Naisen on otettava hänelle kuuluva oikeus puhumiseen.
Jeesus sanoi aikoinaan Maria Magdaleenalle ylösnousemuksensa jälkeen: "Olen valinnut sinut viemään sanaa ihmisille ja opetuslapsilleni ylösnousemuksestani, älä siis pelkää, olen sinun kanssasi."
Tähän tehtävään valittiin siis nainen, ei mies. Ja miksi näin?
Jeesus näki pidätyksensä jälkeen, kuinka hänen opetuslapsensa kielsivät hänet. Mutta mitä tekivät muutamat naiset? - He olivat Jeesuksen kanssa kokemassa hänen ristikuolemansa. Valittu olikin siis Maria Magdaleena. Hän oli nainen, joka oli myötätuntoinen Jumalan palvelija ja Jeesuksen tukija hänen näyryytyksessään.
Mitä tapahtui, kun Maria Magdaleena ilmoitti Jeesuksen ylösnousemuksesta? Opetuslapset eivät uskoneet häntä. Eivät siis uskoneet sítä minkä Jeesus ennakoi tapahtuvan.
Samanlaista epäuskoisuutta on tänäkin päivänä. Epäuskoiset miehet ovat antaneet meille "hengen" ravintoa pelottelemalla Jumalan vihalla ja saarnaamalla saaneet ihmiset ahdistuneiksi. Tämä puolestaan on aiheuttanut välinpitämättömyyttä huomisesta ja piittaamattomuutta lähimmäisiä kohtaan.
Aivan päinvastoin kuin oli Jeesuksen tarkoitus. "Lohduttakaa tarvitsevaa, antakaa anteeksi, ymmärtäkää toisianne, älkääkä tuomitko ettei teitä tuomittaisi." Näin Jeesus julisti.
Raamatun mukaan Jumala on ankara sellaiselle, joka koettaa kyllä olla hyvä uskovainen mutta hän ei ole käskyjen mukaan elävä ihminen. Sellainen ei ole Jumalan palvelija vaan "silmän palvoja" eli fariseus, joista Jeesus varoitti.
Saarnatkoon siis mies mutta antakaamme myös naisen puhua. Kukin valitkoon haluaako kuunnella tuomitsevaa saarnaa vai Jeesuksen ymmärtävää oppia.
Naispappeudesta
15
221
Vastaukset
- *
Lukekaapa tunnustuskirjoista kohta paavin vallasta ja ja johtoasemasta:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/pavalta.html;
Tässä se on sanottu: seurakunta kutsuu paimenet; myös monta muuta hyvää kohtaa tähän päivään soveleltuna:- Jumalan käsi
Jumala ei puhu vain paavien ja pappien kautta vaan hän puhuu jokaiselle ihmiselle itselleen, jos vain antaa Jumalalle omatuntonsa käyttöön.
- Uusi Testamentti.
Jumalanpappeus om ARMOITUS PYHÄSS HENGESSÄ, Jumala valitsee papikseen naisen tai miehen jonka HÄN saa arnoittaa palvelmaan Seurakuntaa.
Sukupuoli ei ole pappeuden peruste vaan PUHDAS SYDÄMMISYYS ja KRISTUKSEN ja Hänen opetuksensa totteleminen.- Jumalan käsi
Jumala ei valitse pappeja sillä papit ovat saarnaajia. Saarnausta ei tarvita vaan opetusta ja esimerkkejä. Esimerkkejä eksyneille ihmisille Jumala haluaa. Jeesus oli aikoinaan esimerkki ja opettaja ei mikään saarnaava pappi. Jeesus kertoi ihmisille miten pitää elää Jumalan tahdon mukaan ja varoitti fariseuksista eli itsensä korottavista papeista.
- apuopettaja
Ei ole tarkoitus, että elämme seurakunnan kautta. Seurakunta voi auttaa kyllä yhteisönä tietämätöntä ihmistä mutta, jos ihminen on henkisesti kypsä kristitty hän voi olla yhteydessä Jumalaan ilman seurakuntaa ja sen pappeja.
