesti, niin eipä siinä kummempia. Se ei tuomitse, eikä koskaan pidä huonompana ja se on vaan onnellinen kun on kotona: ei ainakaan syyllistä, vaikkei rahaa aina olisikaan :)

Ei mulle ainakaan sinkkuuden takia tule tällä reseptillä kun hetkittäisiä kaihoja tai joskus jotain pientä turhautumista... Mutta niin oli muistaakseni parisuhteessakin. Että aika normaalia elämää.
Ehkä kun itsetunto ei ole kiinni yhdessä asiassa, eikä elämän sisältö riipu parisuhteesta, niin voi kuitenkin aika onnellisena elää? Mulla on kohtuu hyvä itsetunto ja elämänsisältö, vaikkei se ihan helpolla tulekaan.
Raha ei ehkä tee onnelliseksi yksinään, mutta kyllä se elämää helpottaa. Jos ois vielä hyvä perustoimeentulo, niin varmana olisin vielä stresittömämpi... Ehkä mä sitten jaksaisin enemmän murehtia siitä sinkkuudestakin ;)

Toivottavasti saat täältä (tästä tai muista jutuista) hyviä vinkkejä ja saat tehtyä päivistäsi valoisampia ja elämästäsi onnellisempaa, yksin tai yhdessä! Tsemppiä!

Minulla on ollut eri elämänvaiheissa erilaisia ajatusmalleja joilla olen selvinnyt.

Ala-asteella ajattelin että ehtii sen seksin ja seurustelun kokea myöhemminkin kunhan viimmeistään 15v.

Lukiossa ajattelin että kun pääsen hyvään jatko-opiskelupaikkaan niin kyllä siellä ihmisiin tutustuu ja normaali elämä alkaa.

Yliopistossa ajattelin että kun en kerran saa naista niin pitää yrittää keskittyä opiskeluihin jotta saisin edes jotain aikaiseksi elämässä.

Valmistumis vaiheessa pidin taas työllistymistä suurempana ongelmana kuin tyttöystävän löytymistä ja ajattelin silloin että on parempi saada työ kuin tyttöystävä koska työn kautta saa rahaa jolla voi myöhemmin vaikka ostaa thaimaalaisen vaimon, kuntaas työttömänä parisuhteen pysyvyys on täysin arpapeliä.

Nyt kun olen ollut jo muutaman vuoden työelämässä, niin olen alkanut ajattella perheen perustamista ja huomannut miten paljon maailma onkaan ehtinyt muuttua omista nuoruusvuosista. En tiedä haluanko edes tehdä tällaiseen maailmaan lapsia jossa heitä ei välttämättä pysty tarpeeksi suojelemaan kaikelta pahalta. Lisäksi olen huomannut ajan muovanneen minut yksin eläjäksi. Päätän kaikesta itse ja voin jättää kaiken tekemättä jos haluan. Minä tuskin tulen oppimaan parisuhteen temppuja enää näin monen vuoden yksinäisyyden jälkeen, joten minulle ja muille on vain helpompaa että olen yksin.

Taidat vaan trollata itselle kelpaisi kyllä tuollainen nainen oon ollu vasta syntymästäni asti sinkku noin 31 vuotta eli sulla on vielä aikaa tosin miehenä tämä sinkkuilu on paljon helpompaa.

Jos sulla on hyviä ystäviä ja kavereita, niin niiden kanssa aikaa viettäessä yksinäisyys unohtuu ihan kivasti.

Jos ei, niin elämä yksin on helvetin kurjaa, eikä se yksinolemalla mikskään muuksi muutu, ellei ole joku HC-yksinäinen, joka oikeasti haluaa olla yksin 24/7. Harrastuksista ja töistä saa sisältöä elämään vain rajoitetusti..

Olin parisuhtessa noin 25 vuotta, sitten alkoin porukoimaan miehen kanssa ja rakastuinkin kovasti. Hän sitten lähti ja jätti hyvin ikvälää tavalla.
Olen ollut jo reilut 10 vuotta yskin. Nautin tästä ja tuskin enää koskaan lähden parisuhteeseen. En harrasta irtosuhteita ja otan vakavasti nämä jutut.

Perseestähän tämä on. Sain pitkästä aikaa piparia ja olin ihan onneni kukkoloilla kunnes kaveri palautti mut maantasalle kertomalla että vielä kun saisit naisen jolta saat vakituisesti :/

Mutta olet siis kuitenkin jakanut pilluasi koko "sinkkuutesi" ajan? Kitiset ihan turhasta, on paljon miehiä jotka eivät koskaan pääse edes panemaan, siinä on jo kysymys ihan oikeasta ongelmasta eikä mistään naisten mukaongelmasta.

En kestä. Mielenterveyteni murenee päivä päivältä mutta valoa ei näy.

Tässä on 40-vuotiaaksi asti eletty sinkkuna joten kyllä se loppuelämä menee ihan samaan syssyyn. Vielä suurempi asia on, että olen kohta 20v asunut yksin niin elämä on täysin urautunut omille raiteilleen.

harmi, että ei ole koskaan ollut sitä yhtäkään suhdetta sillä luulen, että jos minulla suhde olisi ollut niin olisin huomannut, että se ei minulle ylipäätään sovi. Nythän minä en sitä tiedä.

Kuitenkin, tämä ikisinkkuus antaa omituista varmuutta tulevaisuudesta. Vaikka elämää ei muuten voikaan ennustaa niin sen voin ennustaa 100%:n varmuudella, että 5, 10, 15, 20v päästä olen edelleen ikisinkku jos ylipäätään vielä elän.