Tylsää tekstiä yksinäisyyden keskeltä

Tunnen olevani ruma, sosiaalisesti kömpelö ja epämiellyttävää seuraa. Ihmiset välttelevät minua, ja heidän ilmeestään näen että minua pidetään idioottina kun kömpelösti yritän jotain selittää. Ihastuksiini en ikinä saa vastakaikua, munaan itseni täysin ja tunnen kuolevani sisältä kun kiinnostava ihminen alkaa jälleen vältellä seuraani ja käyttäytyy kuin halveksuen. Alan olla jo epätoivoinen, tätä kuviota on jatkunut nyt liian monta vuotta. Vapaa-ajalla minulla ei ole enää ketään kenen kanssa viettää aikaa ja kaikki unelmani ovat romuttuneet. Todellisuusdessa en kai ole ikinä omistanut tosiystäviä, keneenkään ei enää ole yhteyksiä. Olen vaipumassa syvään masennukseen, ja mieluiten kietoutuisin vain viltin sisään sohvalle enkä jaksaisi enää kohdata tätä päivä päivältä toistuvaa ja pahenevaa helvettiäni. Tunnen olevani niin erilainen kuin muut ympärilläni, jäykkä, jännittynyt, mutta kuitenkin syvällinen ja pohdiskeleva. Olen etsinyt eri syitä käyttäytymiselleni, ei osu kohdalleni asperger, ahdistuneisuushäiriö tai vastaava. Tulee syyksi vain mieleen lapsuuden 'viralliset' kotiolot, kotona ei keskenämme paljon puheltu saatikka vitsailtu. Itsetuntoni murskattiin noina vuosina täysin. Jäi siis oppimatta sosiaaliset taidot, kun niiden olisi pitänyt kehittyä.
Eli aikamoista noidankehää, kaipaan ystäviä, mutten osaa käyttäytyä niin että joku jaksaisi seurassani olla. Jotenkin arki vielä kulkee, mutta viime metreillä ollaan. Mistähän tällainen luonnonoikku löytäisi kaltaisensa kummajaisen jakamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan? Ehkei Suomi24:stä kuitenkaan..