Tämä asia uhkaa kaataa koko parisuhteen. Puolisolle on niin vaikea paikka, etten usko samalla tavalla kuin hän. Erikoista on se, ettei hänkään noudata kaikkia sääntöjä, todellakaan. Mutta ei tahdo millään hyväksyä sitä etten halua kulkea sellaisessa joukossa mukana, jonka oppeja yms en ymmärrä ja hyväksy.
Puoliso syyttää minua mm siitä, että lapset eivät meinaa haluata lähteä enää seuroihin. Ymmärrän hyvin etteivät halua. En ole ollut estämässä tai puuttumassa asiaan, se on heidän oma asiansa. Mutta puoliso ei tahdo sulattaa sitä. Itse olen sitä mieltä että jos lapseni ovat onnellisia niin että ovat vl:ia niin se on ok. Mutta jos se heistä tuntuu ahdistavalta niin ei ole mikään pakko, sen pitäisi olla h´jokaisen henkkoht asia.
Muuten meillä on mennyt aina ihan hyvin ja tullaan toimeen keskenään. Sunnuntait tahtovat vain olla piinallisia johtuen seuroista ja muusta. Jo aamusta alkaa puoliso mököttämään. Se on ahdistavaa ja rasittavaa.
Onko kokemuksia siitä että homma on toiminut sen jälkeen kun toinen ei ole enää vl? En haluaisi toisten takia kuulua sellaiseen joukkoon johon en halua kuulua. Haluan olla vapaa. Vaikka elämäni ei muuten ole juurikaan muuttunut. Eikä tule radikaalisti muuttumaan.
Mielellään kuulisin kokemuksia, asiallisia kommenteja kiitos.
Puoliso syyttää minua mm siitä, että lapset eivät meinaa haluata lähteä enää seuroihin. Ymmärrän hyvin etteivät halua. En ole ollut estämässä tai puuttumassa asiaan, se on heidän oma asiansa. Mutta puoliso ei tahdo sulattaa sitä. Itse olen sitä mieltä että jos lapseni ovat onnellisia niin että ovat vl:ia niin se on ok. Mutta jos se heistä tuntuu ahdistavalta niin ei ole mikään pakko, sen pitäisi olla h´jokaisen henkkoht asia.
Muuten meillä on mennyt aina ihan hyvin ja tullaan toimeen keskenään. Sunnuntait tahtovat vain olla piinallisia johtuen seuroista ja muusta. Jo aamusta alkaa puoliso mököttämään. Se on ahdistavaa ja rasittavaa.
Onko kokemuksia siitä että homma on toiminut sen jälkeen kun toinen ei ole enää vl? En haluaisi toisten takia kuulua sellaiseen joukkoon johon en halua kuulua. Haluan olla vapaa. Vaikka elämäni ei muuten ole juurikaan muuttunut. Eikä tule radikaalisti muuttumaan.
Mielellään kuulisin kokemuksia, asiallisia kommenteja kiitos.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Isoäiti kävi seuroissa ja isoisä ei. Molemmat jo aikoja sitten kuolleet. Kumpikin uskoi mitä tahtoi. Heidän lapsilaumastaan ei tullut kenestäkään lestadiolaista.
Antakaa nyt hyvänen aika jokaisen itse valita, senhän Jumalakin ihmiselle suo..VALINNAN VAPAUDEN.
Tämä ihmetyttää minua. Miksi Jumala "suo ihmiselle valinnan vapauden" jos kerran Jumala oikeasti haluaa meidät kaikki luokseen Taivaaseen?
jos Jumala haluaa, eikö hän sitten PYSTY saamaan sitä mitä haluaa?
Luulin että Jumala on Kaikkivaltias.
Jumala ei jostain syystä pakota ihmistä väkisin mihinkään, tarjoaa vain armoaan ja rakkauttaan ihmiselle, monin tavoin vetää kyllä tykönsä.
Vapaasta tahdosta seuraa melkoinen vastuu myös.
Minä olen saanut kuulla sata kertaa seuroissa että usko on Jumalan lahja, eikä se ole ihmisen "oma ratkaisu".
Kun Jumala tietää kaiken jo ennalta, hän tietää myös miten saisi jokaisen ihmisen sellaiseksi kuin hän haluaa, eli taivaskelpoiseksi.
Jumala ikään kuin jollain oudolla tavalla kiusaa itseään, että vaikka haluaisi kaikki luomansa ihmiset taivaaseen, ei anna kiusallakaan kaikille ihmisille sitä uskoa.
Sillä taivaspaikan ehto on usko, ja uskohan on siis Jumalan lahja, näin minulle on opetettu.
Mitäs jos sanoisit hänelle, ettet mene sinäkään, kun en minäkään lähde?
Taitaisi muuttua ääni kellossa? Tulisi ehkä hätä siitä, että jos en pääse seuroihin olenkaan muuten, kuin Sinun luvallasi. Hänestä voisi tulle nöyrä hiirulainen, joka pyytäisi saada luvan seuroihin ja olisi iloinen siitä, että joskus pääsisi. Taitaisi vaatimukset ja mökötykset vähetä?
Samaa ajattelin tänään. Että mitä jos minä kieltäisin häntä menemästä seuroihin?? Tai viemästä lapsia sinne?? Sitä en tee. Mutta odotan kuitenkin että minullakin on vapaus olla menemättä.
