Pääkaupunkiseutu sijoittajana?

Hieman kaukaa haaveilette, kun suoraan sanotaan. Mutta asennehan se on mikä ratkaisee. Ja jos tykkää viettää aikaa autossa, niin miksi ei. Tapaamiset riippuvat täysin lapsen perheestä ja heidän lähtökohdistaan. Joskus tapaamiset ovat lapsen oman vanhemman luona, mahdollisesti kahdessakin paikassa eri päivinä ja lisäksi tulevat neuvottelut ja muut tapaamiset ao. paikkakunnille tai sukulaisten luo. Kyllä niitä ajopäiviä ja kilometrejä kertyisi viikottain. Lapsellekin pitkä tapaamismatka olisi kidutusta: Odottaa ja odottaa ja matka vain jatkuu... Meillä ainakin jo 40-50 km matka tuntuu odottavalle jo ikuisuudelta, kun jännittää, pelkää, odottaa ja on ihan töpinöissään...

Maksusitoumukset lapsen hoitoon tulevat sijoittavalta taholta, mutta hoitotoimenpiteet tapahtuvat asuinpaikkakunnan perusterveydenhuollossa. Kouluun ja päiväkotiin myös asuinpaikkakunnalle maksusitoumuksella. Terapiat ja muut samoin asuinpaikkakunnalla tai mistä löytyy. Se on varmaa, että asioimiskäyntejä on paljon, jos on ongelmia ja yleensä kait on. Mutta me sijaisvanhemmathan olemme joustavia, joten meillä on aikaa juosta ja huolehtia. Siksihän me olemme olemassa.

Se miten sijaisvanhempia tuetaan, riippuu sosiaalityöntekijästä ja hänen resursseistaan sekä sijaisvanhempien tukitarpeesta. Esim. työnohjaus saattaa tapahtua sijoituspaikkakunnalla ja taas ajellaan. Lapselle tulee tietenkin olla varahoito, koska kaikkialle ei voi ottaa mukaan. Hoitajan on oltava täysi-ikäinen, mikä kannattaa huomioida. Naapurin alaikäinen tyttö ei käy. Jos käy töissä, on töistä oltava poissa, koska suurin osa asiointikäynneistä tapahtuu virka-aikana. Tapaamiset ovat yleensä viikonloppuina päivä- tai yötapaamisina, mutta ei tietenkään alussa, jos koskaan yöksi. Riippuu taas tilanteista.

Vertaisryhmä on hyvä asia. Ryhmään kannattaa hakeutua, jottei olisi niin yksin ja saa toisenlaista näkökulmaa asioihin. Niin vahvaa ihmistä ei varmaan olekaan, että yksin pärjää tai sitten on niin kova, ettei sovi sijaisvanhemmaksi. Samaan aikaan on oltava sekä herkkä että kova. Kokemusta kasvatuksesta on hyvä olla, muuten voi olla koettelevia aikoja tiedossa, koska sijaisvanhemmathan ovat täydellisiä. Heitä voidaan arvostella ja tarkkailla kaikkien toimesta. He eivät koskaan hermostu eivätkä väsy, tämä kannattaa muistaa. Tässä vaiheessa vertaisryhmästä onkin sitten iso tuki ja turva, kun huomaa, että onkin ihan tavallinen ihminen, kaikkine hyveineen ja puutteineen. Sitä jopa joskus väsyttää ja tuntee olevansa täysin toivoa vailla. Se loistava kruunu pään päällä, on legendaa. Tässä hommassa glamouri on lapsen loistavissa ja luottavissa silmissä ja siinä kun sanoo viihtyvänsä jokaisella solullaan!

Jos et pelästynyt, niin onnea vain matkaan! Oikealla asenteella tämä on mahtavaa!

Meidän perheessämme asuvan lapsen on Helsingin kaupunki sijoittanut ja me asumme juuri noin 200 kilsan päässä. Asiat ovat sujuneet hyvin. Tutustumisvaihe oli rankka, kun kävimme lasta katsomassa noin kolmasti viikossa (ja mummot hoitivat muita lapsia kotipuolessa). Lapsen asetuttua perheeseen ei välimatka ole paljoa rasittanut. Lapsi tapaa bioaan joka toinen kuukausi vuoroin Hesassa ja vuoroin meidän kotikaupungissamme. Hesan päivän ajaksi tietty tarvitsee lastenhoitajan perheen muille lapsille. Mutta esim. huoltopalaverin pidämme aina tapaamisen yhteydessä, ettei tarvitsisi ylimääräistä kertaa käydä. Lapsen terapia ja meidän työnohjauksemme on kotikaupungissamme.

Jokainen tapaushan on erilainen, mutta ainakin Helsinki katsoi, että juuri meille sijoitetulla lapsella ei ole juurikaan verkostoa ja siksi hän saattoi muuttaa kauemmaksi. Minnusta Hesa sijoittajana on ollut hyvä ja siis ainakaan meitä ei välimatka ole häirinnyt. Ja onhan siinä sitten se, ettemme ainakaan kirjastoreissulla törmää lapsen äitiin jne.

.......Hesan leivissä......

Sulla hyvä toi loppukommentti kirjastoreissulla.......! Meillä tuo ongelma juuri!! Äiti on aivan mahdoton oli miten asiat tahansa on sähläämännä ja sotkemassa kuvioita. Ei oikein ymmärrä, että jos on pakkohuostaan otettu lapsi ei siinä paljon äidin sana paina mitä sijaisperhe tekee yhdessä ja missä liikuskelee.......Esittelee ja kuvittelee voivansa laittaa liikkumiskieltoja ja tapaamiskieltoja eri sukulaisiin, mutta ressu ei tajua, että se tekee vain itselleen ongelmaa ei muille. Toki lapsi kärsii siinä sivussa kun ei tunnista kaikkia nauravia hyssyttelijöitä ympärillään, setiä ja tätejä, ukkeja ja mummejansa......outoja naamoja, kerran kuukaudessa.............

Voi sentään. Pitkä matka lapsilla biovanhempia tapaamaan, jos 200 kilometriä matkaa. Kaikki myötätunto näille ls-perheille. Mutta kivakos se on itse asustella maalla ja tienata jotain toimeentulon tapaista lapsireppanoilla :(

Kouluaikoina kaverini tapauksessa toimi ainakin hyvin, mutta biovanhemmat väkivaltaisia alkoholisteja, joten tapaamisia taisi olla hyvä jos kerran pari vuodessa...