olympiapaikat 2012

painin ystävä.

nyt suoraan sanoen näyttää aika hyvältä. nimittäin ei tarvitse olla kovinkaan suuruudenhullu, jos veikkaa että suomelle tulee peräti viisi paikkaa lontoon olympilaisiin. ensimmäisenä nousee tietysti mieleen sarja 55 kiloa. tuosta sarjasta voisi vaikka panna vetoa että paikka tulee.

lisäksi kun tuohon lasketaan vielä lisäksi kotikisojen etu viimeisessä karsintaturnauksessa, niin silloin voidaan odottaa neljää, jopa viittä paikkaa. yksi mahdollisuus on raskas sarja. jos ja kun lalli on toimintakunnossa, niin silloin kaikki kovimmat jäärät ovat pois kaskesta. ei tarvita kuin arpaonnea, niin raskaassa sarjassa ollaan jo pitkällä, sillä sarjan tasohan ei ole aivan niitä kaikkein laadukkaimpia.

tästä arpatuurista on hyvä esimerkki bulgarian karsintaturnauksen sarja 55 kiloa. kahdella voitolla oltiin kisoissa. jos samanlainen viuhka käy vantaalla, niin sitten tie on pitkälle tasoiteltu. sama juttu voi, eli hyvä arpa voi "avustaa" myös naisten puolella.

no nämä nyt ovat vain pelkkiä arvailuja, mutta kuitenkin niitähän ei ole kielletty tekemästä. mutta se on kyllä raakaa faktaa, että itse olympiakisoissa homma ei taida kovin pitkälle kantaa. monella suomivääntäjällä taitaa kisat päättyä ekaan matsiin. jos sieltä tulee mitali, niin se on kyllä hyvin yläkanttiin pamahtanut.

2

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietäjäwrestling

      Vantaalla ja kiinassa ei vaan kahdella voitolla oteta paikkaa osallistujamäärän vuoksi. Molemmissa maailman karsintakisoissa on osallistujoa huomattavasti enemmän,mutta tietenkin arvalla on suuri merkitys tuleeko hondurasia ja vastaavaa maata vastaan ekoilla kiekoilla.

      • painin ystävä.

        olet aivan oikeassa. mutta pitää myös muistaa että vantaa kisoista ovat poissa ne maat jotka ovat saavuttaneet paikan jo itse kisoihin. suoraan sanoen ei siellä vastaa taida tulla kovinkaan monta venäläistä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe