Vilho Raatikainen pelasti tyttäremme

Vilho on ollut erittäin tärkeä osa elämäämme. Kun olin ravintolassa töissä päivävuorossa, ajattelin soittaa työn lomassa Vilholle että mitä ystävälle kuuluu. Tuolloin vaimoni oli raskaana ja odotti lastamme Jonnaa. Synnytykseen oli aikaa vielä vajaa kuukausi ja kaikki oli mennyt siihen asti hyvin. Kun soitin Vilholle hän näki heti että vaimo ja lapsi ovat vaarassa ja on lähdettävä heti sairaalaan. Menin kotiin ja vaimo oli ihmeissään koska hänellä ei tuntunut olevan mitään hätää. Hän oli yksin kotona ilman puhelinta ja oli menossa päiväunille. Lisäksi asuimme tuolloin vielä kerrostalossa jolloin hän ei olisi päässyt yksin alas jos hätä olisi tullut. Lähdimme silti sairaalaan Vilhoon luottaen ja tarkistamaan että kaikki on kunnossa. Sairaalassa ei meinattu ottaa meitä vastaan koskaan polttoja ei ollut ja synnytykseen oli vielä aikaa. Mutta uskoimme Vilhoa emmekä antaneet periksi. Vaimoa alettiin tutkia ja huomattiin että paikat olivat jo vähän auki. Lapsen sydän äänet olivat heikot ja synnytys käynnistettiin vauhdilla. Samalla havaittiin että vauvan napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille ja oli iso happi vaje. Tässä olisi voinyt käydä huonosti ilman Vilhon apua. Kiitos Luojalle ja Vilholle. Hän on nyt tämän lapsen henkinen kummi. Nyky posti -lehti teikä meistä ja Vilhosta jutun ja otsikkona oli Selvänäkijä pelasti tyttäremme hengen.

Jonna on nyt 28v., onnelisesti naimisissa ja pienen tytön äiti. Tätä vauvaa Vilho myös auttoi. Soittelin Vilholle ja hän näki että vauvan sydämessä on jotain häiriöitä. Hän lupasi että vauva kyllä selviää mutta pyytää Luojalta apua ja voimaa. Jonna oli ollut jo useamman viikon sairaalassa koska vauvan sydän äänet tosiaan olivat heikentyneet ja todettiin napanuoran painavan rintakehää. Vilho näki että nyt täytyy olla erittäin tarkkana seurannan kanssa. Varoittelun seurauksena Jonna vaati saada sydänseuranta laitteen yön ajaksi. Kun yöllä tuli kovat supistukset, havaittiin että vauvan sydän äänet eivät enää palautuneetkaan. Hoitajille tuli kova hätä ja päätettiin tehdä hätä sektio. Lapsi saatiin 1 minuutissa maailmaan ja napanuora tosiaan oli kiertynyt rintakehän päälle kaksi kertaa ja esti sydäntä toimimasta normaalisti. Ilman Vilhon varoittelua Jonna ei ehkä olisi ottanut sydänkäyrä laitetta, ja ei olisi tiennyt mitään lapsen hädästä. Vilho kertoi että lapsi syntyy keskosena ja niin kävi. Nyt Elli voi hyvin ja on pirteä. Hän saa Vilhon kautta voimaa. Kiitos Jumalalle että laittoi Vilhon auttamaan.

Vilho on auttanut meidän perhettämme yli 35 vuoden ajan ja nähnyt asiat erittäin tarkasti, erityisesti terveyteen liittyvät asiat. Ei Aino Kassinen turhaan nimennyt Vilhoa manttelin periäkseen. Vilho on koko kansan auttaja ja paras selvänäkijä.
217054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Toivoimme kauan lasta ja kysyin kerran Vilholta,saammekohan joskus toivomamme lapsen.Vilho Raatikainen kertoi,mikä on lapsettomuuden syy,käski vaihtaa lääkäriä,neuvoi lääkärin nimen ja kertoi ,mitä tämä tulee sanomaan.Sanoi,että saamme lapsen 2 vuoden sisällä.Tein täsmälleen kuten neuvoi,menin kyseiselle lääkärille, joka sanoi tutkimusten jälkeen missä vika oli.Se oli juuri se minkä Vilho oli sanonut.Lapsemme syntyi 2 vuoden sisällä.Ehdimme toivoa 5 v.lastamme.

Äänestä

NIINKÖ

Äänestä

Vilho Raatikainen on paras tietämäni selvänäkijä.Ei aina puhu kovin paljon,mutta sanoo olennaisen ja kertoo sellaisia yksityiskohtia,mitä ei voi millään arvata.Kerran

mainitsi,mitä olimme mieheni kanssa puhuneet juuri ennen hänen luokseen tuloa Hankalissa tilanteissa käyn kysymässä neuvoa,aina olen avun saanut.Hän on osannut sanoa täsmälleen kuinka meidän käy milloin missäkin tilanteessa jne.Täsmäapu,sanoisin,ainakin meille on ollut.

Äänestä

Eläpä Vilho mainostele itseäsi täällä eri nimimerkeillä. Osta mainostilaa paikallislehdistä.

Äänestä

Olen kyllä ihan oikea asiakas,ei Vilho Raatikaisen tarvitse kepulikonsteja käyttää.Hänellä on kyllä vakiintunut asiakaspiiri ja vankat kannattajansa.Usko tai älä.

Äänestä
  • mistä saa Vilhon numeron?

    Äänestä

  • pikelo20 kirjoitti:

    mistä saa Vilhon numeron?

    Tässä olisi Vilhon numero
    Ajanv. klo 9-10 puh 0400-427450
    Väinämöisenk. 23, 00100 Hki

    Äänestä

Kävin Vilho Raatikaisen luona syksyllä 2013. Olin siellä tunnin ja hän kertoi sen tunnin ajan seinällä olevista tauluista tai asiakaskokemuksesta joita oli pystynyt auttamaan. Lopuksi hän kysyi, että oliko sinulla joku kysymys johon haluaisit vastausta. kysyin terveydentilastani johon hän vastasi ota vain puolet lääkkeistä ja loput asiathan sinulla onkin kunnossa. Hän rahasti tästä omasta kertomuksestaan täyden hinnan. EI IKINÄ UUDESTAAN , ENKÄ VOI SUOSITELLA

Äänestä

mahtaakohan maksaa tuloistaan veroa tai harjoittaako harmaata taloutta ?

Äänestä
  • Aikoinaan kävimme ko henkilön pakeilla isoäitini,äitini ja minä.otti ensin mummoni vastaan,nähtyään hänet,karjaisi ovelta,että mitä sinäkin vanha ämmä täältä haet.mummoni oli silloin noin 60.nen.lähdimme kaikki mielemme pahoittaneena takaisin noin 250km päähän kotiimme.Koskaan en ole häntä kenellekkään suositellut,ilkeä ja töykeä ihminen.

    Äänestä

  • kuuluukohan se asia sulle mitenkään?

    Äänestä

Kerran minäkin erehdyin hänen luokseen kun elämäni oli täynnä kaaosta, halusin kai kuulla että kohta helpottaa tai mikä epätoivonen ajatus oli käyntini syy. Tästä on jo aikaa 10 vuotta, olin silloin n.30 v. Järkyttävä kokemus, puhui puuta heinää, yritin jotain kysyä, mutta ei vastausta saanut. Kovin halusi halata ja antoi yök pusun aluksi oli aivan laamaantuneena kunnes sain raivarin..silloin nousin annoin rahat ja häivyin. Ainut mikä jäi ärsyttää todella paljon että olisi pitänyt olla jättämättä mitään rahaa moisesta skeidasta. EN SUOSITTELE!!!

Äänestä

Sama tyyppi täällä kyselee ja vastailee omiin juttuihinsa.

HANKI ELÄMÄ!

Äänestä
  • yhden viestin olen kirjoittanut ja joka sana totta tästä ns näkijästä,ilkeä ja töykeä rahastaja.piste.niin ja mulla on erittäin hyvä elämä nykyisin,älä sinä siitä huoli,jatka kiroiluharjoituksiasi.

    Äänestä

Olisin halunut vilhoon yhteyden. Edesmennyt veljeni ja Vilho olivat ystäviä.
Itsellä muutama kysymys Vilholta, ..
T. Jarmo

Äänestä
  • Oletko ollut Vilhoon yhteydessä? Vieläkö tekee tulkintoja? Eikö hän ole jo aika iäkäs.

    Äänestä

  • Hän kuoli hiljattain. Oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus.

    Äänestä

  • Kuolemaottanut kirjoitti:

    Hän kuoli hiljattain. Oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus.

    Hyvä, ei pääse enää huijaamaan ja lähentelemään ihmisiä. Ei tainnut lopulta tietää yhtään mitään.

