Epä kypsät aikuiset

Epäilevä

Älkää perustelko uusperheitä kun ei ole edes järkeä ollut sen ensimmäisenkään perustamiseen. Lapset kärsii näistä aikusten sekoiluista. Lasten ja nuorten pahoinvointi johtuu juuri näiden kehityksessä jälkeenjääneiden aikuisten taholta. Epäkypsät vanhemmuuteen valmistautumattomat aikuiset kun tekevät kakaroita eikä edes parisuhde toimi.

Ensimmäisenä liuta kakaroita kenelle tahansa tyhmälle äijälle joka suostuu panemaan paljaalla. Sitten pitää vaihtaa jossain vaiheessa se mulkku toiseen ja kakarat kärsii. Pitää rakastua uudelleen jossain vaiheessa sillä eihän siihen vanhaan pysy se huuma. Siinä rakkauden huumassa ei koskaan ajatella niitä kakaroita. Tienaa niillä lapsilla niin kauan kun kirpparirytkyt kelpaa ja kierrättää kakaralta toiselle. Minullekkin sanottiin että lapsi tuo leivän vanhemempien suuhun kun en halunnut sillä keinoilla alkaa tinaamaan. Säälittävää kun lapset ovat ainoa tienaamiskeino epäkypsille vanhemmille ja juuri siitä syystä tulee näitä perhesurmia.

Miehet surmaa koko perheen etteivät joudu elinikäiseen maksuhelvettiin. sillä siihen joutuu jos ämmä lähtee.Kukaan ämmä ei ajattele sitä kun eroaa mihinkä maksuhelvettiin se äijä joutuu. Veronmaksajilta kynitään jos ei se siittäjä ole maksukykyinen. Epäkypsän aikusen tekemäksi kakaraksi on säälittävää.

Juuri ne toistaa sukupolvesta toiseen samaa mallia hyvin helposti. Kaikki tekee epäkysien aikuisten mukaan. Naiset voisivat vähän tarkemmin katsoa kenellekkä paksuksi hankkiutuu. Kun ei tunneta kumppaniaan kuin vuosi tai alle nii siitä ei hyvää seuraa.

16

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talous kunnossa

      Katkeraa epäkypsän vanhan ja köyhän kuppen vuodatusta. Ikävää että sulle on käynyt noin ,kun kuvasit elämääsi.

    • wilma60

      Älä yleistä! Olin ex-mieheni kanssa yhdessä vähän vajaa 30 vuotta ja kyllä me ihan kypsiä aikuisia oltiin kun ensimmäisen lapsemme saimme 18 yhteisen vuoden jälkeen. Toki kuvittelin että kasvatamme lapset yhdessä ja elämme yhdessä elämämme loppuun saakka. Mutta aina ei mene niin kuin kuvittelee. Monta asiaa olisin voinut tehdä toisin, kuten myös ex-miehenikin niin ehkä sitten se yhteinen elämä olisi jatkunut hamaan hautaan saakka. Mutta ei jatkunut joten se siitä. Mutta siitä huolimatta sanon että tunsin kumppanini siinä vaiheessa kun lapsia meidän perheeseen hankittiin. Sitä kumppania en sitten enää tuntenutkaan josta erosin. Mutta näinhän se menee että ihmiset muuttuu ja joskus käy niin että kasvetaan eri suuntiin. Ehkä avioliitto olisi jatkunut jos olisimme eläneet kahden. Kumpikin kuitenkin lapsia halusi ja teki "töitä" sen eteen että niitä lapsia saatiin.

      Ero on hoidettu vuosia sitten aikuismaisesti ja lapset elävät ihan onnellista elämää. Toki ero satuttaa mutta on osattava mennä eteenpäin niin että lapsia kuunnellaan ja huomioidaan. Uudessa suhteessani olen jo sen verran vanha ettei perhettä enää kasvateta. Ja tuskinpa olisi kasvatettu vaikka ikä olisi sopiva. Minulle riittää nämä olemassa olevat lapset.

    • en suosittele

      Samalla kannalla on että uusioperheitä ei ole olemassakaan, on vain yhteisöiät joihin muuttaa monta eronnutta ihmistä yhteen.

      Se on epätoivoisten ihmisten olotila.

      Lapsia ei saisi ikinä sisällyttää moiseen yhteisöön. He kärsii.

      • wilma60

        Tähän ikään mennessä olen kyllä tutustunut moniin uusperheisiin vaan en vielä koskaan ole tavannut perhettä jossa yhdessä asuisi monta eronnutta ihmistä. Kyllä niissä on vain mies ja nainen sekä lapsia joko molempien entisistä liitoista tai vain toisen lapsia ja ehkä kenties parin yhteisiä lapsia.

        Valitettavasti olen tavannut muutaman myös epätoivoisen ihmisen joiden liitot eivät olekaan sitten kestäneet. Mutta kyllä suurin osa tuntemistani uusperheistä on syntynyt sen jälkeen kun ero on käyty pohjamutia läpi ja on oltu valmiita uuteen elämään. Uusperhe-elämä ei voi onnistua jos molemmat osapuolet eivät ole sinuja eronsa kanssa ja valmiita panostamaan tähän uuteen suhteeseen lapset huomioonottaen.

      • onneksi ei meillä
        wilma60 kirjoitti:

        Nykyisin on muotia erota, ja tehdä useamman kanssa uusia lapsia, se on nykyisin kehumisen paikka.

        En ymmärrä tätä vouhotusta uusioperheistä. Semmoista muotoa ei ole olemassakaan, se on kuvitteellinen olotila, kun lapseton nainen haluaa leikkiä kotia, niin sehän on hänestä kivakotileikki, mutta kurjaa kun lapset joutuu moiseen katkreuuteen mukaan. Toivon mukaan ei monet. Tulokset näemme nyt mielenterveysjonoissa, ja todella nuorison ja lasten pahoinvointeina, kun joku puskista vaan tulee ja kiukkuaa toisten lapsille.

      • lissu pois netistä

        lissu se taas vastailee omiin paskiin aloituksiinsa.

      • rehgierhioreu
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Nykyisin on muotia erota, ja tehdä useamman kanssa uusia lapsia, se on nykyisin kehumisen paikka.

        En ymmärrä tätä vouhotusta uusioperheistä. Semmoista muotoa ei ole olemassakaan, se on kuvitteellinen olotila, kun lapseton nainen haluaa leikkiä kotia, niin sehän on hänestä kivakotileikki, mutta kurjaa kun lapset joutuu moiseen katkreuuteen mukaan. Toivon mukaan ei monet. Tulokset näemme nyt mielenterveysjonoissa, ja todella nuorison ja lasten pahoinvointeina, kun joku puskista vaan tulee ja kiukkuaa toisten lapsille.

        Eihän se lapseton nainen sitä uusioperhettä tee. Enkä tunne yhtään lapsetonta naista, joka haluais uusioperheen. Kylle ne lapsettomat naiset haluaa ydinperheen. Eronneet vanhemmat on niitä, jotka haluaa sen uusioperheen. Ja he siitä tekevät myös sen uusioperheen. Heille ei ydinperhe kelvannu ja lopputulos on uusioperhe.

      • "siunattu hulluus"
        onneksi ei meillä kirjoitti:

        Nykyisin on muotia erota, ja tehdä useamman kanssa uusia lapsia, se on nykyisin kehumisen paikka.

        En ymmärrä tätä vouhotusta uusioperheistä. Semmoista muotoa ei ole olemassakaan, se on kuvitteellinen olotila, kun lapseton nainen haluaa leikkiä kotia, niin sehän on hänestä kivakotileikki, mutta kurjaa kun lapset joutuu moiseen katkreuuteen mukaan. Toivon mukaan ei monet. Tulokset näemme nyt mielenterveysjonoissa, ja todella nuorison ja lasten pahoinvointeina, kun joku puskista vaan tulee ja kiukkuaa toisten lapsille.

        No, sulla lissu on mielenterveys menny ilman uusperhettäkin ja lapsesi kärsineet isän puutteesta, jonka heiltä kielsit. Olet todella sairas ja olet sairastuttanut lapsesikin.

    • Lissu joutais kuolla

      Kylläpä lissua taas ahdistaa...onko yksinäinen viikonloppu onko...no voi byhyy

      • 11+2

        Ei ole yksinäistä :D. Vaan vietin sen lasteni kanssa perheen kesken ulkoillen kauniissa säässä. Ja myös ex-mieheni oli täydentämässä vanhaa perhettä suurimman osan aikaa ;). Yhdessä edelleen hoidamme perhettämme, tää tietty sapettaa ja ketuttaa mieheni uusia panoja. Syystä jota en tiedä.

    • liu lau lissuseni

      Mene sinä kaikkinen lissuinesi hevonkuuseen, Ja anna ihmisten kirjoitella. Aina joka ketjussa tämä "lissun vainooja" alkaa jo kyllästyttää. Lissu sitä ja Lissu tätä...hohhoijjaa, katkera exä-mies jaksaa vouhottaa palstalla. Eiköhän se sinunkin lissusi pyöri jo omassa elämässään, eikä täällä notku joka hetki, niinkuin SINÄ KATKERA EXÄ!

      • Buháhahahahahahahah

        Lissu on täällä joka hetki ja Lissu on katkera exä. Mitä tekee katkera exä uusperhepalstalla? Itse on sataan kertaan kertonut ettei hänellä ole perhettä.

    • Xi

      Epä kypsät??? Sinä sitten olet niin kypsä, että osaat näköjään oikeinkirjoitussäännötkin. *repee* Oon oikeesti vähän harmissani siitä, että inhoat noin paljon elämää. :(

    • perämela

      Epäkypsä on sellainen ukko tai akka, joka hankkii lapsia, ja sitten muka yhtäkkiä olevinaan rakastutaan johonkin toiseen, ja selitetään hienosti, että kasvettiin erilleen, ei kemiat sopineet jne..

      pas...marjat te sellaiset ette ole kuuleetkaan mitä rakkaus todella on !

      Oikea rakkaus antaa henkensä toisen edestä, eikä taatusti jätä pieniä lapsia heitteille ja näiden aikuisten vaatteissa kulkevien lasten rakkauksien syötäväksi.

      • jatkokertomuksia kai

        Just näin, kunnon isät on harvassa nykyisin. En usko että miehet on sisimmiltään pahoja, tekisi omasta aloitteesta niin että jättää lapset, kyllä siinä tarvii jonkun kannustusta ja avunantoa. Uudet suhteet on oiva tähän juttuun. Lukekaapas taas uusi aloitus samasta aiheesta tänään.. exän vika exä on sitä ja exä on tätä...
        Tiivistettynä kirjoituksen voisi sanoa yhdellä lauseella. Mitä tehdän kun exä häiriköi ja lapset.. mutta minä en koskaan.

    • Äiditkin jättävät

      Kunnon äitien joukko myös harvenee päivä päivältä. On ihan tavallista, että nykyään äitee lähtee tukka putkella ja hame korvissa etsimään itseään tai ainakin seksuaalisuuttaan, soronoo vanha aviomies ja lapset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe