Kaarlo Sarkian runoja lainattiin tuossa toisessa ketjussa

koko tarinan:

"Lepäs elokuun yö kuin sallimus maailman yllä." Vaalea, sinisilmäinen, harteikas mies soutaa yli joen, Kokemäenjoen. Vastarannan aitassa odottaa kaunis, pitkä, solakka neito. "Elonkorjuusta juur olit palannut raukein jaloin." Se tavallinen tarina. Kirjassaan Kaarlo Sarkia. uneksija - kilvoittelija Aune Hiisku otsikoi Mater dolorosa ja Pater ignotus.

"Se mies oli saapunut toiselta kirkolta asti." Tuleva isä, kirkonrakentaja. "Se mies tuli viimein, puhteella, joulun alla, / tuli niin kuin ennen ja entisin sanoin lähti." Isä, joka ei koskaan enää palannut. "Olit nuori ja uupunut, rakastit palavasti." Äiti, tuleva yksinhuoltaja, joka jatkossa tuhlasi - tuhlasiko? - kaiken rakkautensa poikaan, ainokaiseensa.

"Ja kun kukkien runsaudesta jo vaahtosi tuomet, / pihan omenapuiden pilvet satoivat lunta, / tuli lihaksi, vereksi, mi oli äsken unta: / Kevätpäivään aukes sun lapsesi silmäluomet." (11.5.1902)

Tuleva runoilija menetti äitinsä varsin varhain, 14-vuotiaana, Sandra oli kuollessaan 42-vuotias eli jopa vuotta nuorempi kuin Sarkia itse kuollessaan. Sarkia kirjoittaa myöhemmin arvoituksellisesti äidistään, että tämä oli "sen etäisyyden päässä, jonka taakse tälle lapselle jostakin syystä jokainen ihminen on hänen vaelluksellaan jäänyt". Mutta hän kirjoittaa myös yhden suomalaisen lyriikan kauneimmista äitirunoista - ellei kauneimman. Tämä runo, Velka elämälle, josta edellä on muutama lainaus, päättyy seuraavasti:

Kesä, syys meni niin. Meni vuodet. Raukenit multaan.

Levon viileyteen kävit Elämän aurinkohäistä.

Olit täyttänyt lain. Sinun mentyäs silmistä näistä

on Elämä hetkisen säteilevä tultaan."

Kaarlo Sarkialla on useita hyvin kauniita runoja, mm.:
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo se tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa,kahleeton tuulen tavoin:
on kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:"Tämä on iäti minun".
Elon maljasta juovu,
taas siitä ,jos tarpeen ,kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
näet aina avoinna kuoleman portin.

Onhan tämä vähän ankaran voimakas,varmaan olosuhteet,hänellä
oli vaikeat. Olihan hänellä sairaus,tuberkuloosi,johon menehtyi
43 vuotiaana.

Eräs runo, joka on vaikuttanut minuun lähes hypnoottisesti aikanaan on
Unen Kaivo teoksesta.
Se luo suggestiivisen tunnelman loppumattomilla kuvillaan, ja kerrotaankin Sarkian istuneen kotinsa lähellä sijaitsevan lähteen luona tuntikausia vetteen tuijottaen.

"Piirittää mun unen kevät / kaislain urut hymisevät
keltaviidat kummat huojuu / mustat unimarjat nuojuu
köynnöstäjät punoo paulaa / kietoo uumat kiertää kaulaa
vääntää unen noitavanteet / sitoo nilkat vyöttää ranteet
kalat kummalliset kuiskii / pitkin huntuevin huiskii
silmäni hipoilevat / ruokohuilut sorisevat
laine liikahtaa ja laulaa / hiljaa unelias velloin
soittaa raakunkuori kelloin."