    Äänestä

harmi että hän on poissa, niin montaa ihmistä auttoi. rauha hänelle

Äänestä

Rauha sielullesi Vilho. Lämmin kiitos ystävällisyydestäsi ja ystävyydestäsi.

Petri

Äänestä

Vilho tai meidän kesken Ratski oli nuorena hyvä futari, olimme joskus samassa työpaikassa.
Muistan tapauksen kun kaverini oli lähes koko yön korjannut autoaan eikä saanut sitä seuraavaksi päiväksi katsastuskuntoon.
Ratski tuli paikalle ja sanoi, älä huoli, mene vain katsastukseen.
Auto meni läpi vaikka vikojakin oli vielä melkoisesti.
Mukava kaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MarttiV. kirjoitti:

Vilho on ollut erittäin tärkeä osa elämäämme. Kun olin ravintolassa töissä päivävuorossa, ajattelin soittaa työn lomassa Vilholle että mitä ystävälle kuuluu. Tuolloin vaimoni oli raskaana ja odotti lastamme Jonnaa. Synnytykseen oli aikaa vielä vajaa kuukausi ja kaikki oli mennyt siihen asti hyvin. Kun soitin Vilholle hän näki heti että vaimo ja lapsi ovat vaarassa ja on lähdettävä heti sairaalaan. Menin kotiin ja vaimo oli ihmeissään koska hänellä ei tuntunut olevan mitään hätää. Hän oli yksin kotona ilman puhelinta ja oli menossa päiväunille. Lisäksi asuimme tuolloin vielä kerrostalossa jolloin hän ei olisi päässyt yksin alas jos hätä olisi tullut. Lähdimme silti sairaalaan Vilhoon luottaen ja tarkistamaan että kaikki on kunnossa. Sairaalassa ei meinattu ottaa meitä vastaan koskaan polttoja ei ollut ja synnytykseen oli vielä aikaa. Mutta uskoimme Vilhoa emmekä antaneet periksi. Vaimoa alettiin tutkia ja huomattiin että paikat olivat jo vähän auki. Lapsen sydän äänet olivat heikot ja synnytys käynnistettiin vauhdilla. Samalla havaittiin että vauvan napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille ja oli iso happi vaje. Tässä olisi voinyt käydä huonosti ilman Vilhon apua. Kiitos Luojalle ja Vilholle. Hän on nyt tämän lapsen henkinen kummi. Nyky posti -lehti teikä meistä ja Vilhosta jutun ja otsikkona oli Selvänäkijä pelasti tyttäremme hengen.

Jonna on nyt 28v., onnelisesti naimisissa ja pienen tytön äiti. Tätä vauvaa Vilho myös auttoi. Soittelin Vilholle ja hän näki että vauvan sydämessä on jotain häiriöitä. Hän lupasi että vauva kyllä selviää mutta pyytää Luojalta apua ja voimaa. Jonna oli ollut jo useamman viikon sairaalassa koska vauvan sydän äänet tosiaan olivat heikentyneet ja todettiin napanuoran painavan rintakehää. Vilho näki että nyt täytyy olla erittäin tarkkana seurannan kanssa. Varoittelun seurauksena Jonna vaati saada sydänseuranta laitteen yön ajaksi. Kun yöllä tuli kovat supistukset, havaittiin että vauvan sydän äänet eivät enää palautuneetkaan. Hoitajille tuli kova hätä ja päätettiin tehdä hätä sektio. Lapsi saatiin 1 minuutissa maailmaan ja napanuora tosiaan oli kiertynyt rintakehän päälle kaksi kertaa ja esti sydäntä toimimasta normaalisti. Ilman Vilhon varoittelua Jonna ei ehkä olisi ottanut sydänkäyrä laitetta, ja ei olisi tiennyt mitään lapsen hädästä. Vilho kertoi että lapsi syntyy keskosena ja niin kävi. Nyt Elli voi hyvin ja on pirteä. Hän saa Vilhon kautta voimaa. Kiitos Jumalalle että laittoi Vilhon auttamaan.

Vilho on auttanut meidän perhettämme yli 35 vuoden ajan ja nähnyt asiat erittäin tarkasti, erityisesti terveyteen liittyvät asiat. Ei Aino Kassinen turhaan nimennyt Vilhoa manttelin periäkseen. Vilho on koko kansan auttaja ja paras selvänäkijä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu