Lestadiolaiseksi?

Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten te lestadiolaiset suhtaudutte ihmisiin, jotka "kääntyvät" lestadiolaisiksi vasta aikuisena? Itse olen aina ollut kiinnostunut uskostanne, mutten ole lestadiolainen, eikä kukaan sukulaisenikaan ole. Olen kuitenkin kasvanut seudulla, jossa on paljon lestadiolaisia. Voiko lestadiolaiseksi ylipäätään "kääntyä"? Kuinkahan paljon se vaatisi elämäntapojen muuttamista? (Juon joskus yhden lasillisen punaviiniä ruuan kanssa ja katson televisiosta uutisia ja ajankohtaisohjelmia, mutta muuten elämäni ei mielestäni juuri poikkea teidän elämästänne, mikäli olen oikein ymmärtänyt.)
51160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä lestadiolaiseksi voi "kääntyä". Tällöin puhutaan parannuksen armon saamisesta tai parannuksen tekemisestä.

Rohkeasti vain rauhanyhdistykselle seuroihin, tai jos sinulla on vanhoillislestadiolaisia tuttuja, heille juttelemaan. Tule sellaisena kuin olet. Kuka tahansa vanhoillislestadiolainen voi saarnata sinulle envankeliumin, ja sen jälkeen oletkin sitten samalla tavalla uskomassa, jos vain itse haluat uskoa.

Äänestä

Mene seuroihin Jumalan sanan kuuloon.

Äänestä
  • Muista, että kukaan ei voi vaatia sinulta elämäntapojen (muuta kuin syntielämän) muutosta, sillä evankeliumi tulee saarnata ehdotta!
    Eikä niin, että joo.. emmehän me pidä pitkää tukkaa ja korviksia että nyt jos aiot olla
    uskovainen niin saat kyllä luopua niistä.. muuten et saa anteeksi..
    Sitten jos niin tuntuu niin kyllä ennenpitkää alat samaistua ja normeeraantua..

    Äänestä

Jos jumala on herättänyt omantuntosi ja kaipaat rauhaa sielunelämääsi sinulla on jumalan antama etsikkoaika käsillä. Tee siis parannus, sillä etsikkoajan pituutta ei kukaan meistä voi tietää. Jeesus on lunastanut kärsimisellään ja kuolemallaan kaikkien ihmisten synnit katsomatta syntimäärää tai muuta ihmisen olemusta. Kun sinä uskot Jumalan valtakunnasta saarnatun evankeliumin, joka pyyhkii kaikki sinun syntisi anteeksi, tulee sinullakin sydämen halu vaeltaa maanpäällä niinkuin pyhähenki sinun sisälläsi neuvoo. Ei uskovaisena vaeltaminen ole tekoja vaan vapaana armoitettuna kulkemista. Huonot tavat jäävät automaattisesti pois sydämenhalusta vaeltaa hyvällä omallatunnolla. Syntiä kyllä tulee uskovaisellekin, mutta se on armoetu, että me saamme pyytää anteeksi niin usein kuin me haluamme. Mene jumalansanan kuuloon ja rukoile, että jumala antaa sinulle voiman tehdä parannus.

Äänestä
  • Joo, niin se vain minullekkin kävi, että V-lestaksi käännyin aikuisiässä, enkä ole sitä katunut. Samalla tavoin uskominen, tulee parannuksen armon kautta...No kaipa ne lapsuuden suviseurareissut auttoivat... Onpa paikka missä käy seuroissa ja jossa muutkin on uskomassa. Ei vaihtoehtoja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietiskelijä kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten te lestadiolaiset suhtaudutte ihmisiin, jotka "kääntyvät" lestadiolaisiksi vasta aikuisena? Itse olen aina ollut kiinnostunut uskostanne, mutten ole lestadiolainen, eikä kukaan sukulaisenikaan ole. Olen kuitenkin kasvanut seudulla, jossa on paljon lestadiolaisia. Voiko lestadiolaiseksi ylipäätään "kääntyä"? Kuinkahan paljon se vaatisi elämäntapojen muuttamista? (Juon joskus yhden lasillisen punaviiniä ruuan kanssa ja katson televisiosta uutisia ja ajankohtaisohjelmia, mutta muuten elämäni ei mielestäni juuri poikkea teidän elämästänne, mikäli olen oikein ymmärtänyt.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu