Meillä on neljä peippoa (kaksi pariskuntaa) ja toisen pariskunnan urospeippo rakentaa jo pesää! Se kerää nokkaansa pohjamateriaalia ja heinää, ja kuljettaa ne koloonsa. Onko se normaalia? Linnut ovat kaikki kuoriutuneet viime syksynä.
Vastaukset 4
- -M-
Puolivuotias peippo, etenkin naaras, on turhan nuori vielä pesimään vaikka intoa niillä ihan varmasti löytyisi heti kun lintu on sukukupsä, jo muutaman kuukauden iässä.
Ota vaan kaikki pesätarpeet ja korit pian pois häkistä ja odottele nyt edes pari-kolme kuukautta vielä, mieluiten sinne syksylle vuoden vanhaksi ennen kuin annat niiden pesiä.
Eikä niitä ylipäätään ole mikään tarve pesittää ollenkaan, ellei kasvatus ole ihan suunniteltua ja poikasille tarvista. Jos seepriksiä on paljon tarjolla ei niitä välttämättä edes eläinkaupat huoli, eli pesitä aina vain sen verran kuin voit itse pitää jos poikaset eivät menekään kaupaksi.
(Ovathan linnut muuten eri vanhemmista ja ei-lähisukulaisia, sisaruksia ei tietenkään pidä pesittää keskenään...) - Helmiseeprapeippo
Olen jo ottanut kaikki pesäpaikat ja kolot pois häkistä, mutta kun tulin kotiin, se pesänrakentaja-uros oli rakentanut pienen pieniä pesiä kaikkialle häkkiin. Ruokakuppeihin, toisen juomapullon suulle ja jokaiseen häkin kulmaan. Lisäksi se oli sotkenut purulla häkin lähellä olevan sänkyni ja lattian häkin vieressä.
- -M-
Heh, ihan normaalia nuoren ja viriilin seepriksen käytöstä... ;)
Kovin hankalassa tapauksessa kannattaa ne ruokakipot laittaa häkin pohjalle, vähän hillitsee pesänkuvia silmissä. Tai sitten ei. - Helmiseeprapeippo
Nyt se on jo lopettanut pesien rakentelun. Se yrittää silti välillä repiä pohjalla olevia sanomalehtiä pesätarvikkeiksi. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551