Eräs tuttava mainitsi kerran olevansa tyytyväinen kun häs saa käydä seuroissa vaikka puoliso ei ole vl. Olin aivan äimänä, että miten tuollaista edes pitää mainita. Sehän jokaisen oma asia käykö vai ei. Ei kukaan voi estää eikä pakottaa. Mutta meillä nyt sitten näin.. Puoliso ei pakota. Mutta mökötystä en jaksa.
Mitä jos menisitte perheterapeutille, hän voisi avartaa aviopuolison ymmärrystä.
Multa menisi hermo tuossa touhussa.
Hän ei lähde, tiedän sen. Enkä itsekään halua. Ehkä se ajan kanssa tilanne paranee. Olen sitä monet kerrat hänelle puhunut ja keskusteluissa silloin hän on aina ollut ymmärtäväinen. Mutta kun se sunnuntai taas koittaa tai joku uskoon liittyvä asia, niin taas tulee vaikeudet. Hän ei ole koskaan ollut minusta kovin riippuvainen. On aika itsenäinen ja kulkee paljon itsekseenkin. Mutta nyt tämä asia sitten on niin ongelma. Itse aina odotan sunnuntaita ja viikonloppua yleensäkin, työviikon päätteeksi. Olisi mukava tehdä koko perheellä jotain yhdessä. Mutta puoliso on vähän sitä mieltä että kun en lähde seuroihin niin ei tehdä sitten mitään muutakaan. Olen koittanut ehdottaa että jos hän kävisi vaikka joka toinen kerta tai vaikka ihan joka kertakin, mutta että siihen päivään mahtuisi muutakin, koko perheen yhdessäoloa vaikka. Mutta ei. Monesti vielää saattaa olla niin että hän alkaa aamusta jo puhumaan kuinka lähtee seuroihin ja loppujen lopuksi ei lähdekään, ja siinä se päivä sitten menikin.
Ja nyt kun olen hänelle kertonut näistä mitä olen lukenut että moni muukin on eronnut liikkeestä ja kritisoijia on paljon. Mutta hän ei halua edes kuulla niistä mitään. Jotenkin huolestuttaakin vähän kun hän ei itse ymmärrä että turhaan antaa toisten ihmisten itseään taakoittaa. Mutta toki hänellä on vapaus uskoa niinkuin haluaa. Voi kun minullakin olisi!
Minulla on ihan samoja kokemuksia kuin sinulla. Syyttää siitä, ettei lapset halua lähteä seuroihin. Ja minä onneton kun hankin tk:n niin syyttää siitä, että istutan lapsen seurojen ajaksi tv:n äärelle. Vaikka minulla ei ole tietoa, milloin seurat ovat eikä hän sitä ilmoita etukäteen, niin minun pitäisi olla ajatustenlukija ja patistaa heitä seuroihin.
Me emme pysty ratkaisemaan asiaa puheella, koska hän ei halua keskustella aiheesta. Jos pystyt keskustelemaan aiheesta seurat ja niissä käyminen ja lapset molempia tyydyttävällä tavalla, niin se olisi parasta. Yritä saavuttaa win-win-tilanne, johon molemmat voitte olla tyytyväisiä. Esimerkiksi että lapst menevät joka toinen sunnuntai seuroihin ja joka toinen ei. Jos lapset ovat tietyn ikäisiä, esimerkiksi 12 v ja sitä vanhempia, heille pitäisi antaa vapaus mennä tai olla menemättä.
Jos itse käyt jonkun toisen hengellisen ryhmän seuroissa tai kokouksissa, niin silloin lapset ovat sen joka toisen viikonlopun sinun kanssasi noissa tilaisuuksissa. Myös tavallinen ev-lut kirkko tai pyhäkoulu voivat olla sellaisia paikkoja, jossa käydään sitten joka toinen sunnuntai.
Jos menee oikein kireälle, voit sanoa, kuten minä, että lain mukaan (vai onko se laki muuttunut?) lapsi seuraa äitinsä uskontoa 15 v ikään saakka, jonka jälkeen voi itse vapaasti valita. Näin ollen, jos sinä et halua, että he menevät seuroihin, niin siihen on miehesi tyytyminen. Tämä tietysti kasvattaa teidän välimatkaanne, joten se voisi olla ehkä uhkakuvana saada hänet ruotuun.
Voi olla, että jännitteet kasvavat niin suureksi, ettei muuta ratkaisua oman mielenterveyden säilyttämiseksi ole kuin avioero. Se muuten on ihan realistista.
Sitä avioeroa en halua, eikä varmaan hänkään. Muutenhan olemme tulleet hyvin toimeen. On yhteisiä harrastuksia ja olemme hyvin samantyylisiä. Toivon todella että tämä menee ajan kanssa ohi tämä tilanne.
Ikävältä vähän tuntuu, kun lapset vastustavat niin kovin seuroihin lähtöä, kun puoliso heitä sitten yrittää sinne puoliväkisin patistaa. Hän pitää itsestäänselvyytenä että lasten on mentävä seuroihin.
VL - ei ole mikään uskonto on vain yleisnimitys liikkeelle eikä nimitys vl tai siksi itseään kutsuva takaa automaattisesti iankaikkista elämää Jumalan luona ei ollut alkuseurakunnan aikanakaan mitään vl:ä vaan he olivat yleisesti kristittyjä.