Jumala ilmaisee itsensä kaikkialla, jos vain kuuntelemme Häntä.
- Maria M
Kristus Jeesuksena opetti ihmisiä ja paransi sairaita. Hän oli palvelemassa ei palveltavana.
- perämela
aloittaja sanoo mm...
"Jeesus sanoi aikoinaan Maria Magdaleenalle ylösnousemuksensa jälkeen: "Olen valinnut sinut viemään sanaa ihmisille ja opetuslapsilleni ylösnousemuksestani, älä siis pelkää, olen sinun kanssasi."
eli siis mikä on se raamatunkohta jossa noin sanotaan ?- Maria Magdaleena
Ei tarvita Raamatunkohtaa tietääkseen mitä Jeesus on sanonut Maria Magdaleenalle.
- Jumalan käsi
Raamattu on käännetty kirja eikä sen käännös vastaa alkuperäistä tekstiä ja siitä johtuu, ettei siitä löydy kaikkea kirjoittamaani sanasta sanaan.
- Maria Magdaleena
Jeesus sanoi paljon muutakin, jota ei ole Raamatussa ja jonka tietää vain hän joka oli silloin Jeesuksen seurassa.
- Saara-äiti
Herran antama tehtävä naiselle sananviejänä ja opettajana:
"Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo”- Näen**
Julistamistehtävä kuuluu kaikille, jotka näkevät.
Näkeminen ei ole sukupuoleen sidottu, kuten Raamattu ja elävä elämä meille todistvat.
Maria Magdaleena (Jeesuksen oppilas ja ystävä) oli ensimmäinen ihminen, joka näki Herran ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Hänen velvollisuutensa ja myös Herran pyyntö oli mennä kertomaan näkemästään.
Monet eivät Mariaa uskoneet. - Maria M
Näen** kirjoitti:
Julistamistehtävä kuuluu kaikille, jotka näkevät.
Näkeminen ei ole sukupuoleen sidottu, kuten Raamattu ja elävä elämä meille todistvat.
Maria Magdaleena (Jeesuksen oppilas ja ystävä) oli ensimmäinen ihminen, joka näki Herran ristiinnaulitsemisen jälkeen.
Hänen velvollisuutensa ja myös Herran pyyntö oli mennä kertomaan näkemästään.
Monet eivät Mariaa uskoneet.Maria Magdaleenaa ei uskota tänä päivänäkään. Saarnamiehet varsinkin ovat kovin epäuskoisia, koska heidän mielestään vain heillä on lupa tulkita Raamattua.
Nyt onkin niin, että Kristus on tullut mukaan tähän aikaan ja ilmaisee itsensä Marian kautta opetuslapsilleen. - apuopettaja
Maria M kirjoitti:
Maria Magdaleenaa ei uskota tänä päivänäkään. Saarnamiehet varsinkin ovat kovin epäuskoisia, koska heidän mielestään vain heillä on lupa tulkita Raamattua.
Nyt onkin niin, että Kristus on tullut mukaan tähän aikaan ja ilmaisee itsensä Marian kautta opetuslapsilleen.On saarnamiesten edun vastaista, että ihmiset tutkisivat itse Raamattua. Seurakuntalaiset näkisivät kuinka saarnamiehet tulkitsevat väärin Pyhää kirjaa.
- Maria Magdaleena
apuopettaja kirjoitti:
On saarnamiesten edun vastaista, että ihmiset tutkisivat itse Raamattua. Seurakuntalaiset näkisivät kuinka saarnamiehet tulkitsevat väärin Pyhää kirjaa.
Siihen samaan viittaa myös Jeesuksen puhe kansalle aikoinaan.
Matteus 23:1-13
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv92259Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441865- 321443
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141433- 1761155
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201053Